Paikallisia kirjailijoita

Tässä lyhyt lista kuuluisimmista Martiniquelaisista ja Guadeloupelaisista kirjailijoista...

Ykkössijaa pitää ehdottomasti hallussaan Aimé Césaire (1913-2008), martiniquelainen poliitikko, runoilija ja kirjailija. Césaire toimi Fort-de-Francen pormestarina 45 vuotta ja toteutti erityisesti monia köyhien kortteleiden infrastruktuuria parantavia hankkeita (mm. sähköt, vesi, sanitaario ja laillisen maanomistuksen myöntäminen asukkaille). Hän myös toteutti saaren statuksen muutoksen siirtomaasta Ranskan yhdeksi départementiksi. Césaire oli kuitenkin myös kirjailija ja hänet tunnetaan erityisesti värillisten ja mustien yhteistä identiteettiä ja "kohtaloa" korostavasta Négritude-aatteesta. Négrituden voidaan kuitenkin katsoa pitävän sisällään universaalin ajatuksen kaikkien sorrettujen ja alistettujen "voimauttamisesta" ja kapinasta, ihonväriin katsomatta. Césairen kuuluisin teos on " Cahier d'un retour au pays natal" (1939) jonka hän kirjoitti palattuaan opiskelemasta Pariisista takaisin Martiniquelle. Aimé Césaire on Martiniquelaisille symboli, "Papa Césaire", mies joka opetti arvostamaan paikallista kreolisoitunutta kulttuuria, mustaa identiteettiä sekä yhteyttä Afrikkaan.  Lisää vaikka wikistä

Toinen kuuluisa kirjailija on Patrick Chamoiseau (s.1953) jonka kuuluisin teos "Texaco" kantaa erään Fort-de-Francen köyhän korttelin nimeä. Kirja voitti Goncourt palkinnon vuonna 1992. Aikeissa on lukea teos, mahd. englanniksi koska olen kuullut että kirjan kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä.

Ja sitten meillä on vielä Raphaël Confiant (s.1951) ja Edouard Glissant (s.1928) . Confiantin teoksista kiitetyimpiä ovat mm. "Le Nègre et l'Amiral"", "Eau de Café" ja Péléé-vuoren purkauksesta kertova "Nuée ardente".
Edouard Glissant taas on kirjailija mutta myös filosofiaa, historiaa ja etnografiaa opiskellut tohtori.Teoksia mm. "La Lézarde" ja "Pays rêvé, pays réel". Confiant, Glissant ja Chamoiseau luetaan kaikki "kreoliliikkeeseen" kuuluviksi kirjailijoiksi, jotka toisin kuin Césaire, joka identifioitui lähinnä Afrikkaan, korostivat paikallisen kulttuurin kreolisoitunutta luonnetta.  Pikku-antillien väestö on sekoitus afrikkalaisten, kiinalaisten, eurooppalaisten, intialaisten ja amerikanintiaanien jälkeläisiä. Kreoliliike näkee yhteneväisyyksiä karibialaisten saarien ja Pohjois- ja Etelä-Amerikan plantaasikulttuurien historiallisen kehityksen välillä.

Myös psykologi, koloniamismin kiivas vastustaja ja kirjailija Frantz Fanon, joka on erityisesti pohtinut kolonialismin psykologista vaikutusta (kolonialismin psykopatologia), on Martiniquelta ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.  Kirjoja "Black Skin, White Masks" ja " The Wretched of the Earth".

Että tässä mun seuraavia lukuprojekteja ja suosittelen toki kaikille ranskankielisen karibian kulttuureista kiinnostuneille myöskin. :)