tiistai 7. helmikuuta 2012

Day 7 : Button

7. "Button"
Ihan ensimmäiseksi tässä päivän kuva eli 'nappi'. Tai puuttuva sellainen. Kuva on konkurssiin menneestä hotellista  jossa käytiin vähän kuvailemassa Trois-Ilet:ssä. Mentiin mestoille laivalla tällä kertaa. Saaren bensa-asemat aloittivat tänään lakkoilun joten tuota kallisarvoiseksi muuttunutta nestettä yritetään säästää parhaan mukaan; lakon pituudesta kun ei ole tietoa.

Oli ihanan rentouttava päivä, repäistiin oikein ja syötiin lounasta ravintelissa ja sitten mentin lekottelemaan rannalle.



Entinen Kalenda-hotelli on aika jänskä ja surrealistinen paikka, sen lisäksi tietenkin, että se rumentaa rantaa. Kyseessä ei ole mikään pieni paikka - hotellissa oli 295 huonetta ja se työllisti 150 henkilöä. Konkurssiin mentyään vuonna 2009 paikkaa yritettiin myydä, mutta ostajia ei ollut joten se jätettiin oman onnensa nojaan. Alla kuva hotellista hieman parempina aikoina, että saisitte paremman idean sen koosta :
Kalenda silloin joskus....

Ja nykyään...
Nyt hotellissa asustaa lähinnä linnut ja toisinaan squatters:it eli katujen naiset ja miehet. Toivottavasti kaupunki tai Martinique keksii jonkin ratkaisun raunioille, sillä ne eivät varsinaisesti kaunista Point-du-Boutin rantaa, joka on kuitenkin yksi saaren suosituimmista turistikohteista (casino, satama, ravintoloita ja putiikkeja).





4 kommenttia:

  1. hei! muistan kun tuolla uitiin ja snorklattiin:-) siel oli hienoja kaloja...
    paikkana se oli aika maaginen. Kiva kun teillä yhteinen parisuhdepäivä; ne on tärkeitä!

    VastaaPoista
  2. Ikävää että hieno hotelli jäi myymättä ja se jätettiin rapistumaan itsekseen ja ilkivallan tekijöiden toimesta.

    Kuitenkin nuo kuvasi ovat ihania! Ja täytyy sanoa, että graffititkin voivat olla taidetta niin kuin kuvistasi huomaa! Olen ihan hulluna autiotaloihin ja bongailen niitä harrastuksenomaisesti. Tosin harrastus vähän kärsii, sillä täällä niitä ei oikein ole. Suomessa oli hyvät apajat ;)

    Kiitos siis tästä ihastuttavasta kierroksesta!

    VastaaPoista
  3. Issee: Joo parisuhdepäivät on parhautta

    Eve: kiits!

    Elegia: Ihanaa että tykkäsit. Itsekin diggailen autiotaloja ja raunioita hautausmaiden lisäksi :) Tuolta löytyy paljon hienoja graffitteja, ja totta tosiaan ne ovat taidetta...

    VastaaPoista