Työpaikan bileet

Karisko - yhdistys järkkää vuosittain isot bailut, johon kutsutaan aktiivit ja yhteistyökumppanit. En viime vuonna päässyt osallistumaan, joten eilen päätin että raahaudun paikalle vaikka pää kainalossa. Olo ei nimittäin ollut parhain, eilispäivä kului iloisesti aivastus-niistäen ja pää sumussa allergiakohtauksen kourissa. Ei auttanut cetirisiini eikä Férvex, epätoivoissani vetäisin illalla vielä Heinixin perään, vaikka näinhän ei saisi toimia. Olo oli siis kaikkea muuta kuin hehkeä ja Fridan kanssa vietetty kotipäivä ollut yhtä h****ttiä (R iltavuorossa).  Bailamaan silti lähdettiin, perskele. No, onneksi raitis ulkoilma tai mikä lie teki hyvää ja olo pikkaisen parani.

 Tilaisuus järkättiin La Favorite rommipanimon pohatan rakentamassa kartanossa (näitä nykyään vuokrataan usein yksityistilaisuuksiin tai on muutettu ravintoloiksi tms.) joka oli varsin nätti iltavalaistuksessaan.

 Ohjelmassa oli laulua, tanssia ja ennenkaikkea Ranskan-Guyanalaisen herra Topon, joka on siis Kalina-intiaaniheimoon kuuluva shamaani, suorittama rituaali. Herra Topo mm.  lepytteli esi-isien henkiä kaatamalla maahan rommia ja rummuttamalla.



Herra Topo keltaisessa kera tulkkinsa

Illan iloisin ylläri oli kuitenkin se, että pomo lahjoitti mulle (ja neljälle muulle) viikonlopun kahdelle Dominican pääkaupungissa sijaitsevassa Fort Young - hotellissa joka onkin sen tason mesta, että en sellaiseen ole koskaan jalkaani pistänyt. Oon todella innoissani, koska me oltiin itseasiassa suunniteltu reissua Dominicalle syksylle, tosin Couchsurfing-majoituksella :D. Nyt on siis pakko mennä! Haluan ehdottomasti päästä näkemään tämän.

Flamboyant-puu, ovat juuri alkaneet kukkimaan



Tuplajuhlat



Juhlatamineissa

 Tänään vietettiin ranskalaista Isänpäivää ja R:n veljenpojan ristiäisiä Fort-de-Francen lähiössä. Poika on siis jo yli kymmenvuotias; mutta kastettiin vasta nytten.

Me otettiin eilen varaslähtö Isänpäiväjuhlintaan, koska R toimi Mathiaksen kummina ja joutui lähtemään aamuvarhain kirkkoon toimittamaan tehtäväänsä. Niinpä siis jo eilenillalla lahjoin isukin ja syötiin tortilloita.

Juhlissa oli kivaa vaikkakin erittäin kuuma! Friidu jaksoi tanssia ja sosialisoida koko päivän. Seitsemältä alkoi nukkumatti kutsumaan, ja karibialaiseen tapaan täysillä pauhaavan musiikin kanssa kylässä nukkumisesta ei olisi tulltu mitään, joten lähdettiin suosiolla kotia. Isukki tosin palasi takaisin vielä juhliin mutta lupasi tuoda äidille kakkua. Hyvä niin.



Ei taida olla ihan normien mukainen naapurin talo...




Sankari



Dominoa, tottakai



Ritchie




Melvin ja Frida



Valkosipulia, mmm!

Ostin Suomen reissulta hanille tölkin chilimarinoituja valkosipuleita. Noh, sai se niistä syödä ehkä kolmanneksen, ennenkuin eräs vetäisi napaansa loput yhtenä koti-iltana. Kiusaus oli liian suuri, rrrakastan valkosipulia! Lepytykseksi ja omienkin makunystyröideni iloksi päätin koittaa vääntää kyseistä herkkua ihan omin pikku kätösin. Loisto-ohjeita löytyi yllättäen Martoilta.

Ens kerralla kokeilen kyllä kynsien liottamista ensin kuumassa vedessä kuorien irrottamiseksi, sen verran hermojakoettelevaa hommaa puolen kilon kuoriminen oli.

kuorisavotta

 Keitin ehkä niitä myös himpun verran liian kauan, semmonen 3-5 minsaa taitaa olla ideaali että säilyvät napsakoina.

Tämmöistä ohjetta kokeilin hieman sovellettuna (sitruunan korvasin limellä, lisäsin hiukan pippureita):

Hunajamarinoidut valkosipulinkynnet

500 G valkosipulinkynsiä

1 ½ dl vettä

1 ½ dl etikkaa

1 rl suolaa

1 dl hunajaa

1 dl oliiviöljyä

½ sitruunan mehu

3 tl rosepippuria tai 1 rkl chilipalkoja viipaleina

Mittaa kattilaan vesi, etikka ja suola. Keitä kuoritut valkosipulit liemessä viisi minuuttia, ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon hunaja, öljy ja mausteet. Jaa valkosipulit purkkeihin ja kaada päälle liemi. Anna marinoitua jääkaapissa muutama päivä.

