torstai 12. syyskuuta 2013

La rentrée - koulutien alku

Kolmisen viikkoa (!) on vierähtänyt ilman blogipäivityksiä! En ole jaksanut yrittää taistella meidän risan läppärin ja kuvien nettiin saamisen  kanssa...Nyt kuitenkin vihdoin tajusin systeemin, jolla homma onnistuu. Kuvat pitää ensin ladata vain itselleni näkyvinä Facebookiin, josta saan ne kopsattua koneelle ja imutettua blogiin. Ei ihan yksinkertaisinta...

Arkeen solahtaminen täällä tökki taas pikkaisen alussa, kuten aina Suomessa oleskelun jälkeen. Kuumuus; ihmispaljous, ruuhkat ja muut arkea hankaloittavat pikkujutut ottivat pannuun...Asiaa ei helpottanut lähes koko ensimmäisen viikon kestänyt rankkasade. Fridan koulun alkaminen on tuonut myös omat kommervenkkinsä hommaan.

Koulu siis alkoi viime torstaina. Frida aloitti école maternelle:n (jota käyvät 3 -5 vuotiaat, joskus jo 2-vuotiaat) pienten ryhmässä.  Olin ostanut osan tarvikkeista jo ennen lähtöä, mutta paljon oli vielä haalittavaa. Oli muutama muukin tuolloin kaupoilla...Hankintalistalla oli mm. puuvärit, tussit, liimaa, värikkäitä piirustuspapereita, A4 paperipakkaus, 4 kulmalukkokansiota, iso maalipullo jne jne...Eli aika paljon kaikkea. Koulusta ei ranskassa tosiaan anneta juuri mitään, vaan vanhemmat hankkivat ison osan kaikista tarvikkeista itse sekä kirjat. Kouluruokailu myös maksaa, meillä kolme euroa päivältä.

Ensimmäisenä koulupäivänä 
Kukaan ei ollut kertonut, että kanttiini eli kouluruokailu (joka on valinnainen, lapset voi myös hakea kotiin syömään puoli kahdestatoista puoli kahteen) pitää maksaa etukäteen, joten oltiin maksun kanssa myöhässä. Niinpä vasta tänään sai Frida syodä kouluruuan, vaikka maanantaina kävin "régisseur": ille maksamassa. Jälleen ihania ranskalaisia systeemejä vol 2333 : ruokailu maksetaan kerran kuussa henk.koht koulussa tiettyinä päivinä paikalla olevalle virkailijatädille, joka merkkaa isoon vihkoonsa maksun olevan suoritettu. Kuulin jotain villiä huhua suoramaksuveloituksen olemassaolosta, täytyy kysyä ensi kerralla. Viimeksi en uskaltanut, madame kuin oli "hieman" huonolla tuulella ja tylytti kaikkia meitä myöhässä maksavia oikein olan takaa. Elävästi mieleen on painunut puhelimeensa huudettu "dites-leur d'arrêter de me faire chier!!!"  eli vapaasti käännettynä "sanokaa niille että jättävät v*ttu mut rauhaan!".  Mutta joo, on stressiä varmasti, yritän ymmärtää.. :D

Friidun koulunaloitus on muuten sujunut aika hyvin, eli kertaakaan en ole joutunut jättämään sitä itkevänä kouluun. Kotona vaatteiden pukeminen ja lähteminen on tosin ollut aika taistelua välillä. Etenkin tuon kotona syödyn lounaan jälkeen on ollut hiukan vaikeaa hyväksyä, että sinne kouluun pitää mennä takaisinkin. Mutta kaikenkaikkeaan todella reipas on ollut. Tarhan ja Lydie-tädin perään tosin on kyselty monesti ja välillä ei koulusta tykätä sitten yhtään.

Friidun luokka ja vanhempia ekana päivänä 

Osa leikkinurkkausta 
Koulua on kahdeksasta neljään neljä päivää viikossa, keskiviikkoisin siis  ei ole koulua. Ilmeisesti ne lapset, joiden vanhemmat ovat töissä on ilmoitettu erilaisiin maksullisiin kerhoihin tuona päivänä. Meillä ollaan toistaiseksi kotosalla tuolloin.

Friidun koulu on onneksi viiden minsan päästä kotoa autolla (jos ei ole ruuhkaa) joten ihanan lähellä! Tosin parkeeraaminen on aina oma pikku taistelunsa, kouluilla ei täällä ole omia parkkipaikkoja, vaan tulee yrittää parkkeerata kadulle/viereisin kerrostaloalueen parkkikselle miten kukin kykenee.

Että niin se meidän pikkuinen on vaan jo koululainen... Aika hurjaa, mutta maassa maan tavalla. Onneksi friidu on niin sosiaalinen, että uskon sen kuitenkin viihtyvän ihan hyvin siellä alun sopeutumisen jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Ihana blogi ja suloinen tyttö sinulla! Päivittele vaan ahkerasti; parantumattomana Karibiasta haaveilevana matkailijana tää on parasta lääkettä pimeneviin syysiltoihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Yritän löytää kirjoitusmotivaatiota ja jutunaihetta..Pitäisköhän pitää joku juttuaihe galluppi taas niin sais ehkä uutta intoa :)

      Poista
  2. Onnea friidalle koulun alkuun, ja tsemppiä äidille myös siihen totutteluun ... tyttö näyttää jo niin isolta!! Hui!
    ..mutta edelleen niiin suloinen :)
    Haliterkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti MaaMaa! Hyvää syksyä myös sinne alppimaahan!

      Poista