lauantai 22. syyskuuta 2012

Simpukoita keräämässä

Ihanaa, viikonloppu! Tosin vietetään sitä friidun kanssa taas kaksistaan, Roméo kun joutui yllättäen töihin kun toinen niiden kabinetin sairaanhoitajista oli romuttanut autonsa bussin kanssa kolaroidessa. Eli R joutuu hoitamaan yksin kaikki kotikäynnit. Viimeaikoina ollut vähän sellainen yh-äiti meininki taas, mies kun lähtee töihin aamulla viideltä ja tulee takaisin illalla kasin aikaan. Eli pitkää päivää ja nyt kun oli tuo kolari vielä niin vapaita ei oo hetkeen ollut. Toivottavasti ensi viikolla jo kuitenkin helpottaa.



Oltiin sitten rantsulla Fort-de-Francessa ja sieltä löytyi ihan todella paljon simpukoita. Keräsinkin niitä kunnon kasan, ne on vaan niin kauniita. Fridalla oli vähän vaikeaa, kun yritän vierottaa sitä tutista eli tästä lähtien tutin saa vain päikkäreille ja yöunille. Näinhän meillä olikin ennen Suomen reissua, mutta siellä sitten tutista ei kaveri suostunut luopumaan hetkeksikään (vieras paikka, kaikki uutta). Nyt sitten koitetaan ensin rajoittaa niin että sitä syötäisiin vaan nukkuessa ja sitten pois kokonaan.


Huomenna olis tarkoitus nähdä erästä uutta tuttavuutta johon tutustuin Couchsurfingin kautta, eli taas varmaan rantsulle säiden suosiessa.

Nuo Fridan rantatossut on muuten olleet todella hyvä ostos (eurolla kirpparilta)! Täällä kun tuo hiekka on usein ihan polttavaa ja rannassa pyörii paljon kiviä, koralleita ja simpukoita.

Tässä vielä mun aarteita tältä päivältä....

3 kommenttia:

  1. Voi kuin ihania kuvia!

    Ja voi miten ihana sää, olisipa täälläkin. Kun täällä on vain tätä Nauttikaa meidänkin puolesta!!

    VastaaPoista
  2. Ihania simpukoita ja kiva nähdä Frida niin onnellisena uimassa:-) terkkuja syksyisestä ja harmaasta Suomesta. mumma ja vaari

    VastaaPoista
  3. ..nauttia auringosta ja keräillä simpukoita hiekkarannalla ... ah!

    VastaaPoista