Siellä ne nyt marinoituvat, en malta odottaa että pääsen testaamaan...Ens kerralla vois tehdä chiliversion. Nomnom!

Helluntaibiitsi

Vietettiin ansaittua, tarpeellista, rentoilumaanantaita rantsulla. Oli helluntai ja koko saari siirtynyt rannalle.

Frida oli onnesta soikeena päästessään polskimaan mereen. Kaikkein hauskinta on istua rantavedessä ja kiljua innosta ja läpsiä aaltoja.

Matkasänky on ollut eri hyödyllinen, kiitos Mumma ja Vaari!

Mäkin sain väriä pintaan (lue: punaista sellaista).

Töissä on pitänyt kiirettä mutta kesäloma ja Suomen leiri lähestyy kovaa vauhtia, niitä kovasti odottelen.

Jardin de Papillons

Oltiinpas sunnuntaina käymässä "perhospuutarhassa" yhden tuttavapariskunnan kanssa. Enpäs tiennytkään, millaiseen hippiparatiisiin olin astumassa. Pääsymaksu suoritettiin kolmelle alle 10-vuotiaalle lapsukaiselle jotka myöhemmin juoksentelivat pitkin maita ja mantuja kottikärryillä. Perhosia liihotteli joka puolella varsin villiä puutarhaa. Rastapariskunta myi keskellä mestaa sijaitsevasta snäkäristä hiukopalaa pilkkahintaan.

Kyllä sielu lepäsi. Suosittelen kaikkille chillauksen tarpeessa oleville. Löytyy Carbet:n jälkeen St.Pierreen johtavan tien varrelta.

Perinteisiä punottuja jutskia.

Muovipulloissa kasvoi toukkia. Rommipullon funktio ei selvinnyt.



Café Rasta



Ihana Umayya

Haluaisin suositella Ymayya Abu-Hannan kirjaa "Sinut" ihan kaikille - ja etenkin ulkosuomalaisille siirtolaisille, joita hänen kokemuksensa puhuttelevat aivan erityisesti (tai no, puhun tässä omasta puolestani).

Kirja on kertomus Abu-Hannan sopeutumisesta Suomeen mutta myös pohdintaa identiteettien rakentumisesta, suomalaisesta yhteiskunnasta ja eräänlainen elämänkerta.
Sinut piirtää henkilökohtaisten kokemuksien kautta kuvaa etenkin 1980 - ja 90-luvun Suomen suhtautumisesta erilaisuuteen, ensimmäisiin maahanmuuttajiin. Kirja on täynnä surkuhupaisia ja koskettavia  esimerkkejä kulttuurien törmäämisestä. Sana pulla muistetaan "pilluna" jota kirjoittaja pyytää iloisesti kahvipöydässä aiheuttaen vaivautuneen hiljaisuuden. Naapurinmummot valittavat mausteisen suuanhajun imeytyvä rappukäytävän maaliin. Yli kahdenkymmen vuoden maassaasumisen jälkeen kohdellaan edelleen siirtolaisena eikä suomalaisena. Rasismia on avointa ja piilotettua.

Ja voi miten kolahtaa tämä: ahdistus kasvaa, kun juuri koskaan ei ole käytössä areenaa, jossa voisi olla oma itsensä. En tunnista itsekseni sitä tyyppiä joka puhuu ja esiintyy nimelläni. Sehän on aina kömpelömpi sekä kielellisesti että itseilmaisultaan, perustiedoiltaan ja tyyliltään. Tietysti vuodet opettavat sekä suomen kieltä että muita tapoja, mutta joka päivä häpeän ja tuskastun. Ihminen joka keskittää koko energiansa perusitseilmaisuun on puhki ja surullinen, kun ei koskaan onnistu täysin. On mukavaa kun ympäristö hymyilee ja antaa anteeksi koomiset virheet. Mutta oikea minäni ei ole koominen eikä kömpelö.

 Näinhän se tosiaan on, vieraassa kulttuurissa vieraalla kielellä toimiva minä poikkeaa siitä aikaisemmasta, "oikeammasta" minästä ja tämä aiheuttaa usein ahdistusta ja turhautumista siirtolaisessa.

Ja vielä tämä, todella kauniisti sanottu:

"Siirtolaisen koti on identiteetissä. Se on omenapuu johon on risteytetty orkideoita. Se ei pärjää omenoiden eikä orkideoiden missikisoissa. Välillä eri oksat katsovat toisiaan ja hämmentyvät. Välillä risteyspaikka kipuilee ja tulehtuu. Mutta totta minä teille sanon. Se on hieno ja komea, kunhan muistatte kanat kakkimaan juurille.

Ympäristön tuesta ja muusta lannoituksesta haaveilee

Umayya"