Vali vali

Eilen olin vähän v*ttuntunut ja ehkä himppasen ahdistunutkin. Aina sitä ei aina vaan jaksa - ja ulkomailla ollessani huomaan että pienistä murheista voi kasvaa yhtäkkiä paljon isomman tuntuisia. Sillon tulee ikävä Suomea, omaa kieltä, kavereita, perhettä ja yleisesti sitä, että osaa käyttäytyä "normaalisti" ilman erityisiä ponnisteluja.

Vitutus lähti liikkeelle siitä, että oon tällä viikolla töissä kolossaaliset kolme (!) tuntia. Kahvilassa ei ole tarpeeksi asiakkaita tällä hetkellä, joten minä, eli viimeksitullut ja ns. lounasruuhka-apulaisen pestiin ilmeisesti palkattu työntekijä istun kotona ja pyörittelen peukaloita. Sieppaa hiukkasen, koska työhaastattelussa mulle puhuttiin ainakin 20 jollei jopa 30 tunnista viikossa.

Kahvilassa on muuten mennyt ihan OK, mitä nyt välillä kämmäröin tilauksien kanssa. Mutta se että oon töissä yleensä vain klo 13-16 tai 17 ei oo kauheen ideaali tilanne. Pidän siis kokoajan silmät avoinna uusillle työtarjouksille, ja toivon hartaasti että mulle soitetaan siitä matkatoimistotyöstä. Enkun tunnitkaan ei oo oikeen ottanut tulta alleen, ihmiset soittelee kyllä mutta eivät sovi tapaamisia. Onneksi on toi turistibussi-mahdollisuus kanssa vielä tulossa. Huomenna taas bussiin harjoittelemaan.

Pitäisi olla iloinen että on löytänyt edes jotakin töitä, mutta niin sitä vaan välillä turhautuu. Huomenna uusi päivä jälleen. Ja herätys viideltä,  luoja. :)