Tää Gilbert on hyvin jännä persoona. Hän korosti perustaneensa museon ilman tukea pankeilta tai turismi-sektorilta. Koska hällä ei ole yliopisto tms.tutkintoa, viranomaiset eivät uskoneet projektinsa koskaan kannattavan. Niinpä mies raivasi omin käsin ja ystäviensä avustamana puiston machetejen avulla metsiköstä ja istutti paikalle mm. lääkekasveja ja vihannesmaan. Ja istutuksetkin tehtiin kuulemma esi-isien traditioita kunnioittaen, hakuilla ja vain käsivoimin. Paikka aukesi yleisölle vuonna 2004 ja on nykyään hyvin suosittu turistikohde joka mainitaan Guide du Routardissa yms. opaskirjoissa.
Gilbertillä on vahvoja mielipiteitä koskien muunmuassa Béké:jä, Martiniquen valkoihoista vähemmistöä, joka periytyy orjan - ja plantaasienomistajista. Kuulemma Martiniquelaiset ovat nykyään heistä vielä riippuvaisempia kuin ennenaikaan, koska Béké:t omistavat lähes kaikki saaren supermarketit ja monia yhtiöitä. Ja koska nykyään ihmiset eivät enää kasvata puutarhassaan kasviksia ja pidä eläimiä (eli eivät ole omavaraisia), ollaan Békéjen armoilla koskien mm. hintoja...Täällä tämä Béke-kysymys on melkoinen kuuma peruna, ja heitä syytetään hintojen keinotekoisesta nostamisesta (kartelliasemasta saarella).
Gilbert ja kissa. Kuvassa palmu josta tehdään (tehtiin) luutia.
Puisto on hienolla paikalla metsän ja kukkuloiden keskellä ja Gilbertin selostukset erilaisista lääkekasveista ja niiden käytöstä hyvin mielenkiintoisia. Paikalla kasvaa todella monia kasvi - ja puulajeja, esimerkiksi guavaa, papaijoita, maniokkia, sokeriruokoa ja Kiné:ä (kasvi josta kiniini on peräisin). Martiniquella on hyvin rikas lääkekasveja ja puutarhan (jardin créole) hoitoa koskeva kansanperinne, josta ois kiva tietää enemmänkin. Jardin créole tarkoittaa oikeastaan joka taloon ennen kuulunutta vihannes - ja lääkekasvipalstaa. Pikkuvaivat ja isommatkin parannettiin täällä kasveilla ei niin kauankaan sitten. Täytyy tutustua aiheeseen tarkemmin. :)
Kuvissa mm. "kookoksenraastaja" ja vesiastia + "Case nègre" eli orjan mökki ja turisti ihan ite.
Rankkaa onpi ollut orjan elo kyllä. Mökit olivat todella pieniä, ja niissä asui koko perhe. Eipä sinne oikein muuta mahtunutkaan kuin patjat maalattialle. Ruoka keitettiin avonuotiolla pihalla. Jos karannut orja saatiin kiinni, leikattiin häneltä korvat ja merkittiin polttomerkillä. Toisesta karkausyrityksestä sai toisen polttomerkin ja menetti jalan. Kolmannella kerralla lähti sitten henki. Lisätietoa orjuudesta Martiniquella esimerkiksi täällä (englanniksi ja ranskaksi). Martiniquen menneisyys orjuuteen perustuneena plantaasitaloutena heijastuu nykypäivään monella tavalla, niin kulttuurisesti kuin taloudellisesti. Että kaikenkaikkiaan siis mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus, Memmu suosittelee paikkaa kaikille jotka Martiniquelle joskus eksyvät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti