perjantai 19. lokakuuta 2012

Work hard play hard

Armoitettu viikonloppu on taas täällä! Taas tämäkin viikko kului kuin siivillä kokouksissa istuessa ja tuli perseen alla hommia tehdessä. Perjantai alkoi lupaavasti autonrenkaan puhjetessa keskellä motaria. Ja tunnustan, en sitä osaa itse vaihtaa. Aamuisen episodin jälkeen olen tosin hartaasti päättänyt opetella aivan ensi kädessä. Onneksi ystävällinen mieshenkilö pysähtyi auttamaan ja vaihtoi renkaan, josta yllätyksenä puuttui vielä yksi pultti. Kiva. Pääsin kuin pääsinkin töihin rutkasti myöhässä.

Loppupäivä hujahtikin melkoisessa kiireessä. Muutamassa tunnissa piti valmistella iltapäivän kokous, ensi viikonlopun lehdistötiedote, kutsut tiedotustilaisuuteen ja koittaa saada "pressbook" kirjoitettua loppuun. Tiedotteen ja kutsun sain valmiiksi ja jopa lähetettyä suurimmalle osalle. Pressbook (mikäköhän tämä on suomeksi?) jäi vielä keskeneräiseksi,  toivottavasti saan sen ensiviikolla iltapuhteena valmiiksi. Koko seuraavan viikon olen koulutuksessa ja en voisi olla iloisempi, sen verran kova meno on ollut töissä ja kiire tuskin helpottaa ennen joulukuun alkua.

Nauttikaahan viikonlopusta, tästä voi harjoitella uusia muuveja diskon tanssilattialle tai omaksi iloksi!



1 kommentti:

  1. Joo ei onnistuisi auton renkaanvaihto multakaan ... Onneksi joku pysähtyi auttamaan! Opettelitko renkaanvaihdon? ;)

    VastaaPoista