keskiviikko 18. tammikuuta 2012

St.Pierre ja tulivuori

Dädädää, turistikierros jatkuu edelleen! Tänään vuorossa oli tulivuoren ihmettelemistä sekä tutustumista kyseisen vuoren täysin vuonna 1902 tuhoamaan St.Pierren kaupunkiin...

Tiedoksenne että autossa on paras olla jarrut kunnossa ja muutenkin kuskin tulee olla kurveja ja jyrkkiä mäkiä pelkäämätön yksilö. On meinaan suhteellisen jännittävä tieosuus tuo Fort-de-France -St.Pierre.

St.Pierrehän oli Martiniquen pääkaupunki aina tuohon tuhoisaan vuoteen 1902 saakka. Löytyi teatteria, raitiovaunu ja sähköiset katulamput - kaupunkia kutsuttiinkin "Pikku Pariisiksi" ja se oli tärkeä kauppasatama.
St.Pierre ja Pelée taustalla

Kahdeksas toukokuuta Pelée-vuori purkautui (tai oikeastaan täjähti) ja valtava tulikuuma kaasupilvi pyyhkäisi hetkessä kaupungin yli, tappaen arviolta 30 000 henkeä eli lähes kaikki asukkaat....Pilvestä satavat kivet moukaroivat kaupungin maan tasalle. 40 laivaa, jotka olivat ankkuroineet satamaan upposivat meren kiehuessa. Laivan raunioille järjestetään nykyään sukellusretkiä.
Purkauksen jälkeen

Me käytiin pienessä purkaukselle omistetussa museossa, jossa voi ihmetellä mm. sulanutta kirkonkelloa ja erilaisia raunioista kaivettuja sulaneita lasipulloja, naulakasoja jne....Muita visiteerattevia kohteita on katedraali sekä teatterin - ja vankilan rauniot. Vankilan vetonaula on pieni selli, jossa Cyparis-niminen mies selvisi legendan mukaan ainoana henkiinjääneenä purkauksesta. Aijä oli heitetty selliin humalassa häiriköinnistä edellisenä iltana. Tyyppi liittyi sittemmin amerikkalaiseen "sideshow" sirkukseen jossa kiersi esittelemässä arpiaan! Melkoinen elämäntarina...

Vankilan raunioita

St.Pierren jälkeen suunnattiin tulivuorelle Morne Rougen kaupungin kautta. Tulivuori on luonnonsuojelualuetta ja suosittu vaelluskohde. Jopa huipulle saakka pääsee kävellen polkua pitkin, tai sitten kraaterille...Itse oon kerran kiivennyt vuorelle mutta vain kraaterille saakka. Tällä kertaa käytiin vain napsimassa kuvia parkkipaikalta sekä hieman ylemmältä...On se vaan vaikuttavan näköinen ja upea näköala!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti