keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulubailut

Meillä on ollut jo päälle viikon vieraita Suomesta, eli mumma ja vaari. Joten luvassa olikin tänä vuonna kunnon fuusiojoulu ja friidulle iso kasa lahjoja!

Auringonpaisteen sijasta aattona tästä pyyhälsi ohi kunnon ukkosmyrsky ja saatiin nauttia salamoiden leiskunnasta ja kaatosateesta...Mutta hyvät pileet saatiin kuitenkin aikaan ja tupa olikin täynnä ihmisiä ja tunnelmaa, meitä kun oli viisitoista. Naapurin mummotkin tulivat käymään, naapureilla vieraileminen jouluna kun on täällä tapana. Mamie tuli paikalle ruokapatoineen, oli tehnyt ignameita ja possupataa pataljoonalle ja paisteli vielä acroja illalla. 

Se on joulupalmu
Melkoista säheltämistä ja ilakointia ilta oli, mutta niin joulun kuuluukin olla. Laulettiin perinteisiä joululauluja, pelattiin dominoa, tanssittiin ja syötiin ihan järjettömän paljon. Pukkikin oli paikalla Korvatunturilta saakka lasten suureksi iloksi! 

Tänään ollaankin vaan levätty ja syöty rääppeitä, vieraat kun viihtyivät aamukolmeen saakka ja itse toimin vielä kuskina...

Rauhallista joulua itse kullekin !

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, mie pukkaankin teille ensi jouluna tanssimaan ja on tytsälläkin kaveri. Pannaan mamiet kattoon pieniä ja tanssitaan me rannalla....Nimim. Ei niin stressittömän joulun jälkeen...

    VastaaPoista
  2. Hieno joulupalmu!! :D
    Ja tietysti joulupukki kävi - sehän käy kaikkialla! ;)

    VastaaPoista