Metsäretki

Oltiin aamulla kävelyllä Sainte-Lucen kaupungin mailla sijaitsevassa Montravail - nimisessä metsässä,  joka on samalla luonnonsuojelu-alue. Metsä oli lievästi vaikea löytää! Moottoritieltä käännyttäessä tasan yksi kyltti opastaa suuntaa ja loput käännökset onkin sitten joko osattava tai kysyttävä ihmisiltä reitin varrelta. Meillä oli tuuria, sillä ystävällinen naisihminen jolta pysähdyttiin kysymään ohjeita opasti meidät autollaan lähes perille saakka. Muuten ei kyllä oltaisi ikuna löydetty, sen verran piilossa (ja korkealla vuoren rinteellä) paikka on.

Metsä koostuu lähinnä mahogaaneista ja kapokkipuista (fromager) . Se on siitäkin kiinnostava mesta, että sieltä löytyy  vanhoja intiaanien kaivertamia petroglifeja. Tutkijat eivät ole vielä päässeet selville niiden iästä eivätkä myöskään symbolien merkityksestä. Harmi että kiviä ei pääse katsomaan, sillä alue on toistaiseksi suljettu yleisöltä.

Tällaisia symboleja kivessä on. Aika vekkuleita osa noista päistä!

Me käpyteltiin kävelyreitti läpi rattaiden kanssa. Tuolla on myös mahdollista vaeltaa pieniä polkuja pitkin, täytyykin tulla joskus uudestaan kunnon vaellukselle (ilman friidua). Oli ihanan viileää ja rauhallista, bongattiin paljon eri lintuja (kolibreja, banaanikerttuleita...).

Puita tukahduttava liaanikasvi jolla on todella nätit siniset kukat.

Frida ja kapokkipuu

Haltijapuita

Matkan reitille osui myös todella majesteettinen 45 -  metriä korkea kapokkipuu. Rungon ympärystä puulta löytyy 1,6 metriä ja juurten ympärystä viisi metriä.

Martiniquella näihin puihin liittyy paljon mystiikkaa ja taikauskoa. Kapokkipuuta kutsutaan yleisesti Paholaisen puuksi. Kansanperinteen mukaan niiden oksistossa asustaa yön henkiä (zombeja, lentäviä soucougnan:eja...). Soucognan  on paholaisen kanssa liiton tehnyt eräänlainen vampyyri joka pystyy muuttamaan muotoaan eläimeksi tai hyönteiseksi.  Se joka kaataa puun saa päälleen kirouksen ja kuolee.  Puun siemenkodista saadaan kuitua, jota on ennenaikaan käytetty patjojen, tyynyjen, huonekalujen yms. täyteaineena ja eristeenä.

Maisemat oli komiat metsän lähistöllä. Taustalla Rocher du Diamant.  

 Loppujen lopuksi kävelyretki muuttui melko seikkailuksi.  Fridan rattaista irtosi pyörä ja kaikenlisäksi metsätie ei tehnytkään ympyrää niinkuin luultiin, vaan johti jollekin autotielle. Päästiin onneksi liftaamalla takaisin puiston parkkikselle (joka oli noin 4 kilsan päässä!), sillä muuten oltaisiin jouduttu kävelemään koko reitti takaisinpäin. Hauska reissu kaikenkaikkeaan!

Keräsin reitiltä hibiskuksen kukkia joista saa hyvää teetä. Resepti tulossa!