torstai 5. kesäkuuta 2014

Lomafiilis

Asiat on alkaneet taas rullaamaan. Vietän viimeistä viikkoa kielikoulun listoilla ja odottelen tosin edelleen huhti-toukokuun palkkioita, mutta niiden pitäisi (sormet ristissä) mennä maksuun ennen viikonloppua. Lauantaina on sitten viimeinen päivä tuolla ikinä. Mukavia oppilaita tulee tietenkin ikävä mutta eipä voi mitään. Mielialaa nostaa kyllä erityisen hyvin alle kahden viikon päästä tapahtuva matka Suomeen! Tätä on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa, ja eri kivaa on että R:kin pääsee tällä kertaa mukaan. Ja että saadaan kokea juhannuksen vietto Suomessa. Suomen jälkeen vietetään vielä kolme täyttä päivää Pariisissa (tai no oikeestan lähiössä) Roméon siskojen luona vieraillessa.Haluaisin keretä käymään myös pari museota/näyttelyä keskustassa, saas nyt nähdä.  En jaksais kyllä millään odottaa!

Täällä on myös vietetty äitienpäivää, vaikkakin pari viikkoa myöhemmin kuin Suomessa,  ja pian vietetään myös isänpäivää. Koulussa tädit saattoivat hieman avustaa lahjoissa, sen verran siistiä jälkeä on taas saatu aikaan.. Aisikien päivä kului meillä Mamien luona, joka oli kutsunut suvun syömään lounasta ja eihän sieltä toki pois saa lähteä kuin illalla, eli varmaan seitsemän maissa palailtiin kotiin "lounaalta".


äitienpäivän lahjukset
Oon tässä muuten n. viikko sitten havahtunut jälleen järkyttävään liikkumattomuuteeni, täällä kun kaikki kaupat, koulut ja muut mestat on aina automatkan päässä enkä harrasta tällä hetkellä enää capoeiraakaan. Jotten taas on urheilumatto ja painot kaivettu naftaliinista ja inspitraatiota haettu facebookin 30-day ab challenge:sta ja erinäisistä Youtube-videoista. Kova tsemppi on ainakin tällä hetkellä suorittaa loppuun tuo kuukauden vatsalihas-haaste (on aina ollut ongelmakohta) ja tehdä siinä sivussa käsi-ja peppu/jalka treeniä. Jaksaa jaksaa (koputan puuta)! Juutuubi on ainakin toistaiseksi toiminut hyvänä motivaattorina, vaikka ei toki ihka oikeaa ohjaajaa korvaa, niin silti kummasti videoltakin tsemppiä uhkuva traineri saa mut painamamaan kahta kovemmin kuin jos treenaisin ihan itsenäisesti. Suosittelen ainakin seuraavia kanavia kotitreenajille : Fitness Blender, Xhit Daily ja Cafe Mom Studios. Ja näitä workout-kanaviahan on pilvin pimein, saa vinkata omia suosikkeja tai muutenkin treeni-ideoita!


perjantai 9. toukokuuta 2014

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa

Taas on edessä muutoksia työrintamalla, eli pistin poikki yhteistyön tämän erään kielikoulun kanssa. Kesäkuun puolivälistä lähtien en siis sinne enää tee tunteja ja parempi niin, on taas kaksi ja puoli kuukautta palkka myöhässä.. Ensi viikon alussa mun pitäisi ne saada ja todella toivon niin, meidän pitäisi meinaan varata pikimmiten lentoliput Suomeen kesäkuun lopulle! Pistää kyllä suututamaan taas tämä odottelu. Onneksi olen löytänyt uusia kumppanuuksia jo tilalle joten tilanne ei ole niin synkkä kun pelkäsin. Kyllä se tästä vielä,  pitää jaksaa uskoa!

Suomen lomaa odotellaan kaikki innolla, ja etenkin tuo pikkutyyppi joka kyselee tämän tästä millon ollaan lähdössä lentokoneella mummaa ja vaaria katsomaan.... Katsotaan nyt mille ajankohdalle liput saadaan varattua, mutta normaalisti kolmisen viikkoa olisi tarkoitus Suomessa taas olla.

Vappua tuli vietettyä hyvässä seurassa rantsulla ja samalla vietettiin parin kaverin läksiäisiä. Muuten ei ihmeitä tänne, töitä, töitä ja arjen pyöritystä! Palaan astioille kunhan on jotakin järkevämpää raportoitavaa :D



Vappupiknik rantsulla










tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pyrähdys Guadeloupella

Pääsiäinen oli ja meni jo! Me käväistiin viettämässä se Martiniquen sisarsaarella Guadeloupella, joka sijaitsee täältä pari sataa kilometriä pohjoiseen. Ohjelmassa oli lähinnä erään IT-firmaa pyörittävän kaveriperheen teinityttären kastaminen, R kun toimi tytön kummina. Roméohan asusteli saarella pari vuotta aikoinaan opiskellessaan yliopistossa ja mäkin vietin siellä yhden kesän 2000-luvun alkupuolella... Olisikohan ollut 2004 tai sinnepäin, joka tapauksessa kymmenisen vuotta sitten!

Matkaan lähdettiin tiukan työrutistuksen jälkeen pitkänperjantain iltana lentäen. Tosin onnistuttiin missaamaan alkuperäinen lento, R kun oli tulkinnut hieman väärin check-in ajan... Noh, matkaan päästiin kuitenkin tuntia myöhemmällä lennolla pulittamalla lisämaksu. Frida oli tietty huippuinnoissaan lentsikasta ja pomppi ympäri kenttää ja intoili koneessa.

Lauantaina ohjelmassa oli kaste-viitan ostaminen Pointe-à-Pitrestä ja me päästiin samalla nopeasti katsastamaan kaupunkia. Menoa ja vilskettä riitti ja varsinkin torilla oli tunnelmaa. Ostettiin tuoretta marlin-kalaa (mikä lie suomeksi?) illalliseksi.




Illalla oli vuorossa kaste-tilaisuus, joka tapahtui siis pääsiäismessun yhteydessä. Viime hetkellä päätettiin jättää lapset kotiin (Frida ja perheen 3-vuotias tyttö) ja tämä osoittautui  loistoideaksi. Messu kestï nimittäin 4,5 tuntia! Meistä kukaan kun ei ole erityisen uskonnollinen eikä siis kirkossa juurikaan käydä, niin tuli tämä hieman yllätyksenä... Keskivaiheilla (siinä ilta ysin maissa)  tuli hiukkasen jano ja nälkä, joten mun ja perheen äidin oli pakko poistua  ostamaan vettä ja jotain naposteltavaa. Mutustelin sitten salaa lopulta kookoskakkua kesken messun. Ja tuli todettua että katolilaisten messussa pääsee kyllä jumppaamaan;  ylös-alas sai nousta jatkuvasti. Luomiskertomus ja pääsiäisen tapahtumat ovat nyt myös tuoreessa muistissa.

 Itse kirkkoon saapuminen oli kyllä vaikuttava, kaikki kokoontuivat ensin kirkkoa vastapäätä olevalle aukiolle, jossa metrinpituinen pääsiäiskynttilä sytytettiin ja josta tuli jaettiin seurakuntalaisten kantamiin pieniin kynttilöihin. Pappien, kuoripoikien ja kastettavien johtamaa kynttiläkulkuetta seurattiin sitten kirkolle.



Kirkkoon sisäänpääsy olikin sitten taas hiukan haastavampaa, porukka tungeksi ovella kuin Ruisrockissa konsanaan ja hyvä ettei kukaan leimahtanut tuleen. Koska paikkoja sisällä ei riittänyt kaikille, osa seurakunnasta sai tyytyä istumaan ulkona katosten alla. Suomessa ei kirkkoon tuskin ole ollut vastaavanlaista tungosta ihan viime vuosikymmeninä....

Kirkkokoetuksen jälkeen sunnuntaiaamu otettiin iisisti ja lähdettiin aamupäivästä tutustumaan Morne à L'eau:ssa pääsiäisenä vietettävään rapujuhlaan. Taskuravuthan ovat antilleiden perinteistä pääsiäisherkkua ja kyseisillä festareilla rapua oli tarjolla niin piirakassa, padassa kuin salaattina. Me nähtiin mm. intialainen raputanssi, maisteltiin rapupataa ja käväistiin viereisellä hautuumaalla.





Festareilta jatkettiin vielä uimaan Moule:ssa sijaitsevaan L'autre Bord:en rannalle. Guadeloupen rantoja ei kyllä turhaan kehuta!

Maanantaina retkeiltiin vuorostaan saaren itäisimmässä kärjessä sijaitsevaan St.François:in kaupunkiin joka on kuuluisa valkohiekkaisista rannoistaan ja Pointe de Chateaux:in niemenkärjestä.  Melkoisen kauniit maisemat tuolla olikin ja hieno näkymä Désirade-saarelle.

Loistava reissu kaiken kaikkeaan ja tervetullut katkos arkipuurtamiseen. Eilen illalla palattiin kotia ja huusholli on kyllä tällähetkellä kuin pommin jäljiltä ja jääkaappi ammottaa tyhjää. Mutta mitäs pienistä, arki on arkea ja akut on taas ladattu hetkeksi...

torstai 3. huhtikuuta 2014

Päivitys, ooh!

No Allô, Allô, täällä porskutetaan vielä!
On pitänyt aika hoppua töiden kanssa ja erinäisiä ongelmia myös ollut kielikoulun puolelta.  Ei ole ollut oikein motivaatioita tai aikaa tänne raapustella... Mutta jos nyt yrittäisin jostakin sitä ammentaa!

Tosiaan töiden kanssa on ollut aikamoista takkuamista, esim. kahden kuukauden palkat olivat tässä äskettäin maksamatta, joka aiheutti pieniä finanssipuolen onkelmia. Toisekseen palkkiot, joita lafkasta freelancerina nettoan ovat oikeasti ihan järkyttävän pieniä, etenkin kun selvisi että niistä vielä valtio pidättää n. 9 %.  Joten tässä on ollut nyt työn alla omien asiakkaiden ja uusien kumppanuuksien metsästys...

Kielikoululle sanoin lähteväni uusille laitumille, ellei tuntipalkkaa nosteta tasolle, joka on mielestäni ihan se minimi. Tätä päätöstäkin nyt tulee vielä odottaa kaksi viikkoa....Ja mulla vielä tosin kahden kuukauden "kumppanuuden irtisanomis-aika" (joka tosin on luultavasti laiton?).  Alan olla aika kypsä toisin sanoen koko homman kanssa! Jos vielä jatkan paikassa, niin varmasti vähennän tunteja siellä ja yritän löytää lisää paremmin maksavia firmoja. Pari uutta kumppanitahoa olenkin jo onneksi löytänyt ja omia "oppilaitakin" on jo muutama.


Muuten ei olla puuhailtu mitään kovin erikoista, lähes kaikki aika kun uppoaa  tällähetkellä töihin ja arjen pyörittämiseen. Luvassa on kuitenkin reissu Guadeloupelle parin viikon päästä erään ystäväperheen lapsen ristiäisiin (jes jes! siitä onkin vuosia kun saarella kävin) ja kesällä olisi tarkoitus lähteä koko ronkka Suomeen heinäkuussa. Niin ja synttäreitäkin taas pukkaa kuun lopussa...

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Läski sunnuntai

Tänään vietetään taas Mardi Gras:ta ja karnevaalihumu on huipussaan. Fridalla on puolentoista viikon loma ja  maanantaista keskiviikkoon koko saari on KIINNI. Oltiin koko poppoolla ilakoimassa Fort-de-Francen kaduilla sunnuntaina, karnevaalin ensimmäisenä virallisena päivänä. Paikalla oli meidän lisäksi n. 80 0000 muutakin tyyppiä. Roméo on valitettavasti töissä nyt muina päivinä, mutta me mennään friidun kanssa katsomaan menoa vielä tänään.

Tässäpä sunnuntain kuvasatoa...

Lähtökuopissa
Vaval, eli karnevaalin kuningas  2014 : Chikungunya

maanantai 17. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän hemmottelusessio

Tuli oltua ensimmäistä kertaa ikuna kylpylässä (tai "spa"ssa) ystävänpäivän viikonlopun kunniaksi. Roméo otti ja yllätti, eli friidu vietiin  lauantaina  hoitoon ja mut kuskattiin silmät sidottuna autolla jonnekin Françoisiin päin. En todellakaan osannut arvata, että oltiin menossa kylpylään vaan kuvittelin että ehkäpä syömään ja sitten rannalle, kun uikkarit kuulemma piti ottaa mukaan.



Eden Paradise Spa  oli pieni ja intiimi sekä suurimmaksi osaksi ulkoilmassa.  Osasta tiloista aukesi näkymät metsään, mistä tykkäsin. Meitä odotti ensin hammam ja sushi-lounas, jonka jälkeen päästiin porealtaan kautta kokovartalo-kuorintaan ja hierontaan.
Oli kyllä ihan todella rentouttavaa, R nukahti jossain vaiheessa ja itsekin meinasin torkahdella...Hupia aiheuttivat tosin kuorintaa varten laitetettavat "sairaala-alkkarit" jotka olivat aika esteettiset... Miesten versiot olivat vähän peittävämmät sentään, mutta itse sain vetäistä päälle aikamoiset nirunarut. Mutta mitäs pienistä.




Iltapäivän kohokohta oli kyllä ehdottomasti hieronta. Jumahtaneet hartiat kiittivät käsittelystä ja muutenkin sessio oli todella rentouttava. Sitähän voisi uskaltautua joskus toistekin spa:han!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Juhlat rannalla


Viikonloppuna yskittiin yöt mutta pidettiin kivaa päivät, ohjelmassa oli mm. browniesien leivontaa (siis niin hyvää ja helppoa, miksen ole ennen tehnyt??) ja sunnuntaina suomalaispoika D:n syntymäpäiväkemut rannalla. Lapset kirmasivat täpinöissään meren -ja herkkupöydän väliä ja aikuiset ottivat rennosti. Yksi perhe tosin joutui pieniin vaikeuksiin bensan loppuessa motarilla kesken matkaa. Sankarin iskä sai sitten mennä hakemaan tyypit puolimatkasta. Bensa-asemat ovat siis edelleen lakossa nyt viidettä päivää. Mutta ehkä, ehkä aukeavat piakkoin *huokaus*.

 Jokatapauksessa rannalla oli aika täydelliset puitteet juhlille! Illalla kyllä uni maittoi varmaan joka tirpalle...


perjantai 31. tammikuuta 2014

Tautiset hyttyset

Tupsahti tässä toissa päivänä postilaatikkoon pari seuraavanlaista tiedotetta...


Meillähän on täällä saarilla ilonamme vuosittainen dengue-epidemia (joka on juuri laantumassa) ja nyt sitten sen lisäksi ollaan saatu riesaksi vielä Chikungunyakin. Tämä on nyt ensimmäinen kerta Martiniquella.  Virus on lähtenyt leviämään St.Martinin saarelta marraskuussa ja on nyt jo epidemiavaiheessa muillakin lähisaarilla.

Tuo jännä sana "Chikungunya" tulee afrikkalaisesta makonden kielestä ja tarkoittaa "se mikä taivuttaa". Nimi kuvaa hyvin taudin oireita, virus kun aiheuttaa korkeaa kuumetta, niveltulehdusta ja ihottumaa/hiusverenvuotoja. Eli hyvin lähellä myös denguen taudinkuvaa.

Kaikennäköistä sitä onkin. Täällä ollaan kaikki flunssassa ja jokseenkin väsyneitä tällä hetkellä, mutta ei sentään ole mikään hyttystauti.  Jatkamme siis verkkojen alla nukkumista ja toivomme ettei virus tule kylään...

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lakko nro 152


Päivän uutinen: bensa-asemat menevät lakkoon määrittelemättömäksi ajaksi huomisillasta alkaen Martiniquella, Guadeloupella ja Ranskan Guianassa. Tämä on jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, viimeisin samanlainen tempaus oli joulun aikoihin ja kesti nelisen päivää.

Syynä on uusi laki (Décret Lurrel) , joka tähtää bensiiniyhtiöiden myynnistä saaman voittoprosentin rajoittamiseen DOM:eissa. Ideana olisi rajoittaa marginaali 9% sen nyt ollessa paljonkin korkeampi ja näin samalla laskea kuluttajien maksamaa hinta per litra. Laki tosin tuli jo voimaan 1 tammikuuta, mutta sen täyttöönpanoa piti helpottaa erilaisten tukitoimien kautta. Bensayhtiöt protestoivat nyt siis siksi, ettei mitään konkrettisia toimia ole vielä ilmoitettu ja bensisten omistajat lakkoilevat  syystä  että pelkäävät yhtiöiden korvaavan asemat automaattisilla pumpuilla. Ja että asemilta poistuvat bensapojat (kyllä, täällä on edelleen bensapoikia jotka tankkaavat autosi ja rahastavat!).

Tästä kaikesta seurauksena eilen oli järkyttävät ruuhkat ainakin Fort-de-Francessa. Yritin päästä opettamaan yhtä tuntia ja jonotin valehtelematta tunnin 200 m matkalla, ennenkuin totesin yrityksen täysin mahdottomaksi. Allaolevasta videosta saa ideaa, millainen tilanne oli bensa-asemilla... Meillä on onneksi viime lakosta v*ttuuntuneena jerrycanit täynnä bensaa, joten ei jouduta polttamaan käämejä tonne jonoon... Oh yeahh!

Että saas nyt nähdä kauan tämä lakko kestää...






tiistai 28. tammikuuta 2014

Kirjekaveri ja karnevaalitunnelmia

Ilmeisesti en saa aikaiseksi kirjoittaa kuin noin kerran kuukaudessa tänne! Noh, näillä mennään.... Tulkoon tästä nyt sellainen hyvin tiivistetty katsaus viimeaikojen tapahtumiin. Mitään kovin mullistavaa tosin ei ole tapahtunutkaan mun elämässä!

