tiistai 12. maaliskuuta 2013

Suomireissu

Sinne hujahti viikko matkustaessa, ja nyt olen taas takaisin kotimaisemissa.
Suomen reissu meni todella hyvin kaikenkaikkiaan, vaikka melkoisesti tulikin reissattua ja aikaero painoi päälle jonkun verran. 

Lähdettiin yölennolla Pariisiin viime sunnuntaina, jossa oltiin perillä sitten maanantai aamuna klo 11 aikaan. Vaihdettiin kenttää Orlyltä CDG:lle jossa meillä oli kahdeksan tunnin odotus jatkolennolle Helsinkiin... Finnairin kone oli vielä hieman myöhässä lumimyräkän takia, ja lopulta oltiin perillä HKI-Vantaalla noin puoliltaöin. Siinä vaiheessa oli aikamoinen väsymys päällä yli vuorokauden reissaamisen jälkeen... Joten eikun  lentokenttähotelliin taksilla ja nukkumaan. Aamulla ihanainen siskoni toi mulle talvitakin, saappaat ja muut talvisälät (pipon, kaulaliinan...) hotskulle ja opasti meidät Tikkurilan asemalle, josta otettiin klo puol yhdentoista junaan Kokkolaan. 

Vähän riehaannuin hotellin aamiaisella...Ihan kaikkea en kyllä jaksanut syödä :D
Ilmeisesti neljän vuoden oleskelu hieman lämpimillä leveysasteilla on saanut aikaan kylmänkeston totaalisen häviämisen, tai sitten vaan oli ihan hiivatin kylmä! Ainakin olin melkoisessa syväjäässä koko reissun ajan. Tosin oli sitä pakkastakin maksimissaan -15C päivällä ja lumimyrskykin tuli koettua Kokkolassa. Tuo lumimyrskyn läpi tarpominen oli pojillekin melkoinen tulikaste. 

Kokkolassa vietettiin pari päivää ja tutustuttiin poikien tulevaan työpaikkaan ja tehtäviin yms. Saunaankin päästiin, ja eräs irlantilainen vanha leidi (joka oli myös antropologi, meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja :)) sai mut yllytettyä jopa kierimään lumessa. Jo teki hyvää! 
Ekaa kertaa suksilla
 
Kokkolasta matka jatkui sitten perjantaiaamulla Helsingin kautta Lohjalle perheen pariin. Syötiin tacoja ja jutskattiin, lauantaina sitten kierrettiin eräs iso ja kiva kirppis sekä shoppailtiin ja nähtiin sukulaisia.
Oli kyllä mahtavaa nähdä perhettä pitkästä aikaa ja päästä juttelemaan naamakkain... Suomikuume senkun tästä reissusta taas kasvoi! Matkalaukkuun tuli sullottua melkoinen määrä tuliaisia ja ostoksia, nyt ei taas hetkeen tarvitsekaan ostaa mitään itselleni tai friidulle.

2 kommenttia:

  1. Hahahhaa, mua nauratti toi sun aamupalalautanen! Mulle kanssa käy just noin; kerään kaikkia herkkuja monta lautasellista, ja sitten jaksa syödä kuin murto-osan :D

    Siskosi on ihan sun näköinen!

    Kiva, että Suomireissu oli onnistunut - ainakin pääsitte kokemaan aitoja suomijuttuja ja talvea :)

    VastaaPoista
  2. Joo, tais pieni suomiherkkuhullaannus käydä :D Meissä on kuulemma juu paljon samaa näköä siskon kanssa, vaikka S onkin tummempi kuin mä. Oli kyllä oikeen piristävä reissu!

    VastaaPoista