tiistai 15. toukokuuta 2012

10 + suomalaista esinettä

Suomikaman listaushaaste on kiertänyt ulkosuokkariblogeissa ainakin Arkitehdillä, Sirokolla, Aavikkohiekka-blogissa ja Maa Maalla.

Hauska on ollut huomata, miten ihmisiltä löytyy juuri niitä samoja tavaroita, jotka on kai yleensäkin suomalaisten suosioissa ja muutenkin design-klassikoita. Eli on Arabian muumimukit, Iittalaa, Aalto-maljakkoa, Marimekon pyyhkeitä jne.

Tässä siis sitä samaa meidän kämpästä! Kyllä suomidesign on sen verran ylivertoa, että eihän sitä ilman vain pärjää :D

Elokuussa suuntana on jälleen kotimaa, jossa toiveena olisi viettää Fridan kanssa noin kuukausi. Lippurahoja haalitaan kokoon kissojen, koirien ja mummojen kanssa ja pian toivottavasti liput saan kouraan. Sitten voi varantojen riittäessä taas raahata vähän lisää suomikamaa! Kiiikarissa on erityisesti Polkka Jamin makeat keittiöpyyhkeet ja posterit sekä Iittalan kuolattavan hieno Korento-astiasarja.

 Asiasta kukkaruukkuun sitten,  täällä on podettu melkoista eksistentiaalista -ja työkriisiä, jonka tuloksista lisää kunhan asiat hieman selviintyvät ensin omassa päässä...Uusia tuulia ja silleen pitäisi olla luvassa.



Tavarassa riittää. Arabiaa, Iittalaa, Fiskarsia ja Marimekkoa, check! Suurin osa lahjoina saatuja, osa myös ihan ostettu  Suomessa asuttaessa ja sen jälkeen.
                 Kalevalakoruja, tottakai (lahjoja)! Kirjoja, pokkareita ja lehtiä löytyy myös vino pino.
Fridalle on myös kertynyt aika paljon kotimaasta lahjoja - löytyy Peppi - , ja Muumipehmot, Muumi - ja Lapanen - DVD:itä, monta kirjaa ja lastenlaululevyä. Muutama Muumipaitakin tytöllä on tuon essun lisäksi. 

3 kommenttia:

  1. Tulin kurkkaamaan tänne ja täältähän löytyy luettavaa useaksi illaksi, jos koko blogin käy läpi; mielenkiintoista elämää ja upeita maisemia!

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos, kiva että olet tykännyt! :)

    VastaaPoista
  3. Nyt vasta kerkesin katsomaan haastevastausta :)
    Ihania suomileluja Fridalla! ...mäki haluun muumipehmolelun!
    Ja tuollaista hopeista porokulhoa en ole ikinä nähny - on hieno! Onko sekin Pentikin?

    haliterkut <3

    VastaaPoista