Piiat x 2

Tuli ahmittua äiteen piristyspaketissa lähettämä Piiat - pokkari viikonloppuna. Heti perään piti sitten tietenkin tsekata kirjan elokuvaversio. Noh, kirja voitti kuten usein tuppaa käymään. Niin paljon yksityiskohtia ja päähenkilöiden tunne-elämän kuvausta jää pois usein leffamuodossa.

Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisippiin ja kertoo Skeeter-nimisestä kirjailijaksi haluavasta valkoisesta tytöstä, joka alkaa kirjoittamaan kirjaa kaupunkinsa mustien kotiapulaisten kokemuksista valkoisten perheiden työntekijöinä. Oikeastaan tarinaa kuljettaa kolme minäkertojaa, Skeeter sekä kaksi koti-apulaista.  Taustaa luovat Jim Crow - rotuerottelu lait, Black Power - ja hippiliiken nousu. Kirjassa pohditaan valta-asetelmia ja rasismia,  mutta se kuvaa myös elävästi 1960- luvun yhteiskuntaa ja naisten asemaa.

Elokuvassa mutkia oli oiottu huolella ja mm. Skeeterin äidistä oli tehty paljon herttaisempi hahmo mitä kirjassa. Leffaversiossa myös vaikeita väkivalta - ja rasismi-teemoja käsiteltiin paljon vähemmän.

Koskettava kirja siis ja ei leffakaan huono ollut!

Ihana Umayya

Haluaisin suositella Ymayya Abu-Hannan kirjaa "Sinut" ihan kaikille - ja etenkin ulkosuomalaisille siirtolaisille, joita hänen kokemuksensa puhuttelevat aivan erityisesti (tai no, puhun tässä omasta puolestani).

Kirja on kertomus Abu-Hannan sopeutumisesta Suomeen mutta myös pohdintaa identiteettien rakentumisesta, suomalaisesta yhteiskunnasta ja eräänlainen elämänkerta.
Sinut piirtää henkilökohtaisten kokemuksien kautta kuvaa etenkin 1980 - ja 90-luvun Suomen suhtautumisesta erilaisuuteen, ensimmäisiin maahanmuuttajiin. Kirja on täynnä surkuhupaisia ja koskettavia  esimerkkejä kulttuurien törmäämisestä. Sana pulla muistetaan "pilluna" jota kirjoittaja pyytää iloisesti kahvipöydässä aiheuttaen vaivautuneen hiljaisuuden. Naapurinmummot valittavat mausteisen suuanhajun imeytyvä rappukäytävän maaliin. Yli kahdenkymmen vuoden maassaasumisen jälkeen kohdellaan edelleen siirtolaisena eikä suomalaisena. Rasismia on avointa ja piilotettua.

Ja voi miten kolahtaa tämä: ahdistus kasvaa, kun juuri koskaan ei ole käytössä areenaa, jossa voisi olla oma itsensä. En tunnista itsekseni sitä tyyppiä joka puhuu ja esiintyy nimelläni. Sehän on aina kömpelömpi sekä kielellisesti että itseilmaisultaan, perustiedoiltaan ja tyyliltään. Tietysti vuodet opettavat sekä suomen kieltä että muita tapoja, mutta joka päivä häpeän ja tuskastun. Ihminen joka keskittää koko energiansa perusitseilmaisuun on puhki ja surullinen, kun ei koskaan onnistu täysin. On mukavaa kun ympäristö hymyilee ja antaa anteeksi koomiset virheet. Mutta oikea minäni ei ole koominen eikä kömpelö.

 Näinhän se tosiaan on, vieraassa kulttuurissa vieraalla kielellä toimiva minä poikkeaa siitä aikaisemmasta, "oikeammasta" minästä ja tämä aiheuttaa usein ahdistusta ja turhautumista siirtolaisessa.

Ja vielä tämä, todella kauniisti sanottu:

"Siirtolaisen koti on identiteetissä. Se on omenapuu johon on risteytetty orkideoita. Se ei pärjää omenoiden eikä orkideoiden missikisoissa. Välillä eri oksat katsovat toisiaan ja hämmentyvät. Välillä risteyspaikka kipuilee ja tulehtuu. Mutta totta minä teille sanon. Se on hieno ja komea, kunhan muistatte kanat kakkimaan juurille.

Ympäristön tuesta ja muusta lannoituksesta haaveilee

Umayya"

Paikallisia kirjailijoita

Tässä lyhyt lista kuuluisimmista Martiniquelaisista ja Guadeloupelaisista kirjailijoista...

Ykkössijaa pitää ehdottomasti hallussaan Aimé Césaire (1913-2008), martiniquelainen poliitikko, runoilija ja kirjailija. Césaire toimi Fort-de-Francen pormestarina 45 vuotta ja toteutti erityisesti monia köyhien kortteleiden infrastruktuuria parantavia hankkeita (mm. sähköt, vesi, sanitaario ja laillisen maanomistuksen myöntäminen asukkaille). Hän myös toteutti saaren statuksen muutoksen siirtomaasta Ranskan yhdeksi départementiksi. Césaire oli kuitenkin myös kirjailija ja hänet tunnetaan erityisesti värillisten ja mustien yhteistä identiteettiä ja "kohtaloa" korostavasta Négritude-aatteesta. Négrituden voidaan kuitenkin katsoa pitävän sisällään universaalin ajatuksen kaikkien sorrettujen ja alistettujen "voimauttamisesta" ja kapinasta, ihonväriin katsomatta. Césairen kuuluisin teos on " Cahier d'un retour au pays natal" (1939) jonka hän kirjoitti palattuaan opiskelemasta Pariisista takaisin Martiniquelle. Aimé Césaire on Martiniquelaisille symboli, "Papa Césaire", mies joka opetti arvostamaan paikallista kreolisoitunutta kulttuuria, mustaa identiteettiä sekä yhteyttä Afrikkaan.  Lisää vaikka wikistä

Toinen kuuluisa kirjailija on Patrick Chamoiseau (s.1953) jonka kuuluisin teos "Texaco" kantaa erään Fort-de-Francen köyhän korttelin nimeä. Kirja voitti Goncourt palkinnon vuonna 1992. Aikeissa on lukea teos, mahd. englanniksi koska olen kuullut että kirjan kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä.

Ja sitten meillä on vielä Raphaël Confiant (s.1951) ja Edouard Glissant (s.1928) . Confiantin teoksista kiitetyimpiä ovat mm. "Le Nègre et l'Amiral"", "Eau de Café" ja Péléé-vuoren purkauksesta kertova "Nuée ardente".
Edouard Glissant taas on kirjailija mutta myös filosofiaa, historiaa ja etnografiaa opiskellut tohtori.Teoksia mm. "La Lézarde" ja "Pays rêvé, pays réel". Confiant, Glissant ja Chamoiseau luetaan kaikki "kreoliliikkeeseen" kuuluviksi kirjailijoiksi, jotka toisin kuin Césaire, joka identifioitui lähinnä Afrikkaan, korostivat paikallisen kulttuurin kreolisoitunutta luonnetta.  Pikku-antillien väestö on sekoitus afrikkalaisten, kiinalaisten, eurooppalaisten, intialaisten ja amerikanintiaanien jälkeläisiä. Kreoliliike näkee yhteneväisyyksiä karibialaisten saarien ja Pohjois- ja Etelä-Amerikan plantaasikulttuurien historiallisen kehityksen välillä.

Myös psykologi, koloniamismin kiivas vastustaja ja kirjailija Frantz Fanon, joka on erityisesti pohtinut kolonialismin psykologista vaikutusta (kolonialismin psykopatologia), on Martiniquelta ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.  Kirjoja "Black Skin, White Masks" ja " The Wretched of the Earth".

Että tässä mun seuraavia lukuprojekteja ja suosittelen toki kaikille ranskankielisen karibian kulttuureista kiinnostuneille myöskin. :)

Kaksi mainiota lastenkirjailijaa

Olen aina pitanyt saduista ja erityisesti arvostanut kauniisti kuvitettuja, huolella tehtyja, lastenkirjoja. Siis ihan aikuisiassakin.  Tasta on kiittaminen edesmennytta mummiani seka tietenkin omia vanhempiani, jotka lukivat satuja ja kartuttivat lasten kirjahyllya koko lapsuuteni ajan. Iltasaduksi saattoi kuulla niin Tinttia kuin Grimmin satuja tai vaikkapa Minttu-kirjoja..Mummilasta loytyi ne kaikkein kauniimmin kuvitetuimmat satukirjat, joita mummi itsekin taidetta harrastavana kovasti arvosti.

Viimeaikoina olen siis syysta arvaamattomasta huomannut harhailevani yha useammin lastenkirjaosastolla. Erityisesti kaksi kirjailijaa on jaanyt mieleeni.

Heista ensimmainen on Alex Godard, vuonna 1965 syntynyt guadeloupelainen kirjailija-kuvittaja. Godardin kirjoissa seikkaillaan karibialaisissa maisemissa, ja hanen akvarellikuvituksensa ovat todella kauniita. Godard hyodyntaa paikallisia kansansatuja, kuten vaikkapa kirjassaan "Maman-dlo", ja antillien elaimistoa kuten kirjassa "Maé et le lamentin" joka kertoo manaatin ja pikkutyton valisesta ystavyydesta. Manaatteja asusti aikoinaan Martiniquellakin (taalta loytyy myos Lamentin niminen kaupunki) mutta ne tapettiin nopeasti sukupuuttoon kolonialisaation alettua.  Sama kohtalo kohtasi muuten myos Ara-papukaijoja.

Joka tapauksessa,  ihania kirjoja ja hieno taiteilija, jonka nettisivut loytyvat taalta. Alexin uusin kirja on "La Case aux hibiscus rouges" (2005).

Toinen huomionarvoinen kirjailija on ranskalais-ivorialainen Véronique Tadjo, joka on myos afro-amerikkalaisen tutkimuksen tohtori seka runoilija.  Tadjon kuvitukset ja tarinat ammentavat afrikkalaisesta kulttuuriperinteesta.  Han kirjoittaa myos romaaneja, joista vuonna 2005 ilmestynyt "Reine Pokou" on voittanut "Grand prix littéraire d'Afrique noire" kirjallisuuspalkinnon.

 Etta naita kirjailijoita tullaan varmaan meilla lukemaan, kunhan pikkuihminen vahan kasvaa (ja yleensa syntyy) :), suomalaisia lastenkirjailijoita unohtamatta. Ideana on etta lapsesta kasvaisi kaksikielinen. Kaksikielisyydesta siis tulossa tannekin aikanaan juttua ja vinkkeja...