sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Uusi koti remppavaiheessa

Käytiin tänään matkalla mummilaan vilaisemassa uutta kotia. Mähän en siellä ole juuri kerennyt olemaan, koska jommankumman on kuitenkin vahdittava friidua silläaikaa kun toinen remppaa, eli yllättäen mun.
R:n veli ja veljenvaimo on olleet remppa-apuna ja tulosta onkin jo alkanut syntymään, jei.

Kämppä on melko iso, neljä huonetta, olohuone ja keittiö.

Keittiö, seinä puoliksi purettu

Vessa ja suihku, tostakin vetästiin turha seinä pois. Huomaa iiiihanat kaakelit :D

Entinen keittiö nro kaksi, jälleen seinä hajotettu ja lattia erittäin vaiheessa.
Kuten tarkkaivaisimmat lukijat ehkä ovatkin huomanneet, meidän takapiha siintää kaltereiden takana. Tämä on täällä hyvin yleistä koska kuuma, eli mielummin annetaan ilman kiertää kämpässä. Tosin vankilaviboilta ei voi välttyä ainakaan allekirjoittanut.


The takapiha. Erittäin vaiheessa. Alla joki, joten pihan ympärille tulee aita. Tuo "kaappi" on ilmeisesti ollut myös kokkausalustana ja tulee häipymään.

Ulkosivu. Se on aika vaatimaton, koska kämppä on kiinnirakennettu naapuritaloihin.

Tässä kuvassa näkyy myös naapuritalo. Joka on siis todella lähellä. Ja ehkä maalauksen tarpeessa :D

Saatiin R:n siskolta iso kasa sen huonekaluja, koska muuttaa viikon päästä Pariisiin. Ei ihan mun tyyliin käypiä mutta kukapa nyt ei ilmaista huolisi...
Avokadopuu ja Loïc

Talo pihalta päin.

Ikkunat, kääntämällä avattava malli (persialainen?) plus tietty pakolliset kalterit


Friidu


torstai 22. syyskuuta 2011

Syysarvonta

Päivän lyhetessä Pohjolassa  tulipa mieleen, että ehkäpä jotakuta syystuulissa tallustajaa saattaisi ilahduttaa paketillinen aurinkoa.  Tai ei tarvitse toki asua Pohjolassa, paketti on aika kiva kuitenkin....

Joten suoritettakoon blogin ensimmäinen virallinen arvonta. Osallistumaan pääsee vastaamalla seuraaviin klassikkokysymyksiin : mistä aihepiiristä tykkäät lukea tästä blogista? Mistä aiheista haluaisit että kirjoitan enemmän?

Kilpailu päättyy ensi torstaina 29.9, eli kaikki siihen mennessä kysymyksiin vastanneet ovat mukana arvonnassa. 

Palkinnoksi lähtee paketillinen mausteita (kanelitankohja, vaniljatankoja, muskattipähkinöitä yms.); CD:llinen paikallista musaa (tosin poltettuna ;)) ja ylläripylläri.

Bonne chance à tous!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Synday blues

Olipas taas eräs sellainen viikonloppu. Eli R:n "crazy eyes" mielentilaksi ristimän sävyttämä. Crazy eyeness osuu usein vk-lopulle. Tiedän jopa miksi, vaikkei se masennusvitutusta poistakaan: viikon huhkimisen jälkeen odotukset vapauttavasta levosta rakkaan kanssa ovat niin kovat, että eihän sitä voi kuin pettyä. Syyksi riittää ihan pienikin vastoinkäyminen: vaikkapa että mies lähteekin remppaamaan pariksi tunniksi suunnittelematta.  Osaksi syy piilee siinäkin, että R on töissä joka toinen vk-loppu, eli niitä vapaita yhteisiä hetkiä ei ole niin paljon kuin toivoisi. Sunnuntait on erityisen v-mäisiä... Kaikkialla on jotenkin liian hiljaista, minnekään ei pääse kun kaikki on kiinni ja maanantai kolkuttaa jo ovella. Eli möllötän yksin himassa Fridan kanssa, kuten tänään.

Niin ja kun tässä nyt oikeen valittamaan alettiin: tietsikan kovalevy kosahti viimeviikolla. Sisällään parin viime vuoden valokuvat (niin työpaikan kuin omatkin) ja työ-ja sosiaaliohjauksen henk.koht haastis- ja muut tiedot. Tiedän, oma vika, mitäs en ole kopioinut (tai edes ostanut kovalevyä pöllityn tilalle!).  Toivon, että sieltä nyt saataisiin pelastettua edes jotakin.

Huoh, sunday is funday sanoo intialaiset. Pitäkää tunkkinne ja thank good it's (almost)monday.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Maria, Maria

Viikonloppu oli varsin vaiheikas, saaren vierestä pyyhälsi "troopinen myrsky Maria" joka olikin oikukas tapaus. Meteorologit eivät oikeen tienneet, kuinka myrsky tulee käyttäytymään sillä kyseessä oli jotenkin "epäorganisoitunut" tapaus. Noh, tosiaan pahinta odotettiin perjantaille ja paljon sadetta saatiinkin. Kuitenkin lauantaiyö oli sitten se myrskyisin. Mehän luultiin että homma on jo ohi, ja oltiin lähdetty koko konkkaronkka R:n siskon Claudian luokse viettämään iltaa - ideana oli lähteä myöhemmin kahdestaan diskoilemaan (eli Frida jäisi yöksi hoitoon).  Yhdentoista pintaan alkoi räiskimään salamoita huolella ja justiin kun päästiin autoon niin vettä alkoi sataa kaatamalla. Päätettiin kuitenkin lähteä matkaan, mutta jouduttiin myöntämään tappio kun tiet alko lainehtimaan. Huono säkä mutta minkäs teet. Yöllä meni vielä sähköt poikki koko saarelta, että semmonen myrsky oli se.

Sunnuntaina sitten herättiinkin auringonpaisteeseen ja päätettiin suunnata rannalle. Friiduhan rakastaa merta yli kaiken ja alkaa hihkua jo vettä nähdessään. Pulikoitiinkin sitten melko tovi ja R keräsi levää meidän tulevaan kompostiin...Kuulemma jotenkin edistää maantumista tjs?


Fridan tarha on lähtenyt hyvin käyntiin, tyttö on nyt isojen puolella. Kävely alkaa jo sujumaan, todella varovainen on edelleen ja uskaltaa kävellä vain "tukipaikasta" toiseen mutta pikkihiljaa... PAPA on uusin sana ja itse papakin todella pop tällä hetkellä.



maanantai 5. syyskuuta 2011

Ituhippi

Tänään lähti sitten hetken mielihäiriöstä luomukaupasta mukaan ylimmän asteen hippitarvike - idätysastia. Pahemminkin olisi voinut käydä - tunnustettakoon että hipelöin myös gojimarjoja ja spiruliina"pellettejä". ;)

Nyt sitten oikeen A. Vogelin lasipurnukassa (niin, olisihan ehkä voinut itse idätysastian myös vaikkapa ihan tehdä lasipurkista ja harsosta? Mutta kun ei tullut mieleen) lilluu sarviapilan siemeniä joista noin viiden päivän päästä, jos onnistun huuhtelussa, pitäisi kehkeytyä ihan oikeita ituja. Löytyykö lukijoista ituhippejä, jotka osaisi suositella varteenotettavia siemeniä aloittelijalle? Sinimailasta aattelin ainaskin seuraavaksi hankkia, siitä oon tykännyt.

Ehkäpä ituja rouskuttamalla saan vähän energiaa tähän lomanjälkeiseen elämään, joka on hieman tökkinyt. Fridalla alkaa huomenna taas tarha, joka tulee helpottamaan töissäkäymistä. Nadia-tätsy ja luottolastenvahti on pelastaneet tilanteen pari viime viikkoa, mutta aika rumbaa on silti ollut. Talon remppaaminenkin on pikkuhiljaa käynnistymässä ja Roméo viettää sen kimpussa paljon aikaa. Koitan itsekin aktivoitua ja tunkea mukaan remppaloimaan kun jaksan ja kerkeän... Tsemppiä viikkoon kaikille!