tiistai 28. syyskuuta 2010

Fridan eka rantareissu


Pikkuisemme oli ekaa kertaa  meren äärellä viime viikonloppuna kypsässä 2,5kk iässä. Hieman arvelutti noinkin pienen ottaminen mukaan, mutta kaikki sujui todella hyvin. Oltiin varustauduttu asianmukaisesti ottamalla kaiken muun tarpeellisen vauvatilpehöörin lisäksi vesispray ja mineraaliaurinkorasva (jonka pitäisi apteekkarin mukaan sopia myös vauvoille). Päivä oli aurinkoinen ja kuuma, mutta pieni tuulenvire onneksi vilvoitti mukavasti. Eli vauva varjoon runsaasti rasvattuna ja peittävästi puettuna, mieluiten iltapäivän lopussa. Ihanteellista olisi käyttää UV-vaatteita, mutta meiltä ei vielä löydy (hankinnassa on). Muistetaan riittävä nesteytys ja varotaan hiekkaa sekä murkkuja ja muita öttiäisiä.

The "uima-allas"
Ranta jossa polskittiin on nimeltään "Anse Mabouya" ja on meidän suosikkibiitsejä, meinaan eri kaunis monine raisinier-puineen puhumattakaan koralliriutasta, joka muodostaa eräänlaisen luonnon uima-altaan. Loistopaikka eri kalalajien bongaamiselle ja etenkin lapsiperheiden suosiossa justiinsa tuon uima-allasefektin takia.

Frida viihtyi hyvin ja itse vielä paremmin, oli näes ensimmäinen uimareissu sitten raskauden loppupuolen koska sektiohaavan kanssa ei pulikoimaan ole ennen tätä saanut mennä. Eli varmaan otetaan uusiksi  piakkoin nyt kun uskaltaa vauvankin ottaa mukaan.
Just joo, tosi kivaa oli mulla ja kiitti mutsi ku rasvasit mut ihan pellen näköseks...
Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti