lauantai 16. huhtikuuta 2011

Houstailu jatkuu...

Ja couchsurfing-houstailu sen kun jatkuu, tänä viikonloppuna kaksi espanjanopettajaa Pariisista meillä kyläilemässä. Viikon päästä sitten tuleekin kauanodotetut äiti ja iskä aka. Fridan isovanhemmat lomailemaan meille kolmeksi viikoksi. Hellurei, can't wait!

Tänään hilluttiin pariisilaisten kanssa kaupungilla shoppailemassa ja ostoksilla. Tytöillä on ollut tosi huono tuuri, koska koko viime viikon on satanut kaatamalla, joka ei muuten ole tosiaankaan normaalia sillä nyt pitäisi vielä olla menossa kuiva kausi.

Bibliothéque Schoelcher eli FDF:n  kirjasto joka on kaupungin kuvatuin rakennus eikä suotta.  Aikanaan Pariisin maailmannäyttelyssäkin indokiinan osastolla esillä ollut ja Henri Picq:in suunnittelema.

Joséphine de Beauharnaisin patsas. Joséphine oli Napoelonin vaimo ja kotoisin Martiniquelta. Patsaalta varastettiin pää 1990-luvulla ja samalla se roiskittiin punaisella maalilla (veri) ja spreijattiin.  Martiniquelaiset ovat vakuuttuneita siitä, että Joséphine suostutteli Napoelonin uudestaan laillistamaan orjuuden antilleilla oman perheensä etua ajatellen.

Tytöt vihannesostoksilla torilla.


Paikallista muotia made in lattarit. Naurettiin näiden mallinukkien  megabooteja joista oli pakko ottaa kuva :)

1 kommentti:

  1. Taidan olla jo tottunut tuohon vaatetyyliin sillä en ensin edes ajatellu että nuo vaatteet olis jotenki mauttomia :) Väritki on aika hillittyjä!

    VastaaPoista