Töissä on tultu käytyä, edelleen siellä kielikoulussa. Aikaa tuhlaantuu vieläkin huomattavan kauan tuntien valmisteluun, mutta olen jotenkin vaan hyväksynyt, että niin se nyt vain on. Oppilaat kun ovat kaikki eri tasoisia ja yksityistuntien kanssa nyt vaan on enemmän duunia kun ryhmätuntien. En esimerkiksi käytä mitään oppikirjaa, vaan räätälöin harjoitukset ja etsin tekstit/artikkelit aina jokaiselle erikseen. Yksi haastavimmista ja samalla sympaattisimmista oppilaista on eräs 57-vuotias maanviljelijänainen, joka aloitti viimeviikolla opiskelun täysin alkeista  -ei siis osaa sanaakaan englantia. On yllättävän vaikeaa avata kieltä ja pitää tunnit sopivan haastavina (muttei kuitenkaan liikaa!) aloittelijalle.

Netistä muuten löytyy kaikenlaisia sivustoja enkun opettelemiseen/kertaamiseen, voisinkin laittaa jonkun vinkkivinkki postauksen tännekin.

Mun auto meni ja hajosi. Tai ehkä sen saisi vielä korjattua, mutta maksaa paljon. En ollut tajunnut sitten hetkeen katsoa vesisäiliön tilannetta ja moottori otti ja keitti. Mutta kun siinä ei palanut valoa! Nyt sitten sumplitaan yhdellä autolla ja etsitään toista autoa, ton sitikan korjaamiseen kun on uponnut jo sellainen summa, että ei enää.

Frida sai viimevikolla yllätyspostia Suomesta uudelta 4-vuotiaalta kirjekaverilta, jonka kanssa leikki viime kesänä. Oli erittäin innoissaan ja nyt pitäisikin lähettää vastausta takaisin.


Viime sunnuntaina oli karnevaalin lähtölaukaus Fort-de-Francessa jota oltiin katsomassa parin kaverin kanssa. Tänä vuonna karnevaali on 2-5 maaliskuuta. Paljon oli porukkaa jo nytkin kaduilla joten hyvältä vaikuuttaa!

Ennen varsinaista karnevaalia n. puolitoista kuukautta ennen saaren isoissa kaupungeissa järjestetään eri paraateja, teemailtoja ja karnevaalikuningatar - kilpailuja. Paraati jota me oltiin katsomassa kulkee nimellä "Matnik Caribbean Carnival" ja siihen osallistui ryhmiä mm. Guadeloupelta,  Dominicalta ja Haitista.


maanantai 6. tammikuuta 2014

Loman loppu

Eilen ne sitten lähtivät takaisin Suomeen, mumma ja vaari siis. Uskomattoman nopeasti vierähti kolme (!) viikkoa ja kyllä noihin viikkoihin mahtuikin vaikka mitä. Tänään koitti paluu arkeen ja Fridalla alkoi taas koulu.


 Mitenkäs sitä tän loma-visiitin tiivistäisi? Hauskaa ainakin oli ja friidu nautti täysillä isovanhempien huomiosta! Uitiin paljon, kierrettiin saarta ja vain vietettiin aikaa yhdessä. Eräs loman kohokohdista oli ehdottomasti päiväpurjehdus Marin:istä Sainte-Anneen. Olikin mulle eka kerta purjeveneen kyydissä! Yhdessä vaiheessa oli aikamoista aallokkoa ja eräiden potiessa merisairautta Frida nukkui täyttä häkää päikkäreitä hytissä. Muutenkin likka tykkäsi olla merellä ja pääsi jopa "kippariksi".




Viimeisen viikon porukat asustivat eräässä gîtessä Diamantissa, joka osoittautui huippupaikaksi  hinta-laatusuheeltaan. Tämä gîte nro 27 sijaitsee erään villan alakerrassa, josta aukeaa suoraan näkymä Diamand Rock:ille. Voin todellakin suositella!  Mekin nukuttiin sitten friidun kanssa tuolla pari yötä ja nautiskeltiin rannalla. Uutena Vuotena käytiin R:n kanssa raflassa syömässä ja siitä suoraan nukkumaan, eli todella villiä...

Näkymä majapaikalta

 Ihana loma oli mutta nyt pitäisi taas yrittää solahtaa arki-eloon... Kyllä se tästä ja hei eihän tässä ole kuin pari kuukautta karnevaaliin!