Tämä ah-niin-runollinen otsikko viittaa viimeaikaiseen epämääräiseen tyytymättömyyden tunteeseen. Viihdyn kyllä täällä, mutta en niin hyvin kuin haluaisin. Puolessatoista vuodessa olen jo ehtinyt kotoutumaan tai akkulturoitumaan ;) paikalliseen menoon, mutta hiljattain kaipuu takaisin Suomeen on voimistunut hurjasti. Varmasti Fridan syntymä on osasyy - haluaisin olla lähempänä perhettä ja kavereita, kaipaan suomalaista lapsiperheen arkea leikkipuistoineen ja hiekkalaatikkoineen ja oikeastaan myös suomalaista lapsuutta omalle lapselleni joka on kuitenkin itselle se ihanne. Tiedostan kyllä, että tämä kaipuu voi olla ohimenevää ja kuuluu luonnollisena osana ulkomailla asuvan "osaan".
Kahden kulttuurin suhteessa elävän olisi kai pitänyt tajuta, että lopullinen asuinmaan valinta tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan. Varsinkin kun on tehty lapsiakin. Toistaseksi me ollaan kuitenkin oltu "katsotaan nyt" asenteella liikkeellä ja sitä ollaan edelleen. Mitään ei ole kiveen kirjoitettu, kumpikin on valmis liikkumaan ja muuttamaan - mutta kuinka kauaksi aikaa ja minne? Jonkinlaista suuntaa ja suunnitelmaa olen alkanut kaipaamaan....Tai pitäisi varmaan sanoa, että olen alkanut kaipaamaan Suomea, vaikka luulin, että niin ei kävisi, ainakaan näin pian.
Kahden maan ja kulttuurin välissä on rikasta mutta toisinaan raskasta elää. Jompikumpi joutuu usein tekemään uhrauksia. Tällähetkellä tuntuu, että meistä kahdesta se olen minä. Kysymys kuuluukin, milloin osat vaihtuvat jos ollenkaan. Voihan toki olla, että sopeudun täällä (tai mannerranskassa) elämiseen ja kaipuu haalenee. Tällähetkellä kuitenkin elättelen jo haaveita Suomeen muutosta 2012, surffaan netissä työpaikkoja ja mahdollisia koulutuksia, mietin työllistymismahdollisuuksiani...
Enää täytyisi suostutella siippa. En häntä halua raahata mukaani vasten tahtoa tietenkään, mutta voitasiin me edes yrittää. Toistaiseksi R on suostuvainen muuttamaan, mutta vain sapattivuotensa ajaksi, jonka jälkeen palattaisiin takaisin Martiniquelle...Mutta onko vuosi mulle tarpeeksi? Vaikka on sekin parempi kuin ei mitään... Aiteen sanoin: asioilla on taipumus järjestyä ;)
Heippa! Mä ymmärrän hyvin ton Suomi kaipuun ja sen että Frida on "pahentanu" sitä entisestään. Koska kuten sanoit, sitä haluaa lapsilleen hyvän lapsuuden ja jos ja kun itsellään on sellanen ollu niin sitä omaa tapaa pitää hyvänä!
VastaaPoistaJa on täällä kuitenkin niin (?) erilainen tilanne lasten kannalta, puistot, turvallisempi ulkoympäristö, ym.
Ja luonnollisesti kannatan Suomea, minkä oon jo muutamaan kertaan sanonutkin! Ois vaan niin ihana olla teiän elämässä enemmän! =D
Suomeen tulo vuodeksi voi olla toisaalta aika paha (jos siis sovitte, että vaan vuodeksi ja sitte takas) Varsinkin jos sulla yhtään on sellasta toivetta, että mahdollisesti saattaisitte jäädä.. ja jos toinen on vaan vuodeksi periaatteella. Voi nimittäin olla vielä vaikeempi lähteä takaisin, varsinkin jos on viihtyny ja jos haluisi jäädä. Tai sitte toteat, että ei täällä sen ihmeellisempää ole, on sekin mahdollista!
Hyväy uudet vuodet teille! Terkkuja muille!
Elle
Toi on kieltämättä tosi rankkaa ja vaikeita päätöksiä teillä on. Mä kun täällä jo stressaan Suomen sisällä muuttamisesta ;) Että kyllä tästä perspektiiviä saa. Mutta siläl kannattaa tosiaan lohduttautua että ne asiat aina järjestyy jotenkin ja kyllä se elämä kannattelee. Tsemppiä ja toivottavasti nähdään taas jossain välissä!
VastaaPoistamun ei oikeastaan pitäisi sanoa mitään, koska mulla ei ole koskaan ollut tuota ulkosuomalaisille yleistä nostalgiaa kotimaahan ja jos muutin joksikin aikaa Suomeen tyttäreni ollessa pieni, johtui se muista syistä kuin varsinaisesta halusta palata. eikä kurahaalarit ja hukkuvat lapaset täytä mua kaipuulla...
VastaaPoistajokaisessa maassa on omat hyvät ja huonot puolensa ja jokainen päättää, mikä itselle on tärkeää, mikä ei.
vuoden sapatti ei ehkä ole huono ajatus, jotta kaikki voivat kokeilla elämää toisella puolella maapalloa. muistutan vain noin ohimennen, että suomalaiselle on helpompaa oppia ranskaa ja sopeutua elämään Karibialla kuin antillilaisella on oppia suomea ja sopeutua elämään Suomessa. joten kompromissit voivat olla suurempia siipallesi Suomessa kuin sinun kompromissisi siellä. ja sinulle voi olla helpompaa löytää töitä siellä kuin siipallesi Suomessa. enkä sano, ettei Suomessa ole paljon kivoja ja avoimia ihmisiä tai ettei esim. Ranskassa olisi paljon rasismia, mutta varoitanpa vaan, että joskus elämä voi olla vaikeaa "väärän värisille" ulkomaalaisille ja jopa suomalaisille lapsille (kokemuksen rintaäänellä).
onhan siinä tietysti paljon mietittävää teille. siksi koepallo on varmaan tarpeen, ennen suuria päätöksiä. joka tapauksessa hyvää uutta vuotta koko perheellesi!
Elle: Ikävä on täälläkin kova ja täysin subjektiivisesti on musta Suomessa tosiaan lapsuuus jotenkin vapaampi ja turvallisempi. Puhumattakaan koulutuksen tasosta...
VastaaPoistaAirelle: Tiedostan kyllä että R;lle Suomessa asuminen olisi haasteellisempaa kuin mitä itselleni täällä, ihan jo kielitaidon puuttumisen takia joka vaikuttaa työllistymiseen ja sosialisointiin. Rasismi on sitten vielä erikseen ja josta on jo kokemusta ranskaranskan ajalta - siippa osaa kuitenkin siihen suhtautua aika "filosofisesti" vaikka ainahan se satuttaa. Mielestäni sille ei silti pidä antaa "valtaa" eli toki realistisesti suhtautua mutta ei sen takia rajoittaa valintojaan tms. Eli tuo vuosi olisi kyllä hyvä testi, ja sen jälkeen sitten voitaisiin päättää mikä maa olisi paras kompromissi.
pikku lisäkommentti: totta tosiaan jokaisen pitää itse kokeilla omakohtaisesti, toisen puolesta on mahdotonta tietää, mikä kenestäkin on hyvä. ja mitä kouluun tulee, olet ihan oikeassa.
VastaaPoistamutta mitä tulee rasismiin, en ajatellutkaan (vain) siippaasi - tyttäreni on ainakin kokenut Suomessa des vertes et des pas mûres... Ranskassa se taas on harvemmin frontaalia, enemmän salakavalaa.
Airelle: Ihan totta, jotenkin en edes tullut ajatelleeksi Fridaa - aika hassua! Miten oma tyttösi on suhtautunut/pärjännyt asian kanssa? Onneksi likka on vielä niin pieni kun näillä näkymin ollaan muuttamassa eli ens vuonna, että varmaan menee suurilta osin ohi. Vaikka tulevaisuuden varalta sitä pitää osata kertoa ja selittää, että jotkut ihmiset on sillälailla omituisia, että uskovat että blabla...Aiheesta on muuten oikeen kirjakin:Tahar ben Jellun: Le racisme expliqué à ma fille, pitäs varmaan lukasta...
VastaaPoistajep, olen lukenut Jellunin kirjan, se on hyvä. pahalta tuntuu kyllä äidistä, kun lapsi tulee vollottaen kotiin, kun joku on sanonut bussissa, että mene takaisin kotimaahasi. suomalaiselle lapselle... sitten kun hän kasvoi, on oppinut panemaan kovan kovaa vastaan, on se onneksi niin itsenäinen ja voimakastahtoinen nuori nainen. ja kyllähän se kasvattaa, onhan niitä muita, joita arvostellaan muista asioista, ei kai lasta voi pumpulissakaan pitää. pienempänä se luultavasti pahimmin sattuu, haukuttiin sitten mistä tahansa syystä, isompana osaa jo ottaa etäisyyttä. tärkeintä kai, että lapsen opettaa tuntemaan oman arvonsa ja jättämään arvostelijat omaan arvoonsa/arvottomuuteensa.
VastaaPoistakuvittelen kuitenkin, että teillä siellä on vähemmän tällaisia ongelmia, historiallisista rasitteista huolimatta, onhan "värilliset" Karibialla enemmistö. rasismiongelmat ovat enemmän vanhan, pelokkaan euroopan vitsaus. suomessakin kun on päässyt käyntiin tämä "maahanmuuttaja-keskustelu". vaikka kuinka yrittää selittää, ettei tytär ole maahanmuuttaja, koska hänellä on syntyjään suomalainen passi. toivoa voi, että asioissa päästään eteenpäin, mutta ei ihan siltä heti näytä, ainakin jos katselee joitain netin keskustelupalstoja.
mutta en halua pelotella, sanoa vain varottavan sanan tulevaisuutta ajatellen, menette sitten asumaan tai vain käymään suomeen.