Noh, on sitten kopioitu verotodistusta, viimeisen kolmen kuukauden palkkatodistuksia, sähkölaskua, perhekirjasta, rokotustodistusta yms lipuketta.
Tänään jonotettiin lisäksi kaksi ja puoli tuntia friidun puuttuvaa rokotusta, otettiin vaadittava "extra-scolaire" vakuutus, käytiin ottamassa viralliset henkilökuvat ja kiikutettiin paperit virastoon.
Frida siis aloittaa koulun syyskuussa, apua! Kolmevuotiaan kouluun laittaminen tuntuu näin suomalaisena jokseenkin aikaiselta... Mutta ymmärtääkseni ranskalainen esikoulu on kuitenkin todella päiväkotimainen. Tai näin ainakin toivon. Kuulisin mielelläni kokemuksia muilta ranskansuomalais - äideiltä (tai isiltä) ! Me ilmoitettiin tyttö myös kanttiiniin eli kouluruokailuun (maksaa erikseen) sekä "gardérie"en eli koulun yhteydessä toimivaan ns. päiväkotiin, joka ottaa vastaan lapset ennen ja jälkeen koulupäivän, jos vanhempien työpäivä on pidempi kuin varsinainen koulupäivä.
Mitäs muuta... viikonloppuna olin taas melomassa, ja sainkin aikamoisen kokovartalojumin. Melottiin meinaan neljä tuntia putkeen...Yksi pieni tauko tosin oli, kun rantauduttiin turistien pällisteltäväksi eräälle biitsille. Olin kuitenkin todella ylpeä itsestäni, että ylipäätään pystyin melomaan noinkin kauan ja pitämään rytmin (joka oli nopea!) yllä.
Töissä muuten oli todella veemäinen viikko ja ongelmia pomon kanssa, joka on (jossei täällä ole tullut mainittua), aikamoinen persoona ja ei niitä helpoimpia ihmistyyppejä. Tyypillä on vaikeuksia mm. ymmärtää, että perheellisenä ja syystä että R tekee epäsäännöllistä päivää, mä en mielelläni tekisi viikonloppu - ja iltatöitä. Tarha kun on auki vain tiettyinä aikoina ja mulle perhe menee kyllä töiden edelle 100 -0. Toki voin tehdä poikkeuksia toisinaan, mutta en ole kuitenkaan valmis olemaan töissä esim. joka toista viikonloppua ja laittamaan Fridaa silloin hoitoon. Sillä on niitäkin työpaikkoja, joissa ollaan töissä ns. normaaleina työaikoina. Mutta löydettiin nyt ainakin toistaiseksi yhteinen sävel, ja mun olisi nyt tarkoitus keskittyä meidän eri "elämys"tuotteiden markkinointiin ja kommunikaatioon. Ja tätä voisi sitten tehdä ns. normiaikoina. Vaikka saas nähdä, mun tulee kuitenkin kouluttaa meille huhtikuun alussa palkattavat 4 nuorta ja yksi osa-aikaiseksi tuleva vankilasta vapautuva ex-työpajanuori; joiden tulisi osata sitten vetää näitä eri elämyspaketteja.
Eilen koitettiin vähän sitten relata, kun R:lläkin oli puoli päivää vapaana, ja piipahdettiin Diamantissa jätskillä ja uimassa. Costakin oli mukana menossa.
Rocher du Diamant. Tämän ohi olisi tarkoitus meloa ensi lauantaina. Murikka on 175 metriä korkea ja rauhoitettu lintujen pesimispaikka. |
Niin juu, sain muuten ennenaikaseksi 30-vee lahjaksi vanhemmiltani erittäin mieluisan lahjan, eli Samsung Galaxy kameran (kiitos!kiitos!kiitos!). On aikamoinen scifivehje muuten, vähän niinkuin älypuhelimen ja järkkärin risteytys. Sillä pääsee jopa nettiin, skypeen ja ties mihin. Ja ennenkaikkea se ottaa todella päheitä kuvia. Ei ole edes mainos.
Cap 110° - teos Anse Caffardin edustalle 1830-luvulla uponneen orjia kuljettaneen laivan uhreille. |
Kuulostaapa helpolta tuo kouluun (!!) ilmoittautuminen. Minulla ei siitä ole kokemusta, mutta ainakin Nipaa eskariin ilmoittaessani täytettiin netissä yksi kaavake. =)
VastaaPoistaElle