torstai 27. elokuuta 2009

Tahtois töitä...

Tänään olin ahkera ja kävin tulostamassa motivaatiokirjeen ja uuden CV:n, tein niistä kopioita ja pistin postiin eri matkatoimistoihin. Että jospa jospa nappais. En tiennyt muuten että matkatoimistojen myyjät saa niin pientä palkkaa (ainakin Ranskassa), se alkaa ihan minimistä eli saavat samaa kuin esim. kassat. Mielummin kuitenkin sinne kun kassalle, en oo vielä  nöyrtyny hakeen niitä hommia. Jännästi se syö naista että melkeen maisterina ei löydä mitään muuta kuin kassa - fastfood-tarjoilijanhommia.
En tällä halua mitenkään aliarvioida kyseisiä ammatteja koska kokemuksesta tiedän etteivät tod. oo maailman helpoimpia/kiitollisimpia. Koitappa olla pirteä ja kohtelias asiakaspalvelija kahdeksan tuntia päivässä, kun asiakkaat kohtelee suurimmaksiosaksi kuin ilmaa / ali- ihmistä. Mistä tulikin mieleen yhden ranskalaisen kassan kirjottama kirja, jonka haluaisin lukea.

 Kyseessä on Anna Sam:in kirja "Les Tribulations d´une Caissière", jossa hän kertoo asiakaskokemuksistaan.  Annalla on kandin tutkinto kielitieteestä, mutta valmistuttaan hän ei saanut oman alansa töitä ja päätyi (ja jämähti) kassalle. Kyseinen kassatäti oli haastattelussa kertonut yhen todella hyvän esimerkin siitä, miten kassoihin usein suhtaudutaan. Oli joku rouvashenkilö tullut kassalleen pienen tyttärensä kanssa ja sanonut siinä sitten,  että "Kuulehan, jollet opiskele hyvin koulussa sinusta tulee kassatäti niinkuin tästä rouvasta". Hmmm. Kohteliasta, eikö? Annalla on myös blogi (ranskaksi) osoitteessa http://caissierenofutur.over-blog.com/  Annalle pisteet luovuudesta, kirjasta on jo tehty sarjakuva ja varmaan on saanut ihan kivasti lisätuloja myynnistä.. Luulenpa, että on jo kassan hommat  jääneet hältä taakse. Että nyt kaikki sorretut asiakaspalvelijat bloggaamaan!

Täällä siis työnhaku jatkuu. Mutta nyt alan hilloamaan, siivoomaan ja mehustamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti