keskiviikko 31. elokuuta 2011

50 faktaa matkoistani

Bongasin tälläisen meemin Friolandian Eveliinalta.
Tässäpä teille viiskytä faktaa itseeni liittyen, matkailusta siis.


1. Ensimmäinen ulkomaanmatkani Mummin ja Ukin kanssa Turkkiin seitsemänvuotiaana oli mielestäni yliveto. Jotain vaikutusta saattoi olla sillä, että hotellimme respan pojat kantoivat mut päivittäin portaat ylös huoneeseen ja kaikki ihastelivat blondia ja sinisilmäistä pikkutyyppiä. Kotona olin kuulemma ollut pöyristynyt kun iskä ei yllättäin suostunutkaan kantamaan mua aina yläkertaan.

2. Tähän mennessä olen matkaillut (vasta) 19 maassa

3....ja asunut Suomen lukuunottamatta kahdessa, sillä Martinique ja Guadeloupe kuuluvat Ranskaan

4. Intiassa asuin puoli vuotta ollessani siellä Etvon kautta vapaaehtoistöissä eräässä Jaipurilaisessa lastenkodissa

5. Alun järkytyksen jälkeen rakastuin intialaiseen elämänmenoon ja kaaokseen ja haaveilen takaisinpaluusta. Tunnen lähinnä Pohjois-Intiaa joten tulevalla (sillä sehän vielä tehdään joku päivä!) matkalla suuntana on rennompi Goa ja avainsana hippichillailu.

.
6. Ranskan lempikaupunkeja ovat yllättäin Pariisi ja ex-kotikaupunkien eli Albin ja Perpignanin lisäksi Toulouse ja Montpellier...Suosittelen erityisesti Perpignanista Espanjaan ajamista autolla, Costa Brava todella on  brava. Tsekkaa matkanvarella Dalin kotimuseo, psykedeliaa kerrakseen!

7. Mulla on kameroiden kanssa huonoa karmaa. Olen matkoillani tuhonnut/hävittänyt/varastuttanut ainakin 4 kameraa. Yksi huuhtoutui aaltoihin rakastuneiden pykätessä hiekkalinnaa. Toisen joku lentokenttätyöläinen varasti. Viimeisin hukkui (mutta löytyi) viimekuun Suomi-reissulla. Kiitos Suomalainen Rehellisyys,joku oli sen kiikuttanut löytötavaratoimistoon.

8. En ole koskaan reissuillani sairastunut vakavasti. Inhottavimpiin matkasairausmuistoihin kuuluvat kuitenkin munuaisiin saakka levinnyt virtsis, mystisesti moninkertaiseksi turvonnut nilkka johon sai onneksi vedettyä antibiootteja reseptittä à la Intia sekä eräs ruokamyrkytyksessä vietetty Uusi Vuosi Nepalissa.

9. Olen voittanut nettikilpailussa matkan kahdelle Etelä-Afrikkaan. Yksi parhaimmista reissustani - yövyttiin mm. rastafariyhteisön pyörittämässä B&B paikassa ja vierailtiin Reilun Kaupan hedelmätiloilla


10. Eniten on pelottanut Intiassa - muutama uhkaava tilanne osui mun ja kavereiden kohdalle, kun jouduttiin illalla pariin otteeseen äijäporukan piirittämiksi. Riksakyyti aina onneksi pelasti.

11. Hajottavimmat junamatkat on myös koettu missäs muuallakaan kuin Intiassa - kakkosluokan laverisängyillä vuorokauden reissaaminen on suhteellisen puuduttavaa.
12. Toisaalta sillon, kun keskellä yötä kyseisen junamatkan jälkeen riksasi pysäyttää synnyttämässä oleva nainen seurueineen, ja joka änkee miehensä kanssa riksaasi ja käskee ajamaan sairaalaan kautta ei väsytä enää ollenkaan


13. Parisuhdetta koeteltiin silloin, kun ajettiin Ranskan halki Perpignanista Pariisiin muuttolaatikoita täynnä olevalla, viimeisiään vetelevällä autolla. Se auto pääsikin sitten romuttamolle määränpäässä

14. Reilattukin on, 17-vuotiaana. Papereita ei kysytty baareissa ollenkaan niin tiukkaan kuin Suomessa.

15. Pohjois-Norja on maaginen. Pääsin haastattelemaan kveeni-vanhuksia yliopiston projektin puitteissa. Siis keitä? Kveenit ovat "vanhaa suomea/kveeniä" puhuva vähemmistö.

16. Karibiaa on vielä niin paljon näkemättä että oikeen kismittää! Toisaalta onhan tässä tätä pientä estettä ollut, mutta vielä tämän vuoden puolella pitäisi piipahtaa Dominicalla ainakin. Seuraavana vuorossa Saint Lucia ja unelmissa toki siintää ainakin Kuuba, Jamaika ja Saba.

17. Ei oikeastaan ole sellaista maankolkkaa joka ei kiinnostaisi - top listalla tällähetkellä kuitenkin muutama kaupunki: Istanbul, New York, Pietari ja Buenos Aires

18. Venäjällä parhainta mättöä sain gruusialaisista ravintoloista. Russofiili-kavereiden kielitaito oli kyllä tarpeen matkalla.

19. Monenlaista hostellisänkyä on tullut kulutettua. Teininä Lontoossa majotuin samassa huoneessa aasialaisten maahanmuutajien kanssa, jotka asuivat pysyvästi hostellilla josta kävivät töissä. Tuli kuulemma halvemmaksi kuin vuokrata asunto.

20. Olen missannut lentoni koska olin päivää liian myöhässä kentällä (hajamielinen?)

21. Surullisimmat ja mieleenpainuvimmat turistikierrokset ovat olleet Robben Islandilla ja Prahan juutalaiskorttelissa - need I explain?

22. Etelä-Afrikassa vallitsee edelleen jännitteinen ilmapiiri, jonka aistii varsinkin siellä matkustava "dominopariskunta"


23. Petyn aina syödessäni intialaisissa ravintoloissa  - se ei vaan ole sama kuin intialainen ravintola Intiassa! Ja miksen ikinä löydä mistään Masala Dosaa?

24. Note to self: Alä ikinäikinä lennä Blue One:lla Pariisista lähtevällä lennolla heinäkuussa vauvan kanssa. Tai ylipäätään vältä kesäisin ranskalaisia lentokenttiä jos mahdollista

25. Poden huonoa omatuntoa lentämisestä aiheutuvista päästöistä, mutta en silti ole edelleenkään lahjoitellut rahaa kompensoiviin ekoprojekteihin

26. Varaan usein eväitä mukaan pitkille lennoille, koska liian usein matkatoimiston täti on unohtanut tilata pyytämäni kasvisruuan. Nälkäisenä matkaaminen on todella syvältä.

27. Olen kavunnut kolmelle vuorelle, joista kaksi tulivuoria (Mont Péléé ja Soufrière). Canigou on näistä korkein, 2784 metriä

28.  Varanasissa olen seurannut polttohautausta Gangesin penkalla

29. Eksoottisimmat matkahetket liittyvät kameleihin : kerran vuodessa keskellä aavikkoa järkättävä Pushkar Camel Fair on epätodellinen tapahtuma tuhansine kameleineen, joita alueen eri etniset ryhmä tulevat ostamaan ja myymään

30. Kokemus kerrassaan oli myös aavikkovaellus kamelin selässä, johon kaverin kanssa lähti pari hostellissa tapaamaamme ranskalaista jätkää. Valitettavasti kaveri sai ruokamyrkytyksen ja yönsä kului dyynin taakse juostessa...Nukuttiin taivaan alla. Tähdet olivat kuitenkin uskomattoman kirkkaita ja muistan kuinka hiekka vaan rapisi pillerinpyörittäjien kipittäessä ympärillämme.

31. Tykkään matkata kavereiden kanssa, mutta yksinkin on oikein mukavaa. Yksintehdyistä reissuista hienoin on ollut Sikkimistä Nepaliin junalla/maasturilla tehty reissu. Kaveri tosin liittyi seuraan myöhemmin Katmandussa.

32. Jenkkeihin tahtoisin matkustaa uudestaan. Olen ollut siellä lapsukaisena ja 15-vuotiaana teininä

33. Silloin olin "lapsenlikkana" tuttavaperheen tytöille reissulla jolla ajettiin Massachutsetsista Floridaan

34. Disneyland on jäänyt mieleen tuolta matkalta, ja päivä New Yorkissa

35. Hienointa oli kuitenkin uida manaattien seassa ja muistan että onnistuin koskettamaan yhtä!

36. En tykkää juosta matkoilla nähtävyydestä toiseen, vaan ottaa rauhallisesti. Siksipä mielestäni viikoksi on lähes turha lähteä minnekään jos haluaa oikeasti tutustua johonkin paikkaan...Toki jos pidempääkään ei voi olla niin sitten...Mutta silloin kyseessä tulee olla kaupunki eikä ainakaan kaukokohde

37. Couchsurfing rules! Paikallisten kanssa pääsee aina syvemmälle eli kokee jotain mitä ei muuten pystyisi

38. ...ja samalla solmii uusia ystävyyksiä
39. Jos haluaa matkustella paljon, on välttämättä tingittävä jostain muusta. Tai otettava lainaa (kuten opintolainaa! Ois sitä hei hölmömminkin voinut käyttää...)


40. Unelmoin purjeveneellä seilaamisesta esim Karibialla. Voi sitä vapauden tunnetta...

41. Isot risteilijät taas eivät kiinnosta pätkääkään. Johtunee jenkkiläisille risteilijöille vetämistäni turistikierroksista, joilla sai aika hyvän idean paattien asiakaskunnan ikähaarukasta. Muutenkin ei nappaa lillua 80% ajasta merellä niin isolla laivalla, ettei edes tajua sen olevan laiva ja vain pistäytyä nuuskimassa atmosfääriä maissa. Mutta that's just me.

42. Euroopassa tähän mennessä lempparikaupungeiksi on muodostuneet...

43. Barcelona - kaunis, kompakti , nuorekas ja rento!

44. Praha - Olutta, kulttuuria, slaavilaisuutta ja boheemia nuhjua!

45. Pariisi - sählinkiä, ylimielistä palvelua mutta ah niin romantique!

46. Tukholma - siisti, ylisöppeli, trendikäs ja kotoisa!

47. Kotimaatakaan ei toki sovi väheksyä, kyllä Helsinki on kuulkaa alkanut näyttää aivan maanpäälliseltä paratiisilta täältä ulkomailta katseltuna...

48. Kotimaatakin tunne hävettävän huonosti - Lapissa olen pysähtynyt matkalla Norjaan ja esimerkiksi Oulussa tai Porvoossa en ole koskaan käynyt.

49. Kansallispuistotkin on kokematta. Tämähän on jo maanpetturuutta

50. Ahvenanmaa oli kuitenkin jätte fint ;)






5 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva! Taidanpa tehdä kanssa :-)

    VastaaPoista
  2. Olipas taas Memmu piristävä ja mielenkiintoinen blogi!! Fridalle ja Romeolle ja tietysti myös Sinulle iso Hali Lohjalta! -Nina täti-

    VastaaPoista
  3. Hiih, tosi kiva, ihania juttuja ja hienoja kuvia!!! :) piristit tällä loistavasti mun työmatkaani aamulla :D piti vielä tulla heittämään kommentti tässä ennen nukkumaanmenoa kun en aamulla ehtinyt ja tuossa suihkussa jäin miettimään näitä matkustusjuttuja. Heh.

    VastaaPoista
  4. Olipa hauska lukea sun kokemuksia!multa on jaany toi couch surfing kokematta enka usko et koskaan koenkaan lapsen myota..
    Mista maasta sun kameli kohtaamiset on?

    VastaaPoista
  5. Upeita kokemuksia ja muistoja reissuilta! Kiva oli lukea! :)

    VastaaPoista