lauantai 28. marraskuuta 2009

Joulunodotusta palmujen katveessa

Kah kuinkas tuo aika kuluukaan. Jo jolkotellaan melkeen joulukuuta.

Täällä kauppoihin on ilmestynyt kaikenlaista joulukrääsää ja - ruokaa myöskin. Kova sana on esim.
tekojoulupukit, jotka kiipee narua pitkin ja jotka voi ripustaa vaikka seinälle. Valoletkut on tottakai kanssa oltava, ja muovinen kuusi ja paljon kimaltelevia koristeita. Koitan ottaa kuvia ja laittaa tänne kaikkein "ihanimmista" keksinnöistä.  
Jotenkin ei tunnu ihan samalta joulunodotus täällä 32 asteessa kuin kotosuomessa.Mutta samanlainen kulutusjuhla se täälläkin näyttää olevan. Raflan kokki Amael hikoilee tuskissaan kun koittaa keksiä lahjoja kaikille kahdeksalle (!) lapselleen. Mitään halpojahan ne ei voi olla! 

Äitee lupas lähettää piparimuotteja niin voin leipasta vähän jotain suomiruokaakin, ja tähtitorttuja aattelin tehdä kanssa ja ehkä jopa peruna/porkkanalaatikkoa kokeilla ekaa kertaa elämässäin. Kinkku on täälläkin juhlan kingi mutta muuten ei ruokalajit juuri suomesta muistuta – on ranskalaisperäisiä lajeja kuten hanhenmaksaa ja bûche de Noël eli eräänlainen supermakea kääretorttu ja sitten Afrikasta tulleita ja paikanpäällä kehiteltyjä lajeja kuten `pois d´angole´papukeitto, schrubb- rommi (appelsiinia ja kanelia) yms.Muutenkin itse juhla on hyvin erityyppinen - ei meikäläistä hiljentymistä ja rauhallista perhejuhlaa vaan luvassa on ilotulituksia, vierailuja paikasta toiseen, tanssimista hilpeiden joulurallatusten tahdissa ja toki rommin juomista. Kuulemma jouluaaton jälkeen on turha yrittää etsiä kaupoista rommia. Että ehkä jotain samaa kuitenkin ;). 

Huomenna juhlistetaan Roméon 33 v. päiviä vaikka ite oon kyllä illan töissä, harmitus. Mutta sukua tulee kylään kuitenkin aamupäivästä. 

Muuten oon luultavasti vaihtamassa työpaikkaa tammikuussa siihen Karisko- järjestöön josta jo jotain kertoilinkin. Osa-aikainen pesti mutta oman alan hommia enemmän, että toivon tosiaan jotta se onnistuu.
Koitan kirjotella vähän aktiivisemmin taas, viimeaikoina on vähän jäänyt tää blogin pitäminen!

  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti