Sarjassamme näin meillä Martiniquella - keikkapaikka, joka muuten sijaitsee aivan meidän talon lähellä joen takana - on ollut pystyssä yli vuoden päivät. Mesta kuitenkin sai juuri ennen keikkaa (joita oli tarkoitus olla useampikin, mm. Alpha Blondy joka peruttiin) sulkemisukaasin kaupungilta, koska 1) äänieristys on olematon 2) osa rakennuksista on pykätty ilman lupaa ja 3) paikassa myydään ilman lupaa ruokaa ja alkoholia. Tuo äänieristyksen pieni vajaavaisuus on tullut todettua ihan omin korvin, sillä joka viikonloppu meillä on ilo kuunnella paikasta kantautuvaa jumputusta aamuyöhön saakka.
Noh, paikan johto on luvannut tehdä tarvittavat muutokset ja lopulta kaupunki ystävällisesti jopa tarjosi tilojaan eräästä urheiluhallista keikan järjestämiseksi.
Porukkaa riitti ja turvajärjestelyt oli huipussaan. Ennen saliin pääsyä miehet ratsattiin kolmeen (!) kertaan, mua pyydettiin vain vilauttamaan käsilaukun sisältöä. Keikan loputtua (ja ilmeisesti koko sen ajan) ulkona oli aikamoinen poliisiedustus, kymmenisen poliisia rynkkyineen... Valitettavasti täällä tarpeellista, reggae - ja dancehall keikat kun on etenkin nuorison suosioissa, ja valitettavasti jengien välinselvittelyjen riski on olemassa.
Ihan hyvä keikka oli ja melkoista hysteriaa Jah Cure aiheutti, olihan kyseessä artistin ensiesiintyminen Martiniquella.