Synnytys

Hellurei ja hellät tunteet, tyttö "täytti" eilen kaksi viikkoa. Nopeesti on aika kulunut, vaikkakin aika sumussa...Mutta aloitetaanpa alusta, eli synnytyksestä.

Synnytys siis käynnistyi tasan raskausviikolla 41 +0, kun käytiin sairaalassa pakollisella tarkastuksella. Kätilö "teki jotain" eli avasi sormin kohdunsuuta ja sanoi että saattaa olla että tällä lähtee homma etenemään. No, niinhän se lähtikin. Supistuksia alkoi tulemaan, muttei vielä kovin tiuhaan. Käytiin esim vielä varaamassa lentoliput Suomeen... Iltasella sitten alkoikin sattumaan hieman enemmän, olin varma että supistuksia ovat ja lähdettiin sairaalaan sillä mielellä, että takaisin ei enää lähdetä. Noh, mut kytkettiin laitteisiin, mutta suureksi yllärikseni monitorissa ei supistuksista näkynyt jälkeäkään ja olin vain sentin auki. Passittivat siis kotiin sanoen että ei synnytys ole käynnistynyt. Noh, kotona sitten kärvistelin ja tunsin että kokoajan sattuu yhä enemmän kuitenkin ja että jos nää ei niitä supistuksia ole niin en kyllä ymmärrä mistään mitään...Lopulta kello 23 maissa kiemurtelin sohvalla siihen malliin, että Roméo päätti että  nyt kyllä lähetään joka tapauksessa edes tarkastamaan. Olinkin sitten jo kolme sormea auki ja sain jäädä paikan päälle.

Synnytys siis eteni, laattakin lensi...Yritin hengitellä supistusten välillä,  ja eipä siinä paljon mitään muuta voinut tehdäkään :D...
Lopulta mut siirrettiin itse synnytyssaliin ja sain epiduraalin kun olin 6 senttiä auki. Suosittelen lämpimästi, on kyllä tehokasta tavaraa..Eli ei enää tuntunut missään. Samoihin aikoihin huomattiin, että vauvan sydämen syke hidastui joka kerta, kun supistus loppui. Kätilöt sitä ihmetteli ja lääkärikin tuli sitten monitoria tsekkaamaan. Itse olin tässä vaiheessa just saanut epiduraalin ja niin helpottunut että en asiasta kovin edes tajunnut huolestua. Lääkäri sitten mutisi jotain itsekseen, olin kuulevani sanand "césarienne" ja kysyin että anteeksi, mitä sanoittekaan.. Lääkäri siihen sitten vastasi, että tosiaan juu, nyt sut leikataan että valmistelkaas tyttö leikkaussaliin ja lähti itse hiihtämään. Oli aika tökerösti hoidettu, mulle ei selitetty yhtään mitään vaan kärrättiin sitten heti leikkaussaliin. En ollut yhtään henkisesti valmistautunut tilanteeseen(olisi pitänyt!). Homma hoidettiin puudutuksessa eli olin hereillä. Tyttö syntyi sitten aamulla kello 5.07 ja Roméo sai kylvettää hänet. Lääkäri kertoi, että napanuora oli ollut kiertyneenä kaulan ympäri, joka selitti sykkeen hidastumisen. Minäkin sain sitten vauvan luokseni muutaman tunnin jälkeen ja sitten päästiin huoneeseemme vauvan kanssa.

Päivät sairaalassa olivat aika rankkoja, koska ensinnâkin vauva oli kanssani alusta asti vaikka en edes pystynyt aluksi nousemaan sängystä ja olisi pitänyt imettää jne. Heti seuraavana päivänä leikkauksesta kätilöt "pakottivatkin" mut kävelemään ja pesulle, en voi väittää ettei olisi ollut todella kivuliasta. Lisäksi vauva oli keltainen ja joutui lampun alle kolmeksi päiväksi ja hänen painonsa myös laski nopeasti ja paljon..Vauvaa tuli herätellä rinnalle kahden tunnin välein, koska hän ei itse herännyt syömään. Onneksi Roméo sai luvan olla yötä kanssani kaksi viimeistä päivää, oli suuri helpotus henkisesti. Kotiin päästiin lopulta kuuden päivän jälkeen, en olisikaan enään jaksanut paikassa päivääkään mm. väsymyksen ja henkilökunnankin takia, joista osa oli suorastaan ilkeitä.

Nyt menee jo paljon paremmin, vaikka edelleenkin beibiä tulee herätellä (kätilön käskystä) 2-3 tunnin välein ja joudumme antamaan pullosta lisäruokaa. Paino on kuitenkin lähtenyt nousuun, mikä on tärkeintä. Mulla ei maitoa siis ole luultavasti ollut tarpeeksi, koska vasta pullottelulla saatiin painoa lisää ja kun pulloa vähennettiin laski painokin. Nyt siis tissi-pulloruljanssi meidän huushollissa käynnissä vaikka elättelenkin edelleen toiveita täysimetykseen paluusta.. Saas nähdä kuinka käy.