Rentouttavaa pääsiäistä vaan kaikille, sitä täällä ainakin tarvitaan ja toivotaan ! Mulla onkin töistä vapaata tänään ja maanantaina, eli ihana pitkä viikonloppu luvassa. Olisi tarkoitus yrittää vähän lepäillä ja koittaa olla ajattelematta työjuttuja...
Tässä pari kuvaa vielä viime viikonlopulta Diamantista jälleen, siellä oli komeat aallot joissa telmittiinkin antaumuksella. Lopuksi pari otosta taskurapujen myynnistä Fort-de-Francesta, joka käy tällä hetkellä kuumana. Rapupata on meinaan täkäläinen perinteinen pääsiäisruoka, ja taskurapuja saa pyydystää vain pääsiäisen aikoihin; muuten ne ovat rauhoitettuja. Vaikka meidän mämmi on esteettisesti aika arveluttava, niin väittäisin ettei tuo matoutou de crabes ole paljon houkuttelevamman näköinen ruoka...Tai sitten mulla on vain joku rapukammo !
perjantai 29. maaliskuuta 2013
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Pieni koululainen ja viikonlopun retki
Jouduin tänään olemaan pois töistä syystä, että tuli tansittua virastorumbaa friidun koulun aloittamisen takia. En tiedä, miten homma Suomessa toimii (epäilen että jokseenkin näppärämmin ;)), mutta täällä täytyy ensin kiikuttaa iso paperinivaska kaupungintalolle, saadakseen eräänlaisen esi-ilmoittautumislapun, joka tulee sitten viedä valittuun kouluun, jossa itse kirjautuminen tapahtuu. Alkää kysykö, mitä tähän koulussa tapahtuvaan osioon kuuluu, en ole vielä niin pitkällä.
Noh, on sitten kopioitu verotodistusta, viimeisen kolmen kuukauden palkkatodistuksia, sähkölaskua, perhekirjasta, rokotustodistusta yms lipuketta.
Tänään jonotettiin lisäksi kaksi ja puoli tuntia friidun puuttuvaa rokotusta, otettiin vaadittava "extra-scolaire" vakuutus, käytiin ottamassa viralliset henkilökuvat ja kiikutettiin paperit virastoon.
Frida siis aloittaa koulun syyskuussa, apua! Kolmevuotiaan kouluun laittaminen tuntuu näin suomalaisena jokseenkin aikaiselta... Mutta ymmärtääkseni ranskalainen esikoulu on kuitenkin todella päiväkotimainen. Tai näin ainakin toivon. Kuulisin mielelläni kokemuksia muilta ranskansuomalais - äideiltä (tai isiltä) ! Me ilmoitettiin tyttö myös kanttiiniin eli kouluruokailuun (maksaa erikseen) sekä "gardérie"en eli koulun yhteydessä toimivaan ns. päiväkotiin, joka ottaa vastaan lapset ennen ja jälkeen koulupäivän, jos vanhempien työpäivä on pidempi kuin varsinainen koulupäivä.
Mitäs muuta... viikonloppuna olin taas melomassa, ja sainkin aikamoisen kokovartalojumin. Melottiin meinaan neljä tuntia putkeen...Yksi pieni tauko tosin oli, kun rantauduttiin turistien pällisteltäväksi eräälle biitsille. Olin kuitenkin todella ylpeä itsestäni, että ylipäätään pystyin melomaan noinkin kauan ja pitämään rytmin (joka oli nopea!) yllä.
Töissä muuten oli todella veemäinen viikko ja ongelmia pomon kanssa, joka on (jossei täällä ole tullut mainittua), aikamoinen persoona ja ei niitä helpoimpia ihmistyyppejä. Tyypillä on vaikeuksia mm. ymmärtää, että perheellisenä ja syystä että R tekee epäsäännöllistä päivää, mä en mielelläni tekisi viikonloppu - ja iltatöitä. Tarha kun on auki vain tiettyinä aikoina ja mulle perhe menee kyllä töiden edelle 100 -0. Toki voin tehdä poikkeuksia toisinaan, mutta en ole kuitenkaan valmis olemaan töissä esim. joka toista viikonloppua ja laittamaan Fridaa silloin hoitoon. Sillä on niitäkin työpaikkoja, joissa ollaan töissä ns. normaaleina työaikoina. Mutta löydettiin nyt ainakin toistaiseksi yhteinen sävel, ja mun olisi nyt tarkoitus keskittyä meidän eri "elämys"tuotteiden markkinointiin ja kommunikaatioon. Ja tätä voisi sitten tehdä ns. normiaikoina. Vaikka saas nähdä, mun tulee kuitenkin kouluttaa meille huhtikuun alussa palkattavat 4 nuorta ja yksi osa-aikaiseksi tuleva vankilasta vapautuva ex-työpajanuori; joiden tulisi osata sitten vetää näitä eri elämyspaketteja.
Eilen koitettiin vähän sitten relata, kun R:lläkin oli puoli päivää vapaana, ja piipahdettiin Diamantissa jätskillä ja uimassa. Costakin oli mukana menossa.
Niin juu, sain muuten ennenaikaseksi 30-vee lahjaksi vanhemmiltani erittäin mieluisan lahjan, eli Samsung Galaxy kameran (kiitos!kiitos!kiitos!). On aikamoinen scifivehje muuten, vähän niinkuin älypuhelimen ja järkkärin risteytys. Sillä pääsee jopa nettiin, skypeen ja ties mihin. Ja ennenkaikkea se ottaa todella päheitä kuvia. Ei ole edes mainos.

Rocher du Diamant. Tämän ohi olisi tarkoitus meloa ensi lauantaina. Murikka on 175 metriä korkea ja rauhoitettu lintujen pesimispaikka. |
Niin juu, sain muuten ennenaikaseksi 30-vee lahjaksi vanhemmiltani erittäin mieluisan lahjan, eli Samsung Galaxy kameran (kiitos!kiitos!kiitos!). On aikamoinen scifivehje muuten, vähän niinkuin älypuhelimen ja järkkärin risteytys. Sillä pääsee jopa nettiin, skypeen ja ties mihin. Ja ennenkaikkea se ottaa todella päheitä kuvia. Ei ole edes mainos.
Cap 110° - teos Anse Caffardin edustalle 1830-luvulla uponneen orjia kuljettaneen laivan uhreille. |
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Suomireissu
Sinne hujahti viikko matkustaessa, ja nyt olen taas takaisin kotimaisemissa.
Suomen reissu meni todella hyvin kaikenkaikkiaan, vaikka melkoisesti tulikin reissattua ja aikaero painoi päälle jonkun verran.
Lähdettiin yölennolla Pariisiin viime sunnuntaina, jossa oltiin perillä sitten maanantai aamuna klo 11 aikaan. Vaihdettiin kenttää Orlyltä CDG:lle jossa meillä oli kahdeksan tunnin odotus jatkolennolle Helsinkiin... Finnairin kone oli vielä hieman myöhässä lumimyräkän takia, ja lopulta oltiin perillä HKI-Vantaalla noin puoliltaöin. Siinä vaiheessa oli aikamoinen väsymys päällä yli vuorokauden reissaamisen jälkeen... Joten eikun lentokenttähotelliin taksilla ja nukkumaan. Aamulla ihanainen siskoni toi mulle talvitakin, saappaat ja muut talvisälät (pipon, kaulaliinan...) hotskulle ja opasti meidät Tikkurilan asemalle, josta otettiin klo puol yhdentoista junaan Kokkolaan.
Vähän riehaannuin hotellin aamiaisella...Ihan kaikkea en kyllä jaksanut syödä :D |
Ilmeisesti neljän vuoden oleskelu hieman lämpimillä leveysasteilla on saanut aikaan kylmänkeston totaalisen häviämisen, tai sitten vaan oli ihan hiivatin kylmä! Ainakin olin melkoisessa syväjäässä koko reissun ajan. Tosin oli sitä pakkastakin maksimissaan -15C päivällä ja lumimyrskykin tuli koettua Kokkolassa. Tuo lumimyrskyn läpi tarpominen oli pojillekin melkoinen tulikaste.
Kokkolassa vietettiin pari päivää ja tutustuttiin poikien tulevaan työpaikkaan ja tehtäviin yms. Saunaankin päästiin, ja eräs irlantilainen vanha leidi (joka oli myös antropologi, meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja :)) sai mut yllytettyä jopa kierimään lumessa. Jo teki hyvää!
Ekaa kertaa suksilla |
Kokkolasta matka jatkui sitten perjantaiaamulla Helsingin kautta Lohjalle perheen pariin. Syötiin tacoja ja jutskattiin, lauantaina sitten kierrettiin eräs iso ja kiva kirppis sekä shoppailtiin ja nähtiin sukulaisia.
Oli kyllä mahtavaa nähdä perhettä pitkästä aikaa ja päästä juttelemaan naamakkain... Suomikuume senkun tästä reissusta taas kasvoi! Matkalaukkuun tuli sullottua melkoinen määrä tuliaisia ja ostoksia, nyt ei taas hetkeen tarvitsekaan ostaa mitään itselleni tai friidulle.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Schoelcher
Keskiviikko, meillä molemmilla vapaa iltapäivä ja friidu tarhassa. No mitäs sitä keksisi? Rannalle lekottelemaan, hop.
Lekottelu tosin ei ole niin mun juttu, joten tein myös pienen kävelyn Schoelcherin keskustassa. Josta löytyykin tasan minimipalvelut, : pankki, posti, kaupungintalo, pari kauppaa ja pari muuta puljua. Rannalta löytyy niin turisteja kuin paikallisia kalastajiakin, jotka palaavat iltapäivästä saaliineen. Schoelcher on nimetty orjuutta vastaan taistelleen Victor Schoelcherin mukaan. Kaupungissa sijaitsevat myös saaren yliopisto sekä elokuvakompleksi "Madiana".
Nyt mennään viikonloppua kohden ja sunnuntain Suomeen lähtö lähestyy kovaa vauhtia. Matkalaukku on melkeen pakattu ja tuliaiset ostettu. Katsotaan, kerkeänkö päivittämään kotomaasta, jollen niin raporttia reissusta luvassa kun palaan noin viikon kuluttua.
Rentoa viikonloppua!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)