Aaikuinen naineeen...

Täytin eilen kolmekymmentä. KOLMEkymmentä. Jotenkin tuo kolmosella alkava ikä on mulle pienehkö kriisin paikka. Toki mikään ei oikeesti muutu, mutta silti on kyseessä jonkinlainen symbolisesti lopullisesti aikuiseksi tuleminen. Niinkuin paperilla ainakin, mitä ikinä aikuisella nyt sitten tarkoitankaan (tai yleensä tarkoitetaan?). Eikös se ikä ole vaan numero ja nykyäänhän tuo nuoruuskin on niin venyvä käsite, että oikeestaanhan tässä on vielä ainakin viisi vuotta armonaikaa ennen sitä isoa A:ta... ;)

Pikkusisko oli paskarrelut näin hienon kortin. Huomaa rollaattori. 

Kolmekymppisetkin voi  hei kuitenkin hassutella!  Ja käydä ulkona (niille vaan tulee pahempi väsy ja tappavampi krapula). Tanssia baarissa (nuorison mielipidettä ei kaivata). Matkustella (otettaisko kuitenkin hostellin sijaan perhehuone?).

Joten eikuin luottavaisesti uudelle vuosikymmenelle ja uusia haasteita kohden. Samalla tyylillä jatketaan kuin ennenkin, vaikkakin yrittäen kuitenkin aina oppia virheistä. Täytyy sanoa, että mielummin olen kuitenkin 30 kuin 20, kymmenessä vuodessa on kuitenkin tullut opittua kaikenlaista itsestään ja elosta ylipäätään.

Synttäreitä ei juhlittu mitenkään erityisesti eilen, koska friiduraukka on kipeä ja oli yskinyt (ja oksentanut 2 kertaa sänkyynsä...) koko yön. Aamulla energiatasot ei siis olleet mitenkään superkorkealla, mutta sai siippa sentään hoidettua aamiaisen sänkyyn!

Siitä sitten merirosvo-vaatteet päälle ja virkeänä töihin vetämään meidän pelikonseptia turisteille Château Dubuc:iin aamupäiväksi.

Ainakin aurinko näyttäytyi, tässä tuli tosiaan vettä päivät yöt läpeensä viimeisen viikon verran. Ja tänään sataa taas... Huoh.

Viime sunnuntaina kuitenkin pikkuisen koitettiin juhlistaa etukäteen synttäreitä ja oltiin kutsuttu muutama kamu istumaan iltaa. Roméo kun on tämän vk-lopun töissä ja sade pilasi meidän picnic-suunnitelmat. Mutta katsotaan josko toukokuun alussa kerettäisiin vähän juhlimaan...