Työ ja elämä

On ollut vähän hiljasta tässä juu. Viime viikko oli aika rankka, kävin läpi melkoisen tunnekuohun liittyen lähinnä työkuvioihin. Olin siis suomeksi ottamassa lopareita, koska mitta alkoi olla täynnä mm. liittyen tapaan jolla meillä hoidetaan hommat. Tänään piti siis olla se kaunis päivä, kun jätän kaiken taakseni ja ryhdyn pullantuoksuiseksi kokopäiväiseksi kotiäidiksi.

Mutta ei se sitten ihan mennytkään suunnitelmien mukaan. Olin henkisesti jo varautunut pomon maanitteluun ja kauniisiin puheisiin siitä miten tästälähin asiat hoidettaisiin asiallisesti ja hutiloimatta jne.  En aikonut lotkauttaa korvaanikaan. Pidin jäähyväispuheenikin koko tiimille. Mutta jotenkin siinä vaan kävi niin, että lupasin vielä ainakin yrittää. En edelleenkään tiedä kuinka...Pomo ymmärsi tilanteeni ja oli samaa mieltä kaikesta, mutta kehoitti mua laittamaan itselleen rajat rankalla kädellä ja oli muutenkin niin kovin symppis. Että tässä sitä taas mennään. Olen toistaiseksi vielä mukana, mutta todella toinen jalka ovesta ulkona. Jos mikään ei muutu ja stressilevelit hipoo taas taivasta, niin se on sitten moro.
Ainakin kaikki tietävät nyt missä mennään ja tein selväksi, että mitään takeita en mun jatkosta anna. Täytyy nyt vaan yrittää jaksaa taittaa peistä kyseisen ihmisen kanssa ja koittaa saada omaa tilaa raivattua, mielipiteensä kuuluville.

Työnhallintaa siis opetellen, pikkuhiljaa. Yritän päästää liiallisesta pingottamisesta ja suunnittelusta, siitä kun ei aiheudu kun murhetta täällä, koska tilanteet elää ihan koko ajan ja muutenkin täkäläinen sosiaalisysteemi on ihan merde.