Strömsö goes caribbean

 Tänään opimme valmistamaan kalebassipuun hedelmästä kulhon ja mukin. :) Et tarvitse muuta kuin sahan, lusikan, aurinkoa tai sen puutteessa hiustenkuivaajan. Calebassier (Crescentia cujete) tai "coui" on wikin mukaan pieni trooppinen puu, jonka hedelmistä jo intiaanit valmistivat astioita. "Coui"-nimi, joka on edelleen käytössä kreolissa, onkin tupi:n kielinen termi (You know, Tupit ja Nambikwarat, Claude Lévi-Strauss;)). Intiaanit siis väsäsivät hedelmistä astioita jotka värjättiin käyttämällä roucouta tai indigoa. Neljään osaan halkaistusta calebasse:sta saatiin lusikoita. Me siis saatiin nämä hedelmät Karisko:lta, koska käyttävät ainoastaan "coui"ta ruokakulhoina eri tilaisuuksissa. Ekologista ja perinteistä.

Joka tapauksessa. Edetäänpäs valmistuksessa. Hedelmä siis yksinkertaisesti sahataan kahtia ja sisällä oleva hedelmäliha kaivetaan pois esim. lusikalla. En suosittele syömistä, jollei välttämättä halua messevää ripulia jotta saisi vaikkapa sairaslomaa. Hedelmästä on perinteisesti tehty jonkinlaista rohtoa jota on käytetty mm.auringonpistoksiin.  Puolikkaat pestään ja jätetään kuivumaan aurinkoon. Tänään tosin satoi, joten jouduin  kuivattamaan kuoria ei-niin-perinteisesti hiustenkuivaajalla. Ja voilà, tässä meillä kaksi kaunista kulhoa vaikkapa hedelmille tahi muuhun säilytystarkoitukseen ja kaksi pientä mukia. Kalebasseista voi tehdä paljon muutakin. Niihin voi kaivertaa ja tehdä vaikkapa naamioita tai tehdä pieniä pussukoita tai kasseja. Näitä löytyy jonkinverran turistimyymälöistä ja etenkin rastat tykkäävät väkrätä kalebassista (ja bambusta) erilaisia tuotteita. Me likes.  

Suomalainen vs. ranskalainen äitiysloma

Ranskassa äitiyslomaa myönnetään ensimmäisen tai toisen lapsen kohdalla 16 viikkoa eli neljä kuukautta, joista 6 viikkoa tulee käyttää ennen laskettua aikaa. Vertailun vuoksi Portugalissa ja briteissä äippälomaa on 18 viikkoa, Italiassa 20 ja Tanskassa 28. Puhumattakaan Suomen hulppeasta 36 viikosta eli 9 kk.

 Lääkärin erikoisluvalla voit siirtää kaksi viikkoa vauvan syntymän jälkeiseen aikaan, jolloin maksimissaan vauvan kanssa kotonaoloaikaa on kolme kuukautta. Tämän jälkeen töissäoleva äiti palaa töihin ja vauvalle järkätään hoitopaikka joko "creche"stä (päiväkoti 0-3 vuotiaille, 3 vee. aloittavat jo koulun) sukulaisilta, palkatulta lastenhoitajalta tai kotihoitajalta (assistante maternité). Crechest:ä paikan saaminen on kiven alla, ja ranskassa suositellaankin paikan hakemista heti kun tieto raskaudesta on saatu! Me haettiin siis "myöhässä" koska olin jo noin neljännellä kuulla, mutta jokatapauksessa jonossa ollaan noin kolmeen eri crecheen ja pidetään sormia ristissä että paikka sieltä vapautuu jossain vaiheessa. Paikka saattaa siis irrota vauvan ollessa jo vaikkapa vuoden ikäinen, joten siihen asti tulisi sitten keksiä plan B. Jokatapauksessa, ranskalainen yleisesti ottaen ei pidä skandaalina sitä, että kolmekuukautinen vauva viedään hoitoon. Toki monet (yleensä) äidit jäävät myös kotiin "congés parental" systeemin puitteissa - tämä systeemi takaa äidille vuodesta kolmeen vuoteen "lomaa" töistä ja takaa oikeuden palata samanlaisiin tehtäviin congén loputtua. Vastaa ilmeisesti osin suomalaista hoitovapaa-systeemiä.  Tosin vaaditaan vuoden kestänyt työsuhde sekä ensimmäisen lapsen ollessa kyseessä sosiaaliturva maksaa vain ensimmäiset kuusi kuukautta tukea noin 500 e/kuussa. Ja sitten ei tipu enää massia.

