Me ollaan edelleen vastoin suunnitelmia Suomessa!
Syy tähän löytyy friidun flunssasta, joka muuttui sitten korvatulehdukseksi. Tarkoitus oli lentää viime maanantaina ja tyttö oli ollut kipeänä ja kovassa kuumeessa jo torstaista. Ajattelin että kyseessä oli vain normi flunssa, mutta kuume ei hellittänyt ja viimein sunnuntaina sitten päätettiin että olisi kuitenkin hyvä tsekata, ettei mitään vakavampaa ole kyseessä. Että eikun sairaalan päivystykseen jossa vietettiinkin sitten kivasti ilta/ yö eli jonotettiin neljä tuntia ja pois päästiin puoli yhden aikaan.
Diagnoosina siis akuutti korvatulehdus, joka tuli aika puskan takaa kun korvia ei kuitenkaan ollut yhtään valitellut. Antibioottikuuria siis kehiin. Lääkärisetä kirjoitti pyynnöstäni kiltisti lausunnon, ettei suosittele lentoa viiteen päivään koska mulla on kuitenkin matkavakuutus ja ajatus mahdollisesti noin 40 asteen kuumeessa olevan lapsen kanssa yksin kentän vaihtoineen ei hirveästi innostanut. Toki kipulääkkeet kuulemma olisi auttaneet nousuissa ja laskuissa, mutta silti.... Aamulla sitten kuitenkin aikaisin ylös ja kentälle, sillä check in oli jo tehtynä. Saatiin sitten onneksi vaihdettua lennot suhteellisen halvalla toisiin Air Francen deskillä.
Kaikenlaista paperia ja todistuslappusta on nyt lähetetty Ranskaan päin ja toivon että korvaavat lippujenvaihtokulut. On tullut taas manattua ranskalaisten byrokratiaintoa, mm. mun tulisi lähettää jokin virallinen dokumentti siitä, että Frida on todellakin mun lapsi sekä skannata pankkikortin etupuoli, jolla nuo lennot on maksettu. Tietenkin pakollisten RIB:n, E-ticketsien, maksukuittien, lomakkeen, lääkärinlausunnon ja reseptien yms lisäksi...
Frida on jo onneksi paljon parempi ja ruokakin on pikkuhiljaa alkanut maistua taas. Mumma tosin on nyt vuorostaan kipeä ja itsekin edelleen hieman... Että sormet ristissä etten itse tästä pahemmin sairastu enää ja päästään lentämään tiistaina!
Muuten sitten viime kirjoituksen ollaan keretty käymään Nastolassa viettämässä ystävän pojan 2-vee juhlia/ kaverigrillauspippaloita, oltu kesäteatterissa Nurmijärven Taaborinvuorella katsomassa Seitsemän Veljestä jossa näytteli lapsuudenkaverini ja piletetty eräällä seurojentalolla "Saaristolaisiltamissa". Niin ja Frida on oppinut käymään potalla, jes.
Aivan ihana loma on ollut ja toisaalta kivaa että saatiin näin oltua vielä yksi viikko lisää! Tämä vika viikko onkin ollut hyyvin rauhallinen. :) Nyt kuitenkin alkaa jo olemaan kotia ja Roméota melkoinen ikävä!
torstai 30. elokuuta 2012
torstai 16. elokuuta 2012
Go with the Flow
Kuten mainittu, oltiin siskon kanssa viime viikonloppuna "hipsterifestareilla" eli Suvilahden Flow: ssa.
Se kun sattui olemaan lähes ainoa festari jolle kerkesin, ilosaaret ja Provinssit kun ovat jo menneet.
Plus että olen varmaan tulossa vanhaksi, eli idea siististä majoituksesta Kalliossa mutaisen telttarymyämisen sijaan houkutteli.
Ja olihan se Flow hyvinkin aikuinen, hillitty ja hienostunut. Anniskelualueita oli kiitettävästi ympäri aluetta eikä niistä tullut karsinafiilistä, kiitos festarin K-18 linjan. Ainoa miinus tuli hinoista, kyllä siis pikkuisen kirpaisi maksaa lonkerotölkistä kuusi ja puoli euroa ja 0,5 Heinekenistä 7 euroa! Ruoka ei myöskään ollut yhtään sen halvempaa, eli halvin annos perus intialaiscurryä riisillä irtosi yhdeksällä eurolla...Saattaa olla, että nämä ovat ihan normaaleja Pk-seudun hintoja ja mä en vaan ole tietoinen asiasta mutta kyllä Suomi on kallis maa! :D
Aurinko paistoi koko viikonlopun ja oli mahtavaa viettää aikaa siskon kanssa ja nähdä kavereita. Kännykkäverkko vaan ei aina toiminut joten se hieman vaikeutti treffailua. Lauantaina meillä oli astetta hurjempi meno ja loistavan Black Keysin keikan jälkeen mulle tuli pakottava tarve lähteä pilettämään "jatkoille" jotka osoittautuivatkin baarijatkoiksi Havanassa. Mutta ihan kivaa oli, "tanssin" salsaa, bachataa, merengueta ja ties mitä eri kavaljeerien kanssa eräiden virnuillessa.
Sunnuntaina otinkin sitten huomattavasti rauhallisemmin....Päivän kohokohta oli yllättäen Björk, jonka lavashow oli aivan älyttömän hieno. Siis aivan sanattomaksi veti. Täytyy todellakin hankkia uusi Biophilia - levy.
Koska olen ollut hieman pihalla musiikista viime vuosina, mulle uusina tuttavuuksina ja ihastuksina tulivat Feist ja Dam Funk. Lisäksi vanhoista lemppareista muistutuksen antoivat Nicole Willis ja Pepe Déluxe.
Ensi vuonna uudestaan?

maanantai 13. elokuuta 2012
Ristiin rastiin
Aika lentää siivillä näin kesäisessä Suomessa, totta tosiaan!
Tässä ollaan puuhasteltu kaikenlaista...
Ollaan vaikkapa keretty pyörähtämään Jyväskylässä, jossa kyläiltiin vanhojen opiskelijakamujen luona. Verestettiin muistoja Kortepohjan legendaarisessa opiskelijakylässä josta oltiin vuokrattu tilat meidän Wanhojen Partojen kekkereille. Oli hauskaa nähdä piiitkästä aikaa kaikkia tyyppejä ja vaihtaa kuulumisia. Käväistiinpä Fridan kanssa valloittamassa katuakin "Occupy" - tyyppien mukana.
Matkat sujuivat näppärästi junassa josta kiitos VR:n leikkivaunuille, todella mahtava ja vanhempien hermoja säästävä keksintö. Näitä Ranskaankin!
Syötiin kaveriporukalla Sohwissa josta sai erittäin maukkaita seitan-pihvejä, voin suositella lämpimästi! Ei varsinaisesti mikään lastenravintola, mutta kyllä jotenkin saatiin pidettyä pari kaksivuotiasta kurissa...Vaikka ei se ihan helppoa ollutkaan :D
Viime viikolla oltiin viettämässä lintsipäivää vanhempien, siskon, tädin, serkun ja tämän tyttöystävän voimin. Lupauduin menemään johonkin uuteen "Ukko"- nimiseen vemputtimeen joka kyllä olikin aikas hurja, saatoin huutaa muutamia kirosanoja että anteeksi vaan kaikille lapsille. Hiukan oli jänskä mutta siitäkin selvittiin ja olin kyllä ylpeä että uskaltauduin. Muuten sitten testasinkin vain Vuoristoradan, Salaman ja ison määrän minihupilaitteita Fridan kanssa. Iltasella kierrettiin sitten tädin ja serkun kanssa monta Kallion kirppistä ja unelmoin siellä asumisesta.
Viime viikonloppu meni sitten jälleen Helsingin Flow-festareilla siskon kanssa heiluessa, mutta niistä koitan vääntää ihan oman postauksen seuraavaksi.
Vielä kaksi viikkoa jäljellä, ihanaa mutta haikeaa...Frida on oppinut ihan tosi paljon suomea jo nyt tässä ajassa, eli vastaa mulle nykyään suomeksi eikä enää ranskaksi. Uusia sanoja on myös karttunut tiuhaan, esimerkiksi mustikka, mansikka, kiitos, hyvää yötä, vettä....
Lauseitakin treenataan, tähän mennessä pisin on "anna tutti frida" :)
Tässä ollaan puuhasteltu kaikenlaista...
Ollaan vaikkapa keretty pyörähtämään Jyväskylässä, jossa kyläiltiin vanhojen opiskelijakamujen luona. Verestettiin muistoja Kortepohjan legendaarisessa opiskelijakylässä josta oltiin vuokrattu tilat meidän Wanhojen Partojen kekkereille. Oli hauskaa nähdä piiitkästä aikaa kaikkia tyyppejä ja vaihtaa kuulumisia. Käväistiinpä Fridan kanssa valloittamassa katuakin "Occupy" - tyyppien mukana.
Matkat sujuivat näppärästi junassa josta kiitos VR:n leikkivaunuille, todella mahtava ja vanhempien hermoja säästävä keksintö. Näitä Ranskaankin!
Viime viikolla oltiin viettämässä lintsipäivää vanhempien, siskon, tädin, serkun ja tämän tyttöystävän voimin. Lupauduin menemään johonkin uuteen "Ukko"- nimiseen vemputtimeen joka kyllä olikin aikas hurja, saatoin huutaa muutamia kirosanoja että anteeksi vaan kaikille lapsille. Hiukan oli jänskä mutta siitäkin selvittiin ja olin kyllä ylpeä että uskaltauduin. Muuten sitten testasinkin vain Vuoristoradan, Salaman ja ison määrän minihupilaitteita Fridan kanssa. Iltasella kierrettiin sitten tädin ja serkun kanssa monta Kallion kirppistä ja unelmoin siellä asumisesta.
Viime viikonloppu meni sitten jälleen Helsingin Flow-festareilla siskon kanssa heiluessa, mutta niistä koitan vääntää ihan oman postauksen seuraavaksi.
Vielä kaksi viikkoa jäljellä, ihanaa mutta haikeaa...Frida on oppinut ihan tosi paljon suomea jo nyt tässä ajassa, eli vastaa mulle nykyään suomeksi eikä enää ranskaksi. Uusia sanoja on myös karttunut tiuhaan, esimerkiksi mustikka, mansikka, kiitos, hyvää yötä, vettä....
Lauseitakin treenataan, tähän mennessä pisin on "anna tutti frida" :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)