Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rannalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rannalla. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. toukokuuta 2014

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa

Taas on edessä muutoksia työrintamalla, eli pistin poikki yhteistyön tämän erään kielikoulun kanssa. Kesäkuun puolivälistä lähtien en siis sinne enää tee tunteja ja parempi niin, on taas kaksi ja puoli kuukautta palkka myöhässä.. Ensi viikon alussa mun pitäisi ne saada ja todella toivon niin, meidän pitäisi meinaan varata pikimmiten lentoliput Suomeen kesäkuun lopulle! Pistää kyllä suututamaan taas tämä odottelu. Onneksi olen löytänyt uusia kumppanuuksia jo tilalle joten tilanne ei ole niin synkkä kun pelkäsin. Kyllä se tästä vielä,  pitää jaksaa uskoa!

Suomen lomaa odotellaan kaikki innolla, ja etenkin tuo pikkutyyppi joka kyselee tämän tästä millon ollaan lähdössä lentokoneella mummaa ja vaaria katsomaan.... Katsotaan nyt mille ajankohdalle liput saadaan varattua, mutta normaalisti kolmisen viikkoa olisi tarkoitus Suomessa taas olla.

Vappua tuli vietettyä hyvässä seurassa rantsulla ja samalla vietettiin parin kaverin läksiäisiä. Muuten ei ihmeitä tänne, töitä, töitä ja arjen pyöritystä! Palaan astioille kunhan on jotakin järkevämpää raportoitavaa :D



Vappupiknik rantsulla










maanantai 3. helmikuuta 2014

Juhlat rannalla


Viikonloppuna yskittiin yöt mutta pidettiin kivaa päivät, ohjelmassa oli mm. browniesien leivontaa (siis niin hyvää ja helppoa, miksen ole ennen tehnyt??) ja sunnuntaina suomalaispoika D:n syntymäpäiväkemut rannalla. Lapset kirmasivat täpinöissään meren -ja herkkupöydän väliä ja aikuiset ottivat rennosti. Yksi perhe tosin joutui pieniin vaikeuksiin bensan loppuessa motarilla kesken matkaa. Sankarin iskä sai sitten mennä hakemaan tyypit puolimatkasta. Bensa-asemat ovat siis edelleen lakossa nyt viidettä päivää. Mutta ehkä, ehkä aukeavat piakkoin *huokaus*.

 Jokatapauksessa rannalla oli aika täydelliset puitteet juhlille! Illalla kyllä uni maittoi varmaan joka tirpalle...


tiistai 7. toukokuuta 2013

Snorklailua Anse Dufourissa

Sunnuntaina vietettiin iltapäivää Anses d'Arlet:issa Chloén kanssa, joka oli pyöräyttänyt meille herkullisen vegaanilounaan. Aivan todella hyviä olivat keittobansku-sipuli "röstit", jotka on tuossa allaolevassa kuvassa. Täytyykin kokeilla tehdä niitä, kunhan saan ostetua reseptiin kuuluvaa maniokkijauhoa. 

Ruuan jälkeen mentiin Anse Dufour-rannalle pulikoimaan ja snorklaamaan. Anse Dufour/Anse Noire -rannoista on tulleet mun ihan lempparirantoja. Ei siksi, että itse rannat olisivat erityisen ihmeellisiä (vaikka eivät ole hassumpiakaan!), vaan sen takia, mitä löytyy pinnan alta. Nimittäin jos trooppiset kalat, korallit, snorklaaminen tai sukeltaminen kiinnostaa, niin kannattaa suunnata tuonne. Ei tarvitse montaa metriä uida, ennenkun on keskellä kalaparvia ja erilaisia koralleja.
Anse Dufour 
Harmi, että mun vedenpitävä kamera on mennyt rikki. Muuten olisin kyllä räpsinyt kuvan jos toisenkin eri värisistä fisuista ja varsinkin ns. chimney coral:eista, eli savupiippua muistuttavista isoista koralleista. 
Tässä räpsäisy pinnalta ja ihan rannasta. 

Frida C:n kanssa katselemassa pikkukaloja

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pâques

Rentouttavaa pääsiäistä vaan kaikille, sitä täällä ainakin tarvitaan ja toivotaan ! Mulla onkin töistä vapaata tänään ja maanantaina, eli ihana pitkä viikonloppu luvassa. Olisi tarkoitus yrittää vähän lepäillä ja koittaa olla ajattelematta työjuttuja...

Tässä pari kuvaa vielä viime viikonlopulta Diamantista jälleen, siellä oli komeat aallot joissa telmittiinkin antaumuksella. Lopuksi pari otosta taskurapujen myynnistä Fort-de-Francesta, joka käy tällä hetkellä kuumana.  Rapupata on meinaan täkäläinen perinteinen pääsiäisruoka, ja taskurapuja saa pyydystää vain pääsiäisen aikoihin;  muuten ne ovat rauhoitettuja. Vaikka meidän  mämmi on esteettisesti aika arveluttava,  niin  väittäisin ettei tuo matoutou de crabes ole paljon houkuttelevamman näköinen ruoka...Tai sitten mulla on vain joku rapukammo !









perjantai 1. maaliskuuta 2013

Schoelcher

Keskiviikko, meillä molemmilla vapaa iltapäivä ja friidu tarhassa. No mitäs sitä keksisi? Rannalle lekottelemaan, hop.

Lekottelu tosin ei ole niin mun juttu, joten tein myös pienen kävelyn Schoelcherin keskustassa. Josta löytyykin tasan minimipalvelut, : pankki, posti, kaupungintalo, pari kauppaa ja pari muuta puljua. Rannalta löytyy niin turisteja kuin paikallisia kalastajiakin, jotka palaavat iltapäivästä saaliineen. Schoelcher on nimetty orjuutta vastaan taistelleen Victor Schoelcherin mukaan. Kaupungissa sijaitsevat myös saaren yliopisto sekä elokuvakompleksi "Madiana".

Nyt mennään viikonloppua kohden ja sunnuntain Suomeen lähtö lähestyy kovaa vauhtia. Matkalaukku on melkeen pakattu ja tuliaiset ostettu. Katsotaan, kerkeänkö päivittämään kotomaasta, jollen niin raporttia reissusta luvassa kun palaan noin viikon kuluttua.

Rentoa viikonloppua!


lauantai 16. helmikuuta 2013

Melontaharkat vol 2

Oltiin koko konkkarokan voimin melontaharkoissa tänään koko aamupäivän.
Roméokin pääsi ekaa kertaa kokeilemaan, ja taisi miestä hieman jännittää kanootin keinuessa vaikkei myönnäkkään! Kohdallemme kun sattui vesisade joka nostatti tuulen, joten aallokkoakin oli ihan kunnolla.
Frida odotteli kiltisti rannalla pomoni hoidossa sen aikaa kun oltiin melomassa. Hanskatkin muistin tällä kertaa! Harkoissa tulee nyt kulumaan kaikki lauantai-aamupäivät toukokuuhun saakka, jolloin on itse koitos eli Martiniquelta Guadeloupelle melominen. Pysähdytään matkan varrella Dominicalla ja Guadeloupen Les Saintes- saarilla.  Hiukan jännittää että pystynkö melomaan putkeen yli neljää (jopa kuutta) tuntia mutta kuulemma se on vaan korvien välistä kiinni...Että semmonen merimaratooni tulossa.





Frida soittaa isoa simpukkaa. Niistä oikeasti kuuluu ääni, sama tekniikka kuin trumpettia soitettaessa...


Harkkojen jälkeen ruoka maistui

lauantai 9. helmikuuta 2013

Baila baila

Karnevaali on täällä! Kävin torstaina pikaisesti keskustassa ostamassa pari uutta asustetta ja kuvailin samalla tänne teidän iloksenne vähän karnevaalimuotia. On piukkaa, on kimaltavaa ja korkoa pitää olla vähintään viistoista senttiä.


Nää kengät on niin överit että ne on oikeastaan hienot. Valitettavasti en osaa kävellä tollasilla koroilla...

Aloitettiin pitkän karnevaaliviikonlopun (mulla lomaa torstaihin) vietto eilen friidun tarhan pippaloilla ja illalla oltiin reggaefestareilla siipan kanssa.
Päiväkodin karnevaali oli hauska ja tarhan tädit oli nähneet suuren vaivan lasten asujen tekemisessä. Musiikki raikasi ja kaikki tanssivat ympäriinsä, herkkujakin oli tarjolla. Frida oli puettu muurahaiseksi (tytön pikkuryhmän nimen mukaisesti).



Illalla tarhan juhlien jälkeen vietiin Frida yöksi hoitoon ja lähdettiin "Marley's Marathon"iin eli Bobin synttärien kunniaksi vuosittain  järjestettävälle reggaekeikalle. Keikkapaikkaa etsittiinkin sitten tovi, sillä se sijaitsi täysin metsässä eräällä "habitation"illa. Mutta kyllä kannatti, paikalla oli kaikki täkäläisen reggaen kärkinimet, pari kaveria ja hyvä meininki.  Viimeksi oltiinkin oltu yhdessä ulkona uutena vuotena (ja ties millon keikalla).

Ras Daniel

Saël
Tänään sitten vietettiin espanjalaisen Davinian synttäreitä rannalla ja otettiin iisisti. Haettiin mukaan meidän yhdistyksen uusi harjoittelija italialainen Costa, joka on nyt ollut täällä kymmenisen päivää.
Huomenna ja alkuviikosta mennään karnevaloimaan Fridan ja kavereiden kanssa, R kun on töissä jollei sitten saa sumplittua jonkun illan vapaaksi. Joten varautukaa karnevaaliraportointiin ja kuvaoksennukseen... :D