Kas näin ollen voimme huomata että ranskalainen äiti on pakkotilanteessa: joko menet töihin ja laitat kolmekuukautisesi hoitoon, tai sitten jäät kotiin ja tiputat perheen tulot puoleen. Toki jos olet työtön niin saat edelleen työttömyystukea tai "työmarkkinatukea" (RMI) sekä erityistä lapsilisää. Tosin tässä tapauksessa molempien vanhempien tulee olla työttömiä, itse en ollut oikeutettu mihinkään tukeen, edes RMI:n, koska asutaan Roméon kanssa kimpassa ja siippa käy töissä. Suomessa on siis absurdi ajatus viedä alle 9 kk vauva hoitoon, koska kiitos sosiaaliturvan äidit valitsevat yleensä jäädä kotiin. Omalla kohdalla, tottuneena suomalaiseen systeemiin, tuntuukin siis pahalta ajatus nyytin kiikuttamisesta hoitoon noinkin pienenä. Toisaalta esim. oma äippänikin on annettu lastenhoitajalle noin kolmikuukautisena, äitiysloma oli 50-luvulla vielä ilmeisesti ranskan mallia eli noin 3 kk (en löytänyt varmaa tietoa, paitsi että vuonna -74 pidennettiin seitsemään kuukauteen). Ja ihan tasapainoinen ihminen hänestäkin kasvoi ;).

Joten kovasti tässä mietitään kuinka toimia näissä puitteissa. Lapsen hyvinvointi on toki ykkösenä, mutta omaa uraakin ja rahatilannetta tulisi ajatella. Onneksi on vielä aikaa tuumailla ja muutenkin sumplia työnantajan kanssa. Teen muutenkin paperilla vain 30 tunnin viikkoa, ja siippa on vuorotyössä joten joustoa hoitoon laittamisen kanssa toki on.

Pääsiäinen tropiikissa

Nonniin. Pääsiäinen mennä hujahti ilman munia, raeruohoa, sulavan lumen ääntä, pajunkissoja ja noitia. Sen sijaan nautittiin accroja - eli pieniä rasvassa paistettavia "taikinapalleroita" jotka tehdään vaikkapa kalasta, katkaravuista ja kasviksista. Eri hyviä ovat, etenkin Mamie Denisen tekemät joita mässäilin kun olin kylässä. Täällä resepti kasvisaccrojen tekemiseen (ranskaksi). Accroja syödään pitkänä perjantaina, jolloin ei siis tule syödä lihaa ja muutenkin tulisi välttää rasvaa ja mässäilyä. Erilaiset pyhinvaelluskulkueet ovat myös todella suosittuja, mitä vaivalloisempi taival sen parempi. Kirkot ovat täpötäynnä koko pääsiäisajan, ihmiset täällä ovat edelleen hyvin uskonnollisia.

 

                    Jännä toukka jota kutsutaan "cenille rasta:ksi" :)

Pääsiäismaanantaina "Lundi pâques" martiniquelaiset valloittavat saaren kauneimmat rannat koko suvun voimin. Niin siis mekin Roméon siskon ja veljen perheiden kanssa. Heti aamusta aikaisin tulee keretä rannalle valloittamaan varjopaikka puiden katveesta. Piknikille tulee myös varustautua asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa vähintään ruokatarjoilun takaamista koko konkkaronkalle isoäideistä vauvoihin - eli isot kattilat apetta, mahdollisesti pallogrilli ja juomat kylmälaukussa (plus tietty rommi). Lisäksi suurimmalla osalla perheistä on mukana omat tuolit ja pöydät, teltat lapsille, domino-setti, vesilelut, petanque ja viimeisenä silauksena generaattori, mankka ja hillittömät kajarit. Rannalla jossa oltiin oli siis melkoinen kakofonia kun eri perheet:nuorisoporukat luukutti musiikkiaan vieri vieressä.

Pääsiäismaanantain kuningas on rapu, tarkemmin maarapu. Rapuset pääsevät ruokapöydän keskipisteeksi perinteisen "Matoutou de crabe":n muodossa.  Kyseessä on siis eräänlainen rapusoosi tai pata...Rohkaistuin maistamaan pikkaisen vaikka kaikki ne sakset vähän kammottivatkin.
Lisäksi kilpaillaan mm. parhaan "matoutoun" tekijän tittelistä ja järkättiinpä eräällä rannalla jopa rapujen kilpajuoksu. :)

Paikallisia kirjailijoita

Tässä lyhyt lista kuuluisimmista Martiniquelaisista ja Guadeloupelaisista kirjailijoista...

Ykkössijaa pitää ehdottomasti hallussaan Aimé Césaire (1913-2008), martiniquelainen poliitikko, runoilija ja kirjailija. Césaire toimi Fort-de-Francen pormestarina 45 vuotta ja toteutti erityisesti monia köyhien kortteleiden infrastruktuuria parantavia hankkeita (mm. sähköt, vesi, sanitaario ja laillisen maanomistuksen myöntäminen asukkaille). Hän myös toteutti saaren statuksen muutoksen siirtomaasta Ranskan yhdeksi départementiksi. Césaire oli kuitenkin myös kirjailija ja hänet tunnetaan erityisesti värillisten ja mustien yhteistä identiteettiä ja "kohtaloa" korostavasta Négritude-aatteesta. Négrituden voidaan kuitenkin katsoa pitävän sisällään universaalin ajatuksen kaikkien sorrettujen ja alistettujen "voimauttamisesta" ja kapinasta, ihonväriin katsomatta. Césairen kuuluisin teos on " Cahier d'un retour au pays natal" (1939) jonka hän kirjoitti palattuaan opiskelemasta Pariisista takaisin Martiniquelle. Aimé Césaire on Martiniquelaisille symboli, "Papa Césaire", mies joka opetti arvostamaan paikallista kreolisoitunutta kulttuuria, mustaa identiteettiä sekä yhteyttä Afrikkaan.  Lisää vaikka wikistä

Toinen kuuluisa kirjailija on Patrick Chamoiseau (s.1953) jonka kuuluisin teos "Texaco" kantaa erään Fort-de-Francen köyhän korttelin nimeä. Kirja voitti Goncourt palkinnon vuonna 1992. Aikeissa on lukea teos, mahd. englanniksi koska olen kuullut että kirjan kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä.

Ja sitten meillä on vielä Raphaël Confiant (s.1951) ja Edouard Glissant (s.1928) . Confiantin teoksista kiitetyimpiä ovat mm. "Le Nègre et l'Amiral"", "Eau de Café" ja Péléé-vuoren purkauksesta kertova "Nuée ardente".
Edouard Glissant taas on kirjailija mutta myös filosofiaa, historiaa ja etnografiaa opiskellut tohtori.Teoksia mm. "La Lézarde" ja "Pays rêvé, pays réel". Confiant, Glissant ja Chamoiseau luetaan kaikki "kreoliliikkeeseen" kuuluviksi kirjailijoiksi, jotka toisin kuin Césaire, joka identifioitui lähinnä Afrikkaan, korostivat paikallisen kulttuurin kreolisoitunutta luonnetta.  Pikku-antillien väestö on sekoitus afrikkalaisten, kiinalaisten, eurooppalaisten, intialaisten ja amerikanintiaanien jälkeläisiä. Kreoliliike näkee yhteneväisyyksiä karibialaisten saarien ja Pohjois- ja Etelä-Amerikan plantaasikulttuurien historiallisen kehityksen välillä.

Myös psykologi, koloniamismin kiivas vastustaja ja kirjailija Frantz Fanon, joka on erityisesti pohtinut kolonialismin psykologista vaikutusta (kolonialismin psykopatologia), on Martiniquelta ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.  Kirjoja "Black Skin, White Masks" ja " The Wretched of the Earth".

Että tässä mun seuraavia lukuprojekteja ja suosittelen toki kaikille ranskankielisen karibian kulttuureista kiinnostuneille myöskin. :)