keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ultrailua, liinahuumaa ja hurrikaaneja


Tänään oli sitten viimeinen ultrakerta ja huomenna nähdään gyne myös ehkä viimeistä kertaa ennen synnytystä. Meiän pikkuinen on edelleen hyvin pikkuinen, eli käyrien alapuolella huidellaan arvioiden mukaan painon ja vatsanympäryksen suhteen. Painoa on kuitenkin kertynyt viime kerrasta sellaset about 600g eli painaa nyt arvion mukaan 2200g, rv 37+6. Muut käyrät kohdallaan, istukka ja napanuora toimii moitteettomasti ja lapsivesi normeissa... Että ei kai pitäisi huolehtia. Kuten lääkäri totesi, "hiiret eivät tee elefantteja ja päinvastoin" ja että ultra on kuitenkin aina vaan arvio. Huomenna sitten tiedetään mitä asian kanssa tehdään - annetaanko beibin vielä ottaa lihaa luiden ympärille vai päättääkö lekuri sittenkin synnytyksen käynnistää aikaisemmin kuten mun kätilöt on ennustaneet.

Mitäs muuta jänskää. No, hurrikaanikausi on virallisesti korkattu mutta vielä ei ole onneksi yhtäkään bongattu. Ennustukset tälle vuodelle tosin ovat kovia - meri on ollut ekstralämmin eli 2 astetta normaalia lämpimämpi . Eli tälle vuodelle povaavat meteorologit 15-20 nimettyä myrskyä ja yhtä pahimmista hurrikaanikausista historiassa. EN tykkää! Onneksi ollaan tulossa Suomeen karkuun ainakin joksikin aikaa.Ja toivotaan että ennustukset on väärässä tai ainakin että pysyttelevät merellä mokomat.

Kuvassa EllaRoo-liina.

Sitten kevyempiin kuulumisiin. Olen myös jatkanut ihanteellisen kantoliinan metsästystä. Heille jotka etsivät kesäkantoliinaa tai asustelevat kuumassa ilmastossa suositellaan rengasliinaa. Siinä on  vähemmän kangasta eli hiostaa vähemmän. Suomessa on myyty Solarveil-nimisestä patentoidusta UV-kankaasta ommeltuja liinoja. Ilmeisesti ainoa valmistaja on tällä hetkellä Vauvabuumi niminen kauppa, joiden sivuilla ei tosin liinaa näkynyt joten lähetin tiedustelua menemään. Solarveil vaikuttaa meille ihanteelliselta liinalta - se blokkaa jopa 95% auringon säteistä, on harvaan kudottua kangasta (vilpoinen)  joka kuivuu nopeasti ja menee pieneen tilaan (joten voi myös käyttää uimiseen). Todella toivon että vielä on valmistuksessa, muuten täytyy joko metsästää käytettynä tai sitten valita kakkosvaihtoehtona EllaRoon rengasliina jonka lisäksi voisin sitten ostaa vielä ns. Vesiliinan, jota valmistaa Babyidea. Ollaan kyllä saamassa siipan työkaverilta käytettynä joku thai-tyyppinen liina, jotta katsotaan nyt eka pärjättäisiinkö sillä.

Babyidean Vesiliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti