Bèlè!

Noniin, täällä on jo paljon parempi mieli taasen... :) Eilinen oli äksöniä täynnä, kun aamulla oltiin taas opas-koulutuksessa ja iltapäivällä reissasin pitämään ekat englannin tuntini. Koulutuksen puolesta vierailtiin Sainte-Marie nimisessä kylässä ja siellä sijaitsevissa Bèlè-"museossa"  "La maison du bèlè" ja Saint-James rommimuseo-panimossa. Erityisesti Maison du bèlè - teki vaikutuksen, hienosti koottu näyttely ja innostava opas.
 
Päästiin vähän tanssimaankin Bèlèä, joka on siis orjien keskuudessa plantaaseilla syntynyt tanssi- ja musiikkilaji. Bèlè koostuu laulajasta, rummuttajasta (tambouyé), perkussionistista (ti-bwa), taustakuorosta ja tanssijoista. Se on syntynyt eri kulttuurivaikutteiden ja musiikkiperinteiden sekoittumisesta. Erityisesti afrikkalaisten ja eurooppalaisten kulttuurien vaikutus näkyy bèlèssä. Tanssijoiden hameet ovat eurooppalaisvaikutteisia mutta liikekieli sekoitus afrikkalaisista ja eurooppalaisista tansseista, etenkin ranskalaisista salonkitansseista kuten katrillista. Tambouyé eli rumpu ja rytmikuviot sekä esilaulaja- vastaaja - rakenne taas ovat selkeästi afrikkalaisperäisiä elementtejä.

Bèlè oli orjien lähestulkoon ainoa tapa ilmaista itseään ja samalla myös kapinan muoto. Orjanomistajat yrittivät ensin kieltää soittamisen ja laulamisen, mutta lopulta huomasivat orjien pysyvän pidempään hengissä, jos heille tämä sallittiin. Nämä olivat kuitenkin tiukasti kontrolloituja tapahtumia, ja usein orjat uhmasivat kieltoja rangaistusten uhalla, ja kokoontuivat esim. öisin laulamaan ja tanssimaan. Tansseissa orjat pystyivät illmaisemaan itseään ja omaa identiteettiään, joka heiltä oli orjuudessa riistetty nimeä ja kieltä myöten. Tansseja on monia erilaisia, liikkeet seuraavat rummun rytmikuvioita, ja jokaiselle rytmille on omat liikekuvionsa. Eri laulut kertoivat esimerkiksi työskentelystä pelloilla, politiikasta, juoruista yms. ja osa tansseista kuten damyé ja ladja olivat alunperin taistelutansseja, kuten esim. brasilialainen capoiera.

Bèlè on jokatapauksessa todella monimerkityksinen tanssi, joka on myös merkittävä martiniquelaisten identiteetille. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin, vaan bèlè kuten mm.kreolin kieli ja muut ei-ranskalaiset perinteet olivat vielä halveksittuja 1900-luvun alussa.Tästä voidaan vetää johtopäätöksiä kolonisaation tuhoisista vaikutuksista ja halusta assimiloitua ranskalaisiin kolonisoijiin. Tai näin ainakin minä asian tulkitsen. Aimé Cesairen, Frantz Fanonin ja muiden vaikutuksesta Martiniquelaiset alkoivat kuitenkin kyseenalaistaa identiteettiään ja etsiä juuriaan - ja jäljet johtivat Afrikkaan. Nykyään bèlè on noussut uudestaan arvoonsa ja
 tanssia opetetaan kaikkialla saarella ja myös emä-Ranskassa.  Samoin on kreolin kielen laita, josta varmaan kertoilen vielä myöhemmin. :)

Rummun kuva lainattu täältä

Tässä vielä tanssia livenä:

La Savane des Esclaves

La Savane des Esclaves eli "Orjien Savaani" tälleen hyvin vapaasti käännettynä on Trois Ilets:in kylässä sijaitseva ulkomuseo. Kyse on oikeastaan isosta puistosta tai puutarhasta, jonne paikan perustaja Gilbert on rakennuttanut kopioita 1800-luvun orjien asunnoista -  oksista, lanta-maaseoksesta ja sokeriruo´on lehdistä rakennettuja mökkejä. Niin uskomatonta kuin se onkin, orjuus kiellettiin lopullisesti Martiniquella vasta vuonna 1848. Savanen missio on säilyttää ja kertoa ihmisille Martiniquen historiasta ja traditioista. Erityisesti Gilbert haluaa jakaa tietouttaan lääkekasveista ja  maniokin, puuvillan, kaakaon ja sokeriruo´on käytöstä. Orjuus ja orjien elinolot ja asema ovat toinen tärkeä teema.


 Tää Gilbert on  hyvin jännä persoona. Hän korosti perustaneensa museon ilman tukea pankeilta tai turismi-sektorilta. Koska hällä ei ole yliopisto tms.tutkintoa,  viranomaiset eivät uskoneet projektinsa koskaan kannattavan. Niinpä mies raivasi omin käsin ja ystäviensä avustamana puiston machetejen avulla metsiköstä ja istutti paikalle mm. lääkekasveja ja vihannesmaan.  Ja istutuksetkin tehtiin kuulemma esi-isien traditioita kunnioittaen, hakuilla ja vain käsivoimin. Paikka aukesi yleisölle vuonna 2004 ja on nykyään hyvin suosittu turistikohde joka mainitaan Guide du Routardissa yms. opaskirjoissa.

Gilbertillä on vahvoja mielipiteitä koskien muunmuassa Béké:jä, Martiniquen valkoihoista vähemmistöä, joka periytyy orjan - ja plantaasienomistajista. Kuulemma Martiniquelaiset ovat nykyään heistä vielä riippuvaisempia kuin ennenaikaan, koska Béké:t omistavat lähes kaikki saaren supermarketit ja monia yhtiöitä. Ja koska nykyään ihmiset eivät enää kasvata puutarhassaan kasviksia ja pidä eläimiä (eli eivät ole omavaraisia), ollaan Békéjen armoilla koskien mm. hintoja...Täällä tämä Béke-kysymys on melkoinen kuuma peruna, ja heitä syytetään hintojen keinotekoisesta nostamisesta (kartelliasemasta saarella).

Gilbert ja kissa. Kuvassa palmu josta tehdään (tehtiin) luutia.

Puisto on hienolla paikalla metsän ja kukkuloiden keskellä ja Gilbertin selostukset erilaisista lääkekasveista ja niiden käytöstä hyvin mielenkiintoisia. Paikalla kasvaa todella monia kasvi - ja puulajeja, esimerkiksi guavaa, papaijoita, maniokkia, sokeriruokoa ja Kiné:ä (kasvi josta kiniini on peräisin). Martiniquella on hyvin rikas lääkekasveja ja puutarhan (jardin créole) hoitoa koskeva kansanperinne, josta ois kiva tietää enemmänkin. Jardin créole tarkoittaa oikeastaan joka taloon ennen kuulunutta vihannes - ja lääkekasvipalstaa. Pikkuvaivat ja isommatkin parannettiin täällä kasveilla ei niin kauankaan sitten. Täytyy  tutustua aiheeseen tarkemmin. :)

 

Kuvissa mm. "kookoksenraastaja" ja vesiastia +  "Case nègre" eli orjan mökki ja turisti ihan ite.

Rankkaa onpi ollut orjan elo kyllä. Mökit olivat todella pieniä, ja niissä asui koko perhe. Eipä sinne oikein muuta mahtunutkaan kuin patjat maalattialle. Ruoka keitettiin avonuotiolla pihalla. Jos karannut orja saatiin kiinni, leikattiin häneltä korvat ja merkittiin polttomerkillä. Toisesta karkausyrityksestä sai toisen polttomerkin ja menetti jalan. Kolmannella kerralla lähti sitten henki. Lisätietoa orjuudesta Martiniquella esimerkiksi täällä (englanniksi ja ranskaksi).  Martiniquen menneisyys orjuuteen perustuneena plantaasitaloutena heijastuu  nykypäivään monella tavalla, niin kulttuurisesti kuin taloudellisesti. Että kaikenkaikkiaan siis mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus, Memmu suosittelee paikkaa kaikille jotka Martiniquelle joskus eksyvät!

Luontoa ja kulttuuria

 

Tänään vierailtiin kahvi-ja kaakaomuseossa. Oli ihan söppeli yksityinen (ja ilmainen!) paikka. Nyt tiedän esimerkiksi, että suomalaiset joivat vuonna 2000 keskimäärin 12,9 kg kahvia vuodessa per naama. Ollaan maailman kovimpia kahvin juojia, uu jea! Suklaan syönnissä tosin hävitään esim.ruotsalaisille ja etenkin sveitsiläisille jotka on tässä hommassa kuninkaita.

Museosta jatkettiin pulikoimaan Anses d´Arletin rannalle jossa snorklailin erittäin täpinöissä ekaa kertaa kameran kanssa.

Siellä oli jos jonkinlaista vipeltäjää kuten...

.

 ...Tommonen albiinorapu ja astetta pelottavampi merikäärme. Eka kerta kun törmään kyseiseen otukseen. Lisäksi löytyi tietty kalasia joista ei nyt mahtunut kuvia tähän postaukseen, mutta löytyy Picasasta.  Kivaa oli! Huomenna mennään taas "maalle" Rivière Pilote:n kylään anopin pappafrendin luokse kyläilemään.