Koulut ovat kerenneet lakkoilla viikon ja eilen saarella nähtiin yleislakko, joka ei tosin ollut ihan yleinen...Eli monet paikat olivat kuitenkin auki, ja kouluissakin jopa opettajat paikalla. Kanttiini ja "garderie" eli ns. kerho ennen - ja jälkeen koulupäivän tosin eivät olleet toiminnassa.Tuo lakkoiluviikko oli kyllä aika tuskainen ja rahaa upposi aikalailla lapsenvahdille. Menee kyllä välillä yli hilseen ranskisten lakkoiluinto.
Meillä oli myös vieraana N Suomesta, joka bunkkasi sohvallamme kolme yötä Couchsurfingin kautta. Sain tuliaisina ruisleipää, Faserin sinistä, purkkaa ja lehtiä, jes! Näytettiin N:lle paikkoja; käytiin mm. Alma-joella pulikoimassa, biitsillä Carbet:ssa ja Ti Sable-rantaravintelissa Anses d'Arletissa.
Päästiin vierailemaan myös hollantilaisella Stad Amsterdam klipperillä, jolla N:n eräs merimieskaveri on töissä. Laiva oli seilannut atlantin yli Amsterdamista tänne ja lähtee myöhemmin Amerikkaan. Olisi kyllä ihan unelma päästä joskus purjehtimaan noin isolla purjelaivalla. Kyseinen paatti on rakennettu 2000-luvulla, joten se on varustettu kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla ja navigointilaitteilla vaikka näyttääkin "vanhalta".
Samaisena päivänä syötiin Roméon kanssa yhdessä lounasta Fort-de-Francessa, vanhan linnoituksen vieressä olevalla rannalla. Tuolla linnoituksessa asustelee paljon iguaaneja, jotka aikoinaan karkasivat siellä joskus olleesta eläintarhasta. Tuona iltapäivänä niitä vilisteli muureilla aika joukko, joten innostuin räpsimään kuvia...
Niin ja hyvää itsenäisyyspäivää! Saatan kohta kumota pienen vodkanaukun Suomelle.... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti