Suomalaiset! Matkustakaa Martiniquelle, auttakee meitä. Jokusen aika sitten kerroin saaren katastrofaalisesta risteilytilanteesta - noh, tilanne on oikeastaan akuutti koko turismisektorille. Moni iso hotelli on ajautunut konkurssiin ja loput taistelevat henkiinjäämisestä. Martiniquen turismi koostuu yli 80 prosenttisesti ranskalaisista matkailijoista. Vuoden 2009 yleislakko ja chlordécone-saastumiseen, dengue-kuumeeseen yms. keskittynyt uutisointi on kuitenkin pelästyttänyt monet. Matkailijoiden määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun jo aikaisemmin, 2000 - luvun alusta. Kilpailu on kovaa maaiilman matkakohteiden välillä ja Martinique alkaa olla been-there-done-that eli
passé.
Comité Martiniquais de Tourisme on kuitenkin päättänyt alkaa taisteluun, ja mannerranskan TV:ssä pitäisi pyöriä "J'aime Martinique" -spotti ainakin kuukauden verran. Että olkaahan tarkkana. Vuosi 2011 on Sarkozyn toimesta myös nimetty "Année de l'Outre Mer"iksi juurikin vuoden 2009 tapahtumien takia. Eli "merentakaiset alueet" ovat kunniassa ja näkyvät ympäri Ranskaa järjestettävissä häppeningeissä. Jos kaikki menee hyvin, myös meitin järjestö osallistuu Pariisissa juhlamenoihin - suunnitelmana on lennättää Seinelle seilaamaan 18-metrinen intiaanikanootti ja melojat ynnä muuta mukavaa. Että eri partereiden rahoituspäätöksiä odotellessa.
Tässä teille 2 Martiniquelaisille suunnatun kampanjan Tv-spottia. Kansaa koitetaan saada osallistettua turismibisneksen nousuun. Kampanja toitottaa, että jokainen Martiniquelainen on "paratiisin rakentaja" joka osallistuu turistien viihtymiseen vaikkapa neuvomalla kadulla tietä ja muutenkin olemalla ystävällinen ja avulias...Onhan se tietenkin näinkin, ja totta on että vieraanvaraisuudessa olisi paljon petrattavaa. Oon saanut sen kuvan, että keskivertosaarelaista esim Fort-de-Francessa törmäilevät turistit lähinnä vituttavat tai huvittavat. Varsinkin jenkit on ärsyttäviä.
Mutta sieltä sitä rahaa kuitenkin löytyisi ja työllisyyttä syntyisi. Notta eikun hammasta purren paratiisia pykäämään.
film CMT 2 "Batisseur de paradis" from
Chronoprod on
Vimeo.