sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Haista home!


Kuvissa esiintyy meidän kylppärin katto ja sen hyvin mielenkiintoiset värimuutokset. Ollaan meinaan viimeset pari viikkoa oltu melkosessa allergiakurimuksessa molemmat.

Tänään tosin en herännyt aivastellen ja nokka vuotaen niinkuin lähes joka aamu nykyään. Ollaan koitettu miettiä, että mistäs ihmeestä pahenevat allergiaoireet on yhtäkkiä taas alkaneet. Mullahan on siis pölyallergia ja Roméolla astma.  Siivottu on ihan normaalisti kuitenkin yms. Mutta mutta.. Kylppärissä oleviin kosteusvaurioihin ei tullut sen kummemmin kiinnitettyä huomioita ennen, mutta nyt oon alkanut miettiä että oisko meiän oireiden syy homeessa? Jos lukijoissa on jotain home-eksperttilöitä niin saapi kertoa, että oisko noi läikät merkki jostain vähän isommasta ongelmasta? Ilmeisesti talon omistajalla on vastuu tehdä asialle jotain, jos hometta tosiaan on...Voin kuvitella että ei vältsisti oo kauheen innoissaan jos näin on. Että tappelua mahd. tiedossa.  En kyllä näin äkkiä keksi mitään muuta syytä meidän oireille. Ollaan kyllä asuttu kämpässä jo 4 kk mutta kaipa ne oireet voi alkaa vasta jonkun aikaa altistumisen jälkeen. Sniiif!

Mutta asiasta kukkaruukkuun.  Eilen olin jälleen opaskoulutuksessa, mutta tällä kertaa Fort-de-Francessa yhdessä yhdistyksessä, jotka vetävät kävelykierroksia kaupungissa. Tosin ovat hekin samoilla apajilla, eli risteilijöiden asiakkaille. Ja itseasiassa myös sama työnantaja, mutta välikäden kautta, kuin bussikierroksillakin! Voi nakki. Maksavat tosin parempaa palkkaa ja kierros kestää vähemmän aikaa, että saattais olla parempi vaihtoehto. Mutta kattelen nyt että mitä näistä seuraa, jos mitään. Hyvä olla varasuunnitelmia taskut täynnä, etenkin kun kahvilassa en oo taas ollut tälläkään viikolla. :(

Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Mulla puhkes astma ja allergia kun asuin puoli vuotta homekämpässä Rovaniemellä! En oo kyllä mikään experti, mutta kyllähän nuo oireet viittaa siihen...

    VastaaPoista
  2. Apuva, en halua astmaa! Ilmoitettiin isännöitsijälle joka lupas tulla kattoon tilanteen. Että saas nähän mitä äijällä on sanottavaa :). Terkkui!

    VastaaPoista