tiistai 2. marraskuuta 2010

Toussaint

Toussaintin viettoa Fort-de-France:ssa.

Ihmisiä oli liikkeellä paljon. Perheet kokoontuvat hautojen edustalle muistelemaan edesmenneitä, sytyttävät kynttilän, tuovat kukkia. Monilla on mukanaan retkituolit joilla istuvat juttelemassa. Hautausmaan portilla kaupustellaan kynttilöitä ja kukkia, pähkinöitä syötäväksi...Hautausmaa oli todella kaunis kynttilämeressään ja tunnelma harras mutta iloinen.Vanhana hautausmaafriikkinä me likes.




Aikamoinen Halloween-hauta, uinuuko täällä vampyyri?

2 kommenttia:

  1. tuosta valomerestä tulee ihan mieleen suomalainen joulu. täällä mannermaalla ei kukaan laita kynttilöitä haudoille, vain krysanteemeja. eikä halloweenin viettokaan ole hirveän levinnyt, lähinnä kaupat yrittää meille tyrkyttää sitä ja toisissa lapsiperheissä sitä vietetään, vähän niin kuin ylimääräinen, syksyinen karnevaali :-) ei näkynyt namujen hakijoita oven takana. onneksi, koska ei olisi ollut mitään mitä antaa...
    muuten yksi vanha koiranulkoiluttaja (uudessa kylässä en tunne ketään muita kuin niitä, jotka vie koiraansa kävelylle samaan aikaan kuin minä, siis lähinnä eläkeläisiä) kertoi että Lorrainessa on tapana pukeutua noidaksi ja kerätä karkkeja pääsiäisenä. kuulosti tutulta!

    VastaaPoista
  2. Hienon nakoista!
    Taalla Ecuadorissakin ihmiset kavivat haudoilla sankoin joukoin, ja alkuperaisvaesto oikein juhlii haudoilla!

    VastaaPoista