sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ulkona!

Tänä viikonloppuna oltiin ihan mahottoman hurjia ja oltiin R:n kanssa ulkona ihan kahdestaan!
Ja voi kuinka teki hyvää molemmille. Me kun ei arjessa ihan hirveesti keretä olemaan kahdestaan tai edes kolmistaan Roméon työaikojen takia. Nyt kuitenkin tehtiin ex tempore - repäisy koska huomattiin että Atriumissa oli Martinique Jazz Festival:in ilmainen avajaiskonsertti.

Konsertti oli lostava ja siihen oli ympätty väliin myös tanssi-esityksiä.
Erityisesti tykkäsin Kely J:stä, joka on Martiniquella syntynyt jazz-laulaja. Mahtava swingi ja ääni naisella.
Jouanacaera Mass Choir oli myöskin vaikuttava, kuoro on syntynyt kykykilpailusta,  jossa etsittiin 100 kauneinta martiniquelaista ääntä.

Pyörähdettiin vielä kaupungilla ja etsittiin paria uutta baaria, joista oltiin kuultu (noh, uusia ja uusia mutta jos ei olla yli vuoteen käyty mestoilla niin ne on meille uusia!). Seuraa matkavinkkiä: ennen sympaattinen ravintelibaari  L'Appart (6, rue Papin Dupont) oli sulkenut yläkerran ja muutenkin tunnelmaltaan mennyt yökerhomaisemmaksi. Paikkana kuitenkin yksi harvoista joissa jotain menoa Fort-de-Francessa. Hinnat kuitenkin ainakin mun mielestä liioiteltuja,  kuten 90% täkäläisistä yökerhoista ja trendibaareista (Cocktailit 12€, kalja 6€).

Siksipä oltiinkin todella innoissamme löydettyämme yhden niistä "uusista" baareista eli Garage Popular:in (121, rue Lamartine) jossa tunnelma olikin todella katossa! Baari on aivan minikokoinen ja sinä iltana täpötäynnä, eikä syystä, hinnat mestassa ovat muita trendikuppiuloita puolet halvempia! Vihdoinkin jollakin on välähtänyt... Kalja 3 - 3,5 € drinksut 6€. Paikan sisustus on myös onnistunut, kuten nimi kertoo on teemana autokorjaamo ja seinillä siis rekkareita, katossa pölykapseleita jne. Garage Populari:ssa voi myös syödä erilaisia täytettyjä leipiä jotka nekään eivät ole hinnalla pilattuja. Asiaskuntakin oli ilahduttavan laajaa, erasmusopiskelijoista vanhoihin pappoihin. Memmu suosittelee!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti