maanantai 4. heinäkuuta 2011

Sadekauden ilot

 Sadekausi on täälläkin alkanut, vaikka vielä suhteellisen iisinä. Muutama ukkonen ja pari päivää keltaisella varoituksella, ei vielä sen kummempaa. Karibianalueen hurrikaanikausi on jo virallisesti avattu - se kestää kesäkuun ensimmäisestä aina marraskuun loppuun. Vielä ei tosin onneksi yhtäkään ole havaittu ja toivon että parin viime vuoden malliin kausi olisi suhteellisen rauhallinen. Itseasiassa tilastojen valossa vielä saadaan ollaakin aika rauhassa, seillä iso osa hurrikaaneista osuu syys- lokakuulle.

Julie-mangoja, kuva netistä
Mutta sadekausi tietää myös jotain hyvää! Se osuu näes yhteen mangokauden sekä flamboyant-puiden kukkimisajan kanssa. Kauan niitä mangoja onkin saanut odottaa! Nyt popsin niitä lähes päivittäin, missään en ole vielä niin makeita mangoja syönyt kuin täällä, kaikkein parhaita ovat "Julie"-nimiset mangot, joita kasvaa erityisesti Ranskan Antilleilla.

Suomi-projektin nuoria Flamboyant-puiden alla



Ja entäs sitten nämä flamboyant-puut. Niitä kasvaa täällä paljon, enkä ihmettele, sillä niin kauniita ne ovat. Puiden kukat voivat olla punaisia tai keltaisia. Flamboyant eli "Delonix regia" on kotoisin Madagaskarilta, ja on mm. Puerto-Ricon kansallispuu. Puu kasvaa noin 15-18 metriseksi ja sen lehvästö on sateenvarjon muotoinen. Puun siemenet kasvavat noin 10 cm pitkissä koteloissa, ja niitä käytetään mm. korujen valmistuksessa ja marakassien täyttämiseen. Mun mielestä nuo siemenkotelot on todella näyttäviä, aattelin tehdä niistä jonkinlaisen mobilen tai muutenvaan laittaa näytille. Äiteekin taisi viedä pari mukanaan Suomeen jos oikein muistan...
Siemenkotelot, kuva netistä


1 kommentti:

  1. Ihana puu ja juu toin kotiin noita siemenkotia, ovat upeita! Tervetuloa Suomeen siis sunnuntaina työkeikalle! Soitellaan sitten taas kun olet Lappeenrannassa. Sadekausi, toivon myös että hurrikaanit eivät innostuisi nousemaan just teidän saarellenne! Täällä ollut hellettä, me ollaan kuljettu saaresta töihin. Sekin on aikas kivaa, asua vesilintujen naapurissa:-)Kohta nähdään, ja nam mansikat ja mustikat ja kanttarellit just hyviä kun tuutte!Voikaa hyvin! mummaliini&vaari

    VastaaPoista