torstai 18. elokuuta 2011

Home, sweaty home

Kotosalla ollaan siis jälleen. Loma oli aivan mahdottoman ihana joten paluu ja arkeen solahtaminen on hieman tökkinyt. Tahtoo takaisin, haluaa asua Helsingissä. Tahtoo ihaniin kahviloihin, avariin maisemiin, leikkimään leikkipuistoihin.

Matkavauva (1 - vee studiokuva)  by Kari Saaristo
 Lento takaisin sujui ilman kummempia kommelluksia  - mitä nyt yksivuotiaan lapsen kanssa yksin lentäminen on aika noh haastavaa etenkin jos vauvapaikkoja Pariisi-Martinique lennolla ei ole enää vapaana ja joutuu keskipenkille. Aikas paljon siis konttailtiin ja käveltiin ympäri konetta kanssamatkustajien iloksi. Onneksi vierustoverit olivat lapsirakkaita ja sain mm. syötyä kun suostuivat lainaamaan tarjotintaan.

Tulomatkan käsimatkatavarat olivat myös vaihtuneet 23 kilon matkalaukkuun, tuli hieman osteltua ja Frida sai myös melkoisen määrän lahjoja (kiitos vielä kaikille!). Kuuden tunnin kentän - ja lennonvaihto kului ihan OK ja hyvä että aikaa vaihtoon oli tälläkertaa runsaasti.

Nyt sitten totutellaan taas uusvanhoihin kuvioihin - pikkuinen oli jotenkin pihalla parina ekana päivänä eikä tunnu oikeen edes muistavan että tämähän on se koti. Varovaisesti on kuitenkin uskaltautunut tutkimaan kämppää.

Me ollaan muuten ostettu omakotitalo, Fort-de-Francesta. Siihen kuuluu pikkuinen piha, viisi huonetta ja keittiö. Halvalla lähti mutta pientä remppaakin on luvassa, lattialaatat täytyy laittaa uusiksi ja seinät maalata sisältä ja ulkoa. Suomistandardein talo ei mikään ihmeellinen ole, seinissä pieniä murtumia,  itse rakennettu ja kiinni naapuritaloissa ja niin etiäpäin. "Pientä" totuttelua itseltäni talon hyväksyminen otti mutta yritän nähdä sen rempattuna ja ehkäpäehkäpä siitä tulee ihan passeli....Me ei silti tänne olla jäämässä, talossa asutaan kunnes R saa viran ja sitten ideana olisi vuokrata sitä ja muuttaa ajaksi X Suomeen tai Ranskaan.

7 kommenttia:

  1. Harmillista ettei nähty sun vierailun aikaan! Just kun oltiin suunniteltu toi meijän reissu niin ei viittitty perua... Ensi kerralla sitten toivon mukaan!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva!!
    Mutta toihan on hyvä suunnittelma - asua omaa taloa ja sitten myöhemmin vuokrata sitä. Voi kun meilläkin olisi oma asunto ex-kotimaassa Dominikaanisessa. Sitä voisi sitten aina pitää yhtä jalkaa kiinni siellä suunnalla vaikka asuisikin täällä Suomessa...

    VastaaPoista
  3. Söpö kuva! Näin muuten Fridan kuvan Vauva-lehdessä, ja tunnistin heti, ennenkuin luin nimen :-)

    Onnea uudesta kodista! Kyllä se oma koti on aina ihana, vaikkei ihan täydellinen olisikaan.

    VastaaPoista
  4. Mallu: Juu ehdottomasti täytyy järkätä niin että keretään nähdä ens kerralla!

    Eveliina: Kiitos ja juu ideana on just että talon on ns. varalla jos takaisin tulee joskus hinku ja sitä voi käyttää lomakämppänä sitten kanssa.

    Soile: Kiitos ja hassua että olit bongannut friidun! Kyllä siitä kämpästä vielä koti saadaan, näin on :)

    Memmu

    VastaaPoista
  5. Moi memmu! jos yhtaan lohduttaa niin ihan samoissa fiilinkeissa mennaan taalla manner Ranskan suunnassa... no, eipa auta valitus, pakko yrittaa saada rutiinin paasta kiinni. Harmi vaan ettei meidan vaavilla viela hirveasti rutiinit ole paikoillaan ;)

    Uusi koti siis teilla! Voit siis kohdistaa energiat sen kuntoon pistamiseen :) Onko samassa suunnassa kuin edellinen?

    Iso voimahali <3

    VastaaPoista
  6. Onnea talokaupoista; varmasti saatte siitä kivan kodin :) - ja varmasti hyvä sijoitus myös!
    Frida on niiiiiin suloinen! Tsemppiä arkeen totutteluun!

    VastaaPoista
  7. Taija: Joo arkeen palaaminen on tooodella syvältä imho. Mutta kyllä se siitä! Jaksuja sinne myös ja Viktorille gros bisous de Martinique! Uus koti on Chateauboeufiin päin, eli motarin laitamilla Lamentiniin päin mennessä. Ei mitenkään hurjan paljon kauempana esim keskustasta.

    MaaMaa: Kiitos kaunis! Kuolaan sun blogista niitä vuoria, siis aivan uskomattomat maisemat siellä

    Memmu, joka ei pääse kirjautumaan sisään jostain syystä

    VastaaPoista