sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tunnustus


Tästä on jo nyt kulunut hetki aikaa, mutta Suomi-lomailun hektisessä menossa bloggaus on jäänyt hieman hunningolle. Mutta parempi myöhään kuin ei konsanaan, joten iso kiitos tunnustuksesta Airellelle!
Eli seitsemän asiaa itsestäni- paljastus joka tunnustuksen mukana tulee...Riippuu toki siitä kuinka hyvin minut tuntee, että kuinka "paljastuksellisia" nämä faktat ovat, mutta here comes:

Olen kotoisin Uudeltamaalta, tarkemmin sellaisesta pienestä kaupungista kuin Lohja. Lohjalaisilla tuntuu muuten olevan melko mielenkiintoinen maine, jota ei varmaan kaupungin uusi slogan tule ainakaan parantamaan... Herranjeesus - "Lohja - suomalaisten onneksi"- ja tästä on jopa maksettu riihikuivaa jollekin mainostoimistolle. Olisitte vaan pitäytyneet jo klassikkovitsiksi muodostuneessa "Lohjalta lohkeaa!" tunnuksessa. Sen ei ole voittanutta. 

Olin teini-iässä melkoinen ituhippi. Vaikutin Oikeutta Eläimille-yhdistyksessä, olin noin vuoden vegaani ja boikotoin hyvin montaa asiaa ja yritystä. Nykyään olen valtavirtaistunut vaikka edelleen olenkin kasvissyöjä ja pyrin elelemään enemmän tai vähemmän ekologisesti. Mutta kaikki ei enää ole niin mustavalkoista ja mukavuudenhalu voittaa yhä useammin idealismin, valitettavasti.

Rakastan matkustamista ja olen elänyt ulkomailla pariin otteeseen aikaisemminkin - Intiassa kuusi kuukautta Etelän Vapaaehtoisohjelman kautta sekä Ranskassa Erasmusvaihtarina.

Pidän lukemisesta mutta en häpeäkseni ole koskaan innostunut suurklassikoista. Fanitan sen sijaan Nick Hornby:tä ja Astrid Lindgreniä.

En osaa viheltää.

Hävittelen hyvin usein asioita ja olen hajamielinen.

Kovasti tykkään myös valokuvaamisesta (sukuvika) ja haaveilen kunnollisesta kamerasta.

Että tällaisia "kohupaljastuksia" tällä kertaa...Omalta osaltani Blogger Awardin haluaisin etiäpäin antaa sellaisille bloggaajille, joille kunniaa ei ole vielä kohdalle osunut, mutta luulenpa että lähes kaikki seuraamani blogit ovat maininnan jo saaneet. Joten antakaatten anteeksi etten nyt nimeä ketään -  sivupalkista löytyy seuraamiani blogeja joista jokainen on mielestäni omalla tavallaan beautiful. 




3 kommenttia:

  1. näitä tunnustuksia on aina kiva antaa eteenpäin ja ehkä auttaa jotain oman blogin lukijaa löytämään uusi kiva blogi. minusta on hauska lukea sinun kertomuksiasi, koska toisaalta kuullostaa niin tutulta ja toisaalta taas niin eksoottiselta.
    miten tuo kasvissyöminen luontuu Antilleilla? pidetäänkö sitä niin outona kuin metropolissa? olen jutellut useamman suomalaismimmin kanssa täällä, jotka - kuten minä - olivat kasvissyöjiä Suomessa ja ovat luopuneet siitä Ranskassa. jotenkin se on liian monimutkaista, ravintoloista voi vielä löytää sopivaa syötävää, mutta kun kutsutaan vieraaksi ranskalaiseen kotiin, on niin vaikeaa mennä sanomaan, että on kasvissyöjä. se on vaan niin marginaalihommaa täällä. hienoa että pidät pintasi.
    hyvää kotiinpaluuta koko pikku perheellesi. pääsitte sopivasti pois syksyisestä Suomesta (vaikka ruska voi joskus olla ihana)!

    VastaaPoista
  2. Mä en oo saanu! ;) Tosin mä en tiedä kuinka kaunis mä oon, mutta tunnustuksia voi aina tehdä :D

    VastaaPoista
  3. Juu, sori Mallu - ehdottomasti olet tunnustuksen arvoinen eli ole hyvä! Airelle: kasvissyönti antilleilla on suht OK koska saarella asuu paljon adventisteja yms. jotka usein eivät syö lihaa, Näin ollen soijapihvejä ja proteeinia löytyy kaupoista. Pari kasvisraflaakin löytyy. Aika marginaalia vegetarismi täälläkin kuitenkin on, ja etenkin että ei syö edes kalaa. Mutta oon ollut niin kauan kasvissyöjänä (13-vuotiaasta) että paluuta sekaravintoon ei enää ole, ei vaan yhtään tee mieli. :)

    VastaaPoista