keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lakko nro 152


Päivän uutinen: bensa-asemat menevät lakkoon määrittelemättömäksi ajaksi huomisillasta alkaen Martiniquella, Guadeloupella ja Ranskan Guianassa. Tämä on jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, viimeisin samanlainen tempaus oli joulun aikoihin ja kesti nelisen päivää.

Syynä on uusi laki (Décret Lurrel) , joka tähtää bensiiniyhtiöiden myynnistä saaman voittoprosentin rajoittamiseen DOM:eissa. Ideana olisi rajoittaa marginaali 9% sen nyt ollessa paljonkin korkeampi ja näin samalla laskea kuluttajien maksamaa hinta per litra. Laki tosin tuli jo voimaan 1 tammikuuta, mutta sen täyttöönpanoa piti helpottaa erilaisten tukitoimien kautta. Bensayhtiöt protestoivat nyt siis siksi, ettei mitään konkrettisia toimia ole vielä ilmoitettu ja bensisten omistajat lakkoilevat  syystä  että pelkäävät yhtiöiden korvaavan asemat automaattisilla pumpuilla. Ja että asemilta poistuvat bensapojat (kyllä, täällä on edelleen bensapoikia jotka tankkaavat autosi ja rahastavat!).

Tästä kaikesta seurauksena eilen oli järkyttävät ruuhkat ainakin Fort-de-Francessa. Yritin päästä opettamaan yhtä tuntia ja jonotin valehtelematta tunnin 200 m matkalla, ennenkuin totesin yrityksen täysin mahdottomaksi. Allaolevasta videosta saa ideaa, millainen tilanne oli bensa-asemilla... Meillä on onneksi viime lakosta v*ttuuntuneena jerrycanit täynnä bensaa, joten ei jouduta polttamaan käämejä tonne jonoon... Oh yeahh!

Että saas nyt nähdä kauan tämä lakko kestää...






tiistai 28. tammikuuta 2014

Kirjekaveri ja karnevaalitunnelmia

Ilmeisesti en saa aikaiseksi kirjoittaa kuin noin kerran kuukaudessa tänne! Noh, näillä mennään.... Tulkoon tästä nyt sellainen hyvin tiivistetty katsaus viimeaikojen tapahtumiin. Mitään kovin mullistavaa tosin ei ole tapahtunutkaan mun elämässä!

Töissä on tultu käytyä, edelleen siellä kielikoulussa. Aikaa tuhlaantuu vieläkin huomattavan kauan tuntien valmisteluun, mutta olen jotenkin vaan hyväksynyt, että niin se nyt vain on. Oppilaat kun ovat kaikki eri tasoisia ja yksityistuntien kanssa nyt vaan on enemmän duunia kun ryhmätuntien. En esimerkiksi käytä mitään oppikirjaa, vaan räätälöin harjoitukset ja etsin tekstit/artikkelit aina jokaiselle erikseen. Yksi haastavimmista ja samalla sympaattisimmista oppilaista on eräs 57-vuotias maanviljelijänainen, joka aloitti viimeviikolla opiskelun täysin alkeista  -ei siis osaa sanaakaan englantia. On yllättävän vaikeaa avata kieltä ja pitää tunnit sopivan haastavina (muttei kuitenkaan liikaa!) aloittelijalle.

Netistä muuten löytyy kaikenlaisia sivustoja enkun opettelemiseen/kertaamiseen, voisinkin laittaa jonkun vinkkivinkki postauksen tännekin.

Mun auto meni ja hajosi. Tai ehkä sen saisi vielä korjattua, mutta maksaa paljon. En ollut tajunnut sitten hetkeen katsoa vesisäiliön tilannetta ja moottori otti ja keitti. Mutta kun siinä ei palanut valoa! Nyt sitten sumplitaan yhdellä autolla ja etsitään toista autoa, ton sitikan korjaamiseen kun on uponnut jo sellainen summa, että ei enää.

Frida sai viimevikolla yllätyspostia Suomesta uudelta 4-vuotiaalta kirjekaverilta, jonka kanssa leikki viime kesänä. Oli erittäin innoissaan ja nyt pitäisikin lähettää vastausta takaisin.


Viime sunnuntaina oli karnevaalin lähtölaukaus Fort-de-Francessa jota oltiin katsomassa parin kaverin kanssa. Tänä vuonna karnevaali on 2-5 maaliskuuta. Paljon oli porukkaa jo nytkin kaduilla joten hyvältä vaikuuttaa!

Ennen varsinaista karnevaalia n. puolitoista kuukautta ennen saaren isoissa kaupungeissa järjestetään eri paraateja, teemailtoja ja karnevaalikuningatar - kilpailuja. Paraati jota me oltiin katsomassa kulkee nimellä "Matnik Caribbean Carnival" ja siihen osallistui ryhmiä mm. Guadeloupelta,  Dominicalta ja Haitista.


maanantai 6. tammikuuta 2014

Loman loppu

Eilen ne sitten lähtivät takaisin Suomeen, mumma ja vaari siis. Uskomattoman nopeasti vierähti kolme (!) viikkoa ja kyllä noihin viikkoihin mahtuikin vaikka mitä. Tänään koitti paluu arkeen ja Fridalla alkoi taas koulu.


 Mitenkäs sitä tän loma-visiitin tiivistäisi? Hauskaa ainakin oli ja friidu nautti täysillä isovanhempien huomiosta! Uitiin paljon, kierrettiin saarta ja vain vietettiin aikaa yhdessä. Eräs loman kohokohdista oli ehdottomasti päiväpurjehdus Marin:istä Sainte-Anneen. Olikin mulle eka kerta purjeveneen kyydissä! Yhdessä vaiheessa oli aikamoista aallokkoa ja eräiden potiessa merisairautta Frida nukkui täyttä häkää päikkäreitä hytissä. Muutenkin likka tykkäsi olla merellä ja pääsi jopa "kippariksi".




Viimeisen viikon porukat asustivat eräässä gîtessä Diamantissa, joka osoittautui huippupaikaksi  hinta-laatusuheeltaan. Tämä gîte nro 27 sijaitsee erään villan alakerrassa, josta aukeaa suoraan näkymä Diamand Rock:ille. Voin todellakin suositella!  Mekin nukuttiin sitten friidun kanssa tuolla pari yötä ja nautiskeltiin rannalla. Uutena Vuotena käytiin R:n kanssa raflassa syömässä ja siitä suoraan nukkumaan, eli todella villiä...

Näkymä majapaikalta

 Ihana loma oli mutta nyt pitäisi taas yrittää solahtaa arki-eloon... Kyllä se tästä ja hei eihän tässä ole kuin pari kuukautta karnevaaliin!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulubailut

Meillä on ollut jo päälle viikon vieraita Suomesta, eli mumma ja vaari. Joten luvassa olikin tänä vuonna kunnon fuusiojoulu ja friidulle iso kasa lahjoja!

Auringonpaisteen sijasta aattona tästä pyyhälsi ohi kunnon ukkosmyrsky ja saatiin nauttia salamoiden leiskunnasta ja kaatosateesta...Mutta hyvät pileet saatiin kuitenkin aikaan ja tupa olikin täynnä ihmisiä ja tunnelmaa, meitä kun oli viisitoista. Naapurin mummotkin tulivat käymään, naapureilla vieraileminen jouluna kun on täällä tapana. Mamie tuli paikalle ruokapatoineen, oli tehnyt ignameita ja possupataa pataljoonalle ja paisteli vielä acroja illalla. 

Se on joulupalmu
Melkoista säheltämistä ja ilakointia ilta oli, mutta niin joulun kuuluukin olla. Laulettiin perinteisiä joululauluja, pelattiin dominoa, tanssittiin ja syötiin ihan järjettömän paljon. Pukkikin oli paikalla Korvatunturilta saakka lasten suureksi iloksi! 

Tänään ollaankin vaan levätty ja syöty rääppeitä, vieraat kun viihtyivät aamukolmeen saakka ja itse toimin vielä kuskina...

Rauhallista joulua itse kullekin !

perjantai 13. joulukuuta 2013

Appelsiini- ja inkivääri-kaneli rommi


Jouluun valmistautuminen on virallisesti alkanut, ja milläs muullakaan kuin mausterommin valmistamisella.
Koristeet ehtii laittaa myöhemminkin, mutta rommin tekeytymiseen menee aimo tovi! Täällä on ihanteelliset olosuhteet valmistaa itse erilaisia maustettuja rommeja.  Mausteita ja trooppisia hedelmiä löytyy halvalla ja vuoden ympäri eikä itse juomankaan hinnat päätä huimaa. Ne myös valmistuvat nopeammin täällä, kuin vaikka Suomessa kiitos lämpötilan. Täällä on tapana myös nopeuttaa prosessia pitämällä pulloja auringossa.

 Maustettujen rommien valmistamista voi hyvin kokeilla myös kotosuomessa - muistaakseni martiniquelaista vaaleaa rommia sai Alkosta... En kyllä muista nimeä, joten jos joku tietää niin vinkatkaa kommenttiboksissa.
Täällä vaaleaa rommia saa kahdella vahvuudella:  50 volttisena ja 55 volttisena....En ole varma myydäänkö Suomessa tosin näin vahvana.

Inkivääri-kanelirommi ja Shrubb-pullot

Pitemmittä puheitta, tässä tulee perinteisen martiniquelaisen joulurommin resepti. Tämä on siis vain yksi versio, reseptejä kun on yhtä monta kuin niiden luojia, joten yhtä "oikeaa" Shrubb - reseptiä ei ole olemassa. Rommiin käytettyjen appelsiinien tulee olla hyönteismyrkyttömiä, joten jos aiotte kokeilla sen tekemistä, on tärkeää ostaa luomuappelsiineja! Täällä kun appelsiineja kasvaa joka puolella, ei tuota ongelmaa ole....Valmistusaika on viitteellinen.

Shrubb (appelsiinirommi)

1 l vaaleaa rommia (vahvinta mahdollista)
5-6 luomuappelsiinin kuorta  (tärkeää! Muuten myrkyt liukenee rommiin)
(voi korvata osan myös luomumandariinin kuorilla) 
 1 kanelitanko
1 vaniljatanko
(1-2 mausteneilikkaa)
n. 50cl sokeriruokosiirappia

- Kuori appelsiinit yhtenä nauhana. Raaputa niistä pois mahdollisimman paljon valkoista pois. Valkoinen osa tekee muuten rommista kitkerää. Kuivaa kuoret joko matalalla lämmöllä uunissa tai useiden viikkojen ajan huoneenilmassa.
- Halkaise vaniljatanko kahtia, laita kuivatut kuoret, kaneli ja neilikat rommipulloon
- Anna rommin tekeytyä n. kaksi kuukautta. Muista käännellä pulloa usein, mieluiten joka päivä....Maistele myös, ettei siitä tule liian vahvaa tai ettei joku mauste maistu liikaa "läpi". Jos niin uhkaa käydä, ongi mauste pois pullosta.
- Rommin maustuttua tarpeeksi lisää sokerisiirappi (tee se sulattamalla sokeria ja lisäämällä vettä kattilassa) ja siivilöi juoma. Santé!



Heti perään vielä toinen resepti. Maustettuja rommeja voi periaatteessa tehdä loputtomiin eri hedelmistä, marjoista ja mausteista. Meillä menee seuraavaksi kokeiluun varmaankin passion- ja banaaniversiot...Jos ranskankieli taipuu, mahtavia reseptejä ja vinkkejä löytyy esim. täältä .


Ikivääri-kanelirommi

1 litra vaaleaa rommia
n. 250 g tuoretta inkivääriä
1 kanelitanko
n. 50 cl sokeriruokosiirappia

- Leikkaa kuorittu inkivääri pieniksi "tikuiksi". Lisää tikut kanelin kera rommipulloon.
- Anna tekeytyä noin 1-2 kuukautta, muista käännellä pulloa ja tarkistaa välillä maku....
- Kun rommi on tarpeeksi maustunut, siivilöi se ja lisää sokerisiirappi (määrä oman maun mukaan)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Igu igu aani

Hellurei ja hellät tunteet! Aloitteleva "enkunmaikka" on saanut kirjoittaa ihka ensimmäisen (lyhyen)  joulunäytelmänsä ja harjoitella Thriller:in koreografiaa. Kielikoulussa vietetään joulujuhlaa pian... Tunneista olen selviytynyt yllättävän hyvin, mitä nyt aika usein joutuu turvautumaan sanakirjaan ranskan käännösten suhteen ja kieliopissa on vielä ammottavia aukkoja. Mutta onneksi on monisteet...Tajusin myös olevani auttamatta vanha ja pihalla kun yllätin itseni googlaamasta "topics that interest teenagers" ja "what teenagers like"...Näin yleisesti ottaen selvisi, että nyt on pinnalla mm. selfie:iden ottaminen (jos olette yhtä vanhoja pieruja kuin minä; ne ovat niitä kännykameralla otettavia omakuvia) ja/tai niiden pilkkaaminen, tyttöjen keskuudessa obsessointi "thigh gap:istä" eli reisien väliin jäävästä välistä ja "Dumb ways to die" video.



Koulut ovat kerenneet lakkoilla viikon ja eilen saarella nähtiin yleislakko, joka ei tosin ollut ihan yleinen...Eli monet paikat olivat kuitenkin auki, ja kouluissakin jopa opettajat paikalla. Kanttiini ja "garderie" eli ns. kerho ennen - ja jälkeen koulupäivän tosin eivät olleet toiminnassa.Tuo lakkoiluviikko oli kyllä aika tuskainen ja rahaa upposi aikalailla lapsenvahdille. Menee kyllä välillä yli  hilseen ranskisten lakkoiluinto.

Meillä oli myös vieraana N Suomesta, joka bunkkasi sohvallamme kolme yötä Couchsurfingin kautta. Sain tuliaisina ruisleipää, Faserin sinistä, purkkaa ja lehtiä, jes! Näytettiin N:lle paikkoja;  käytiin mm. Alma-joella pulikoimassa, biitsillä Carbet:ssa ja Ti Sable-rantaravintelissa Anses d'Arletissa.



Päästiin vierailemaan myös hollantilaisella Stad Amsterdam klipperillä, jolla N:n eräs merimieskaveri on töissä. Laiva oli seilannut atlantin yli Amsterdamista tänne ja lähtee myöhemmin Amerikkaan. Olisi kyllä ihan unelma päästä joskus purjehtimaan noin isolla purjelaivalla.  Kyseinen paatti on rakennettu 2000-luvulla, joten se on varustettu kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla ja navigointilaitteilla vaikka näyttääkin "vanhalta".


Samaisena päivänä syötiin Roméon kanssa yhdessä lounasta Fort-de-Francessa, vanhan linnoituksen vieressä olevalla rannalla. Tuolla linnoituksessa asustelee paljon iguaaneja, jotka aikoinaan karkasivat siellä joskus olleesta eläintarhasta. Tuona iltapäivänä niitä vilisteli muureilla aika joukko, joten innostuin räpsimään kuvia...

Niin ja hyvää itsenäisyyspäivää! Saatan kohta kumota pienen vodkanaukun Suomelle.... :)