Pikkusisko oli paskarrelut näin hienon kortin. Huomaa rollaattori. |
Joten eikuin luottavaisesti uudelle vuosikymmenelle ja uusia haasteita kohden. Samalla tyylillä jatketaan kuin ennenkin, vaikkakin yrittäen kuitenkin aina oppia virheistä. Täytyy sanoa, että mielummin olen kuitenkin 30 kuin 20, kymmenessä vuodessa on kuitenkin tullut opittua kaikenlaista itsestään ja elosta ylipäätään.
Synttäreitä ei juhlittu mitenkään erityisesti eilen, koska friiduraukka on kipeä ja oli yskinyt (ja oksentanut 2 kertaa sänkyynsä...) koko yön. Aamulla energiatasot ei siis olleet mitenkään superkorkealla, mutta sai siippa sentään hoidettua aamiaisen sänkyyn!
Siitä sitten merirosvo-vaatteet päälle ja virkeänä töihin vetämään meidän pelikonseptia turisteille Château Dubuc:iin aamupäiväksi.
Ainakin aurinko näyttäytyi, tässä tuli tosiaan vettä päivät yöt läpeensä viimeisen viikon verran. Ja tänään sataa taas... Huoh.
Viime sunnuntaina kuitenkin pikkuisen koitettiin juhlistaa etukäteen synttäreitä ja oltiin kutsuttu muutama kamu istumaan iltaa. Roméo kun on tämän vk-lopun töissä ja sade pilasi meidän picnic-suunnitelmat. Mutta katsotaan josko toukokuun alussa kerettäisiin vähän juhlimaan...
Onneksi olkoon Memmu!
VastaaPoistaNyt siulla alkoi se paras vuosikymmen! :)
Mä tulen innolla kohta perästä, en jää minäkään kakskymppisiä haikailemaan :D
Muchas gracias ! Ja onnea sinnekin jo etukäteen!
PoistaMyöhästyneet onnittelut! ♥ ♥
VastaaPoistaKiitoksia MaaMaa :)
